Sparkling Night Fashion Show on ilmiö Raumalla. Kun pienet kivijalkakauppiaat yhdistävät voimansa, tuloksena on muoti-ilta, jossa esiintyy 100 mallia.


Lippuja tilaisuuteen kyseltiin jo kuukausia ennen näytöstä – ja kun liput tulivat viimein saataville, kaikki 500 kappaletta myytiin loppuun alle tunnissa. Sparkling Night Fashion Show muoti-iltaa oli osattu odottaa. Sadan katsojan muotinäytöksenä aloittanut tapahtuma on kerännyt suursuosion ja kehittynyt vuosien kuluessa koko illan muotielämykseksi.

– Tämän enempää ei välttämättä ole tilaa kasvaa, sitten tulee jo Rauman kapasiteetti vastaan, arvioi tapahtuman järjestämisessä mukana ollut Silmäoptikoiden Pekka Palmu.

Sparkling Night Fashion Show tehdään talkoovoimin. Tänä vuonna mukana suunnittelussa ja toteutuksessa oli yksitoista Vanhan Rauman yritystä: Westlook, Kauppahuone Riveri, Candida, Cameo Boutique, Koti-Vakka, Alusasuliike Helmi, Silmäoptikot Palmu, Salon Fiin, Popo Shoes, Café Sali ja Heidi.A.Design. Vuosittaisella muotitapahtumalla halutaan tuoda eloa pieneen kaupunkiin.

– Meillä kauppiailla on ollut yhteinen huoli ja toive siitä, että Rauman palvelut säilyisivät. Tapahtumalla halutaan muistuttaa raumalaisia siitä, että tarjontaa on täällä meilläkin.

Sparkling Night Fashion Show järjestettiin viime lauantaina 13. kerran. Näytös kesti puolitoistatuntia ja lavalla esiintyi sata mallia. Heidän joukossaan oli kanta-asiakkaita sekä kauppiaiden sukulaisia ja ystäviä. Näytöksen jälkeen muodin iltaa juhlittiin ruoan, kuohuvan ja livemusiikin merkeissä.



Kuvat Hans Lehtinen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.