Suomalaisen vaatemerkki VIMMAn perustaja Marjut Rahkola ei ole kaihtanut urallaan uhkarohkeitakaan päätöksiä.

”Kuulostaa aivan uskomattomalta”, Marjut Rahkola vastaa onnitteluihin. 

Onnittelujen syy on, että muotibrändi VIMMA täyttää tänä syksynä 10 vuotta – ja sitä perustajan on melkein vaikea uskoa todeksi.

VIMMA vietiin kaupparekisteriin vuonna 2013 lastenvaatebuumin kynnyksellä. Ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Ensimmäisenä toimintavuonna yrityksen liikevaihto oli miljoona euroa, seuraavana 2,5 miljoonaa. 

”Olin teettänyt Portugalissa pienen satsin vaatteita ja avasin kaupan Helsinkiin Kiseleffin taloon. Kysyntä oli niin kovaa, että tuotteita oli teetettävä lisää lahtelaisessa ompelimossa”, Rahkola muistelee.

Maija Louekarin VIMMAn perustamisvuonna 2013 suunnittelemasta Letti-kuosista tuli hetkessä tunnistettava katumuotihitti. Suosiota siivittivät tuotteista villiintyneet internetin mammaryhmät ja se, ettei lastenvaatealalla ollut vielä tuolloin tekijöitä ruuhkaksi asti.

Lastenvaatteet kuuluivat VIMMAn valikoimaan vuoteen 2019 saakka. Nykyään merkki keskittyy aikuisten muotiin.

”Mietimme joka päivä, mikä on syymme olla olemassa. Aina kun olemme alkaneet näyttää liian samalta kuin muut alan toimijat, olemme vaihtaneet suuntaa. Muun muassa siitä syystä luovuimme lastenvaatemallistostakin. Haluamme tuoda markkinaan jotain uutta ja tuottaa asiakkaillemme vau-elämyksiä.”

Marjut Rahkola suunnittelee asuja myös toimeksiantoina artisteille, Linnan juhliin ja häihin. Hän lähettää kiitokset stylisteille. ”Kotimaista muotia näkyy nykyään paljon lehtien kansissa ja esiintyvien artistien yllä.”

Rahkola uskoo, että vain muutoksen avulla voi mennä eteenpäin. Siksi VIMMAlla kuunnellaan jokaista asiakasta tarkasti: sovituskopista käsin annetulla palautteella on muutettu kaavoituksia monet kerrat.

”On meidän vastuullamme valmistaa tuotteita, jotka puhuttelevat kuluttajaa. He päättävät valinnoillaan, onko yrityksellä edellytyksiä olemassaoloon. Jos a-vaihtoehto ei toimi, on hyvä olla mietittynä myös b ja c”, hän sanoo.

Marjut Rahkolan päätyminen muotiyrittäjäksi vaati summan sattumia, jotka alkoivat neljätoista vuotta sitten. Silloin hoitovapaalla oleva kuuden lapsen äiti alkoi ommella mekkoja tyttärelleen. 

Ura vaatesuunnittelijana alkoi ystävien avustuksella: toinen vinkkasi Rahkolan taidoista Marimekon taiteelliselle johtajalle ja toinen otti mekoista kuvat, jotka lähetettiin legendaariseen kuositaloon nähtäväksi. 

Ei mennyt kauaakaan, kun entinen kätilö jo suunnitteli Marimekolle lastenvaatteita freelancer-sopimuksella.

”Se oli hauskaa aikaa. Minulla oli paljon visioita ja kova halu luoda uudenlaista. Samalla sain tutustua muihin talon sunnittelijanaisiin.”

Isossa yrityksessä päätöksenteko oli välillä tuskastuttavan verkkaista, ja melko pian Rahkola totesi olevansa ”pienen talon tyttö”. Hän lähti oppimaan ja verkostoitumaan Helsinki Design Schoolin suunnittelijalinjan pioneeriryhmään. Siellä syntyi haave oman brändin perustamisesta, josta tuli totta jo kouluvuoden aikana.

VIMMAn Letti-kuosista tuli hetkessä tunnistettava katumuotihitti. Brändi luopui lastenvaatetuotannosta vuonna 2019.

Kymmenen vuoden aikana suomalaisella vaatealalla on ehtinyt tapahtua paljon. 2020-luku on ollut kulkua kriisistä toiseen, ja poikkeusvuodet ovat jättäneet jälkensä moneen.

VIMMA selvisi koronavuosista vähin vaurioin. Vuosina 2020 ja 2021 yritys teki miljoonan euron liikevaihdon ja isojen uudistusten miinukselle painama tuloskin saatiin plussan puolelle. Taustalla vaikuttaa muun muassa tuotannon tapa.

”Teemme pieniä täsmäeriä, emmekä tuota mitään varastoon etukäteen. Seuraamme myös tarkasti tuotantokuluja ja pidämme tiukasti kiinni siitä, että muutkaan toiminnan kulut eivät karkaa liiaksi. Lisäksi tuotteidemme hinnat ovat kohtuullisia.”

Mediassa on puitu paljon syitä kotimaisen muodin ahdinkoon. Rahkola on seurannut uutisointia ihmetellen.

”Keskustelun soundi on jatkuvasti se, kuinka vaikeaa kaikilla on. Konkurssi-ilmoitusten sijaan tarvitsemme enemmän uutisia onnistumisista. Niitä onneksi vielä tapahtuu!”

Mutta näkee hän ajassa jotain hyvääkin.

”Usein vaikeudet kirkastavat tekemisen ytimen; millaista uutta vaatekulttuuria olemme parhaillaan luomassa.”

VIMMA tunnetaan värikkäistä ja näyttävistä kuoseistaan. Nykyään valikoimaan kuuluu naistenvaatteita ja unisex-tuotteita.

Rahkola katsoo kaihoten Tanskaan ja Ruotsiin. Siellä tavaratalot ovat antaneet oman maan merkeille ja paikalliselle designille tilaa.

”Toivoisin, että Suomessakin oltaisiin näkyvästi ylpeitä omasta osaamisestamme. Kotimainen design tulisi nähdä kansallisaarteenamme.”

Epävarmoista ajoista huolimatta Vimmalla vietetään 10-vuotisjuhlaa hyvillä mielin. Puolitoista vuotta sitten Rahkola palkkasi avukseen toisen suunnittelijan, ja nyt talosta löytyy seitsemän tuotannon, myynnin ja markkinoinnin ammattilaista. Helsingin Fredrikinkadulla sijaitseviin tiloihin mahtuu myymälä, showroom, studio, toimisto ja varasto. Tulossa on uusia tuotelanseerauksia ja yhteistyömallistoja.

”Vuodet ovat olleet intensiivisiä, mutta pikkuhiljaa olen alkanut luottaa siihen, että tämä kantaa. Niin ei aina ole ollut.”


Teksti Johanna Rämö
Kuvat VIMMA ja Janita Autio

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.