Miltä kuulostaisi päiväkahvit Guccin kupista, torkut Armanin lakanoissa ja illallinen Hermèsin lautaselta? Muotitalot myyvät meille vaatteiden lisäksi sisustukset.


Kukkamaljakostakin voi tulla haluttu muotituote. Viime viikkoina muotia seuraavat Instagramin käyttäjät ovat saattaneet huomata, että eräs tietty maljakko on vallannut tyyliniekkojen kodit ja myyty loppuun useista verkkokaupoista.

Kyseessä on ranskalaisen korusuunnittelija Anissa Kermichen naisvartaloa jäljittelevä keraaminen vaasi. Pienen version saa omakseen edullisemmillaan 74 eurolla, isot maksavat yli 400 euroa. Tulossa pian -mainokset lupailevat, että uusi lisäerä on kohta taas tulossa myyntiin.

Kermichen vaasi on nyt sisustusmuodin huipulla, mutta muodin ja sisustuksen liitto ei ole uusi. Muotitalot ovat kaupanneet astioita ja kodin sisustustuotteita vuosikymmeniä.

Korutaiteilija Anissa Kermichen maljakoista on tullut muotihitti Instagramissa.


Ralph Lauren oli yksi ensimmäisistä kodintuotteisiin laajentaneista luksusbrändeistä. Huonekaluja ja sisustusesineitä myyvä Ralph Lauren Home lanseerattiin vuonna 1983. Sen jälkeen useat muutkin muotitalot ovat perustaneet omia sisustusmerkkejään vaatemallistojensa oheen. Esimerkiksi Fendi Casa, Missoni Home, Versace Home ja Armani Casa kauppaavat ylellisiä tekstiilejä, astioita ja huonekaluja.

Gucci liittyi joukon jatkeeksi kodinmallistollaan vuonna 2017. Mallistoa koristavat tutut, Guccin vaatteissakin näkyvät kuosit, kuten käärmeet, kukat ja tiikerit. Valikoimissa on tuoleja, astioita, tyynyjä ja pienesineitä.

Kotinsa voi vuorata myös Hermèsin tapetilla tai sisustaa Louis Vuittonin arkuilla ja tuoleilla. Aamiaisleivät paahtuvat kätevästi Dolce & Gabbanan leivänpaahtimessa.

Guccin muotitalo myy piensisustustuotteiden lisäksi tuoleja, pöytiä ja tapetteja.
Armani sisustaa tuotteillaan hotellejaan. Luksustalo tarjoaa myös sisustussuunnittelupalvelua.


Muotitaloille sisustustuotteet ovat oiva lisämyynnin keino. Ja samalla kun luksusmerkit avaavat kilvan muotiliikkeidensä yhteyteen hotelleja ja kahviloita, ne voivat sisustaa uudet aluevaltauksensa omilla kodintuotteillaan – ja saada niille näin luontevaa ja hyödyllistä näkyvyyttä. Cappuccino nautittuna Guccin omasta posliinikupista tai hotelliyö Armanin silkkilakanoissa jäänee kuluttajan mieleen mainoksiakin paremmin.

Kysyntää riittää, ja muotimerkit kilpailevat asiakkaista kasvavilla markkinoilla. Statistan mukaan huonekalujen ja sisustustuotteiden markkinoiden koko on tänä vuonna yli 30 miljardia euroa yksinomaan Euroopassa. Vuonna 2024 markkinan koon odotetaan olevan jo yli 40 miljardia euroa.

Kuluttajien kiinnostus on huomattu, ja yhä useampi muotimerkki onkin laajentanut valikoimaansa. Viime syksynä oman astiaston loi arvostettu belgialainen muotisuunnittelija Ann Demeulemeester yhteistyössä Seraxin kanssa.

– Varsinkin astiabrändit tekevät nyt huomattavan paljon yhteistyötä muotisuunnittelijoiden kanssa. Kaikki Seraxinkin tuotteet suunnittelee aina joku nimekäs suunnittelija. Ann Demeulemeesterin astiasto on maalattu käsin ja lasit suupuhallettu, kertoo Seraxia Suomeen maahantuova Nina Tommila.

Yhteistyöastiaston hinnat alkavat reilusta kymmenestä eurosta. Suurimmat tarjoiluastiat maksavat 68 euroa. Tommilan mukaan Demeulemeesterin ja Seraxin kokoelma on tulossa lähitulevaisuudessa myyntiin Stockmannille.

Ann Demeulemeesterin ja Seraxin astiamallistolla voi luoda graafisia kattauksia. Lautasiin on maalattu käsin erikokoisia raitoja.
Iittalan ja japanilaisen muotisuunnittelija Issey Miyaken mallistossa näkyy kummankin brändin tunnuselementit: skandinaavinen minimalismi ja Miyakelle tunnusomaiset pliseeraukset.


Amerikkalainen muodinluoja Rick Owens on siirtänyt tummanpuhuvan tyylinsä myös astiastoon ja aterimiin. Acne Studios ja A.P.C ovat tuoneet valikoimiinsa vastikään suuret sisustusviltit. Korumerkki Alighieri on alkanut valmistaa kultaisia seinäkoukkuja ja kynttilänjalkoja, ja espanjalainen Loewe pyykkikoreja, valokuvakehyksiä ja korurasioita.

Myös tunnettujen pikamuotiketjujen sisustusmallistot ovat kasvaneet viime vuosina. H&M Home myy kodintuotteita 387 myymälässä ja verkkokaupassa, ja Zara Homella on lähes 400 myymälää yksinomaan Euroopassa.

Suomessakin muotisuunnittelijat ovat laajentaneet sisustukseen – tai toisinpäin. Paola Suhosen tuotemerkki Ivana Helsinki on jo pitkään tehnyt myös sisustusprojekteja ja lanseerasi tänä vuonna uuden astiamalliston yhteistyössä kotimaisen astiayritys Kultakeramiikan kanssa. Iittala ja japanilainen muotisuunnittelija Issey Miyake ovat tehneet yhteistyötä jo vuosia. Myös muotoilija ja esimerkiksi Suomen kansallisoopperan Ovela kettu –oopperan lavastanut ja puvustanut Klaus Haapaniemi on tehnyt useita yhteistyökokoelmia muiden muassa Iittalalle ja Arabialle.

Teksti Ida Rantala, Rebekka Silvennoinen Kuvat Hermès, Anissa Kermiche, Gucci, Armani, Serax, Iittala


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.