Verkkokauppajätti Amazon tulee Ruotsiin ja pian Suomeenkin. Voiko sitä vastaan kilpailla? Asiantuntija uskoo, että muotikauppias ainakin voi.


Rekrytointeja Ruotsissa, logistiikkasopimus kuljetuspalveluita tarjoavan Postnordin kanssa, rakenteilla oleva varasto Tukholman liepeillä Eskilstunassa. Amerikkalainen verkkokauppajätti Amazon valmistelee tuloaan Ruotsiin – ja valmistelut taitavat olla jo aivan loppusuoralla. Avauksen on ennustettu tapahtuvan lokakuussa.

Mutta Amazonin kaltaiselle verkkokaupan goljatille tuskin riittää vain yksi Pohjoismaa. Amazon saapunee myös Suomeen, ja toteutuessaan se muuttaa suomalaistakin muotikauppaa. Samalla tavalla kuin se on myllertänyt jokaista markkinaa, johon se on rantautunut.

Kirjakauppana vuonna 1994 aloittaneesta Amazonista on tullut globaalin vähittäiskaupan jättiläinen. Sen valikoimissa on yli 12 miljoonaa tuotetta autoista huonekaluihin, vaatteisiin, kenkiin ja koruihin. Viime vuonna Amazonin liikevaihto oli yli 280 miljardia dollaria ja liikevoitto yli 14 miljardia dollaria.

Koronakriisikin on tuonut rahaa Amazonin kirstuun, sillä kuluttajat ovat siirtyneet entistä vahvemmin verkkoon. Amazonin mukaan sen myynti on kasvanut tänä vuonna peräti 40 prosenttia.

Yhdysvaltalainen tutkimusyhtiö Coresight Research arvioi alkuvuodesta, että muotituotteet ovat Amazonille yhä tärkeämpi myyntikategoria. Amazonin markkinaosuus esimerkiksi Amerikan vaatekaupassa on jo yli 60 prosenttia. Vuonna 2017 luku oli 50 prosenttia.

Kasvunsa tueksi Amazon on perustanut omia vaate- ja asustemerkkejä. Amazon Collectionin hopeisen timanttikaulakorun saa 85 dollarilla. Amazon Essentials myy kahdet miesten urheilushortsit reilulla 18 dollarilla ja lasten toppaliiviä 13 dollarilla.

Kun volyymi ja kysyntä ovat suuria, hinnatkin voidaan pitää alhaalla. Se on Amazonille etu, mutta monelle paikalliselle kauppiaalle kauhistus.

Voiko Amazonia vastaan kilpailla mitenkään?

Asiantuntija uskoo, että muotikauppias ainakin voi.

– Muotikauppa ei ole ensimmäisenä Amazonin törmäyskurssilla. Esimerkiksi kirjakaupat ja kodintekniikka ovat selkeästi suoremmin kilpailemassa Amazonin kanssa, sanoo konsulttiyritys Dash Retailin yrittäjä Markus Varsikko.

Amazon panostaa muotitarjontaansa. Kasvunsa tueksi se on perustanut useita omia vaate- ja asustemerkkejä.


Varsikko on nimetty mediassa Amazon-asiantuntijaksi. Sitä hän onkin, sillä hän auttaa työkseen yrityksiä menestymään Amazonin valloittamilla markkinapaikoilla.

Amazonista Varsikko kiinnostui työskennellessään Lontoossa digimediatoimisto Resolutionin johdossa ja sparratessaan yrityksiä Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan markkinoilla. Nyt Varsikko pyörittää omaa konsulttiyritystä, joka on perehtynyt erityisesti Amazonin toimintalogiikkaan. Hän osaa antaa paljonkin ennustuksia.

– Ruotsin markkinoilla muoti ei todennäköisesti tule olemaan myydyimpiä tuotteita, koska esimerkiksi Zalandolla on Ruotsissa vahva jalansija. Amazonin myyntiluvut on usein haettu Yhdysvalloista eivätkä ole vertailukelpoisia Pohjoismaiden kanssa. Markkinarakenteemme on erilainen kuin Yhdysvalloissa, sanoo Varsikko.

Lähempiä vertailulukuja saadaan Saksasta. Statistan mukaan Amazon on Saksassa ylivoimaisesti suosituin verkkokauppa – tilasto ei tosin kerro muotituotteiden osuutta. Kärjessä on myös Zalando. Yhtä kaikki, isot näyttävät pärjäävän.

Suomalaiset muotikauppiaat näkevät Amazonissa silti mahdollisuuksia.

Kenkäsuunnittelija Minna Parikka kertoo, että hän voisi harkita kenkien myyntiä Amazonin sivustolla, jos se osoittautuisi hyväksi kauppapaikaksi kalliin tuotteen myymiseen. Kehuja Amazon saa Parikalta siitä, että se on valpas poistamaan sivuiltaan tuotekopioita – muotisuunnittelijoiden pahimpia painajaisia.

– Amazonia ei kannata pitää uhkana, sillä jo nyt netistä voi tilata mitä vain ja minne vain. Minusta yrittäjillä on kaksi vaihtoehtoa: joko täytyy löytää jokin kiinnostava ja muista erottava tekijä tai sitten täytyy lähteä verkkokauppajättiin mukaan, sanoo Parikka.

Naisten vaatteita kauppaavan muotimerkki Ainon perustaja Liisa Kotilainen kertoo olevansa ihmeissään, ettei Amazon ole tullut Pohjoismaihin jo aiemmin. 

– Amazonin tulo on osa nykyistä kaupan kehitystä. Se on vääjäämätöntä, ja joskus siihen kuuluu myös kasvukipuja. Ei kai Amazon ole muitakaan maita tuhonnut. Nyt suomalaisten kauppiaiden pitäisi tutustua siihen, miten muut maat ovat vastanneet Amazonin tuloon tai ehkä hyötyneet siitä.

Kotilainen uskoo, että Amazon voi tehdä kuluttajista entistä myönteisempiä verkko-ostajia.

– Koronaviruksen takiahan meillä on aivan uudenlainen tilanne. Ihmiset ovat oppineet ostamaan verkosta, ja asenteet verkkokauppaa kohtaan ovat vastaanottavaisia. Se voi hyödyttää muitakin kuin Amazonia, sanoo Kotilainen.

Verkkokaupan viehätyksen on huomannut myös vaasalaisen naistenvaateliike Karisman kauppias Carola Svahn-Salomäki. Hän avasi verkkokaupan vuosi sitten – siitäkin huolimatta, että on ”henkeen ja vereen kivijalkakauppias”.

– Asiakkaat kaipaavat silti palvelua ja kivijalkakokemusta, ja näillä tekijöillä me pienet kilpailemme Amazonin kaltaisia verkkokauppajättejä vastaan. Yritämme valita myyntiin sellaisia merkkejä, joita ei ehkä myydä verkossa niin laajalti.

Svahn-Salomäki myöntää, että Amazonin mahdollisesti synnyttämä hintakilpailu silti huolestuttaa. Jo nyt jatkuvat alennuskampanjat ja tarjoukset rasittavat muotikauppaa. Ja kun hinnat poljetaan toistuvasti alas, pienyrittäjän on vaikea pärjätä kilpailussa. Syy ei ole vain Amazonin, vaan koko muotikaupan luonteen. 

My Milou -muotikauppaa pyörittävä Mari Huhtamäki arvelee hänkin, että Amazonin tulon myötä pienten kivijalkakauppojen arvostus voi lisääntyä. 

– Runsaus voi olla haitaksi, ja kuluttajat voivat kokea asioinnin pienemmän toimijan kanssa helpommaksi, sanoo Huhtamäki.

Muotisuunnittelija Marita Huurinainen paljastaa, että Amazon otti heihin yhteyttä ja tarjosi myyntipaikkaa sivustoltaan vuosia sitten. Silloin hän kuitenkin koki tuotteidensa hukkuvan tarjontaan ja kieltäytyi tarjouksesta.

Edelleen Huurinainen liputtaa henkilökohtaisen palvelun ja asiakkaiden kohtaamisen puolesta – verkkokauppa-asiakkaankin kanssa saatetaan käydä paljonkin keskustelua ennen kuin ostopäätös syntyy.

– Toki arvioisimme yhteistyön nyt uudelleen, jos Amazon olisi Suomessa, Huurinainen lisää.

Amazonin perustaja ja toimitusjohtaja Jeff Bezos


Markus Varsikon mielestä Suomessa ollaan jo totuttu muodin suuriin verkkokauppoihin. Esimerkiksi Zalando, Boozt ja Asos ovat suomalaisille tuttuja kauppapaikkoja. Siksi Amazon ei välttämättä mullista muotikauppaa tuntuvasti – ainakaan huonossa mielessä. Sillä voi olla myös annettavaa viennin kanssa kamppaileville kauppiaille.

– Amazonin nerokkuus perustuu siihen, että siitä saa helposti uuden jakelukanavan erityisesti vientimarkkinoiden osalta. Annan vahvan suosituksen, että Amazon otetaan yhdeksi jakelukanavaksi muiden joukkoon.

Lopuksi Varsikolla on antaa yllättävä ennustus.

– Veikkaan, että Amazon Ruotsi aukeaa tänään. Tiistaina 13. lokakuuta on Amazonin vuosittainen etukampanja Prime Day muualla maailmassa. Ja jos eivät avaa tänään, niin varmasti hyvin pian kuitenkin, sanoo Varsikko.



Teksti Ida Rantala, Rebekka Silvennoinen Kuvat Amazon

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.