Kotitalouksien tekstiilijätteen kierrättämiseen erikoistunut jäteyhtiö Lounais-Suomen Jätehuolto haluaa helpottaa yrittäjien ja yritysten raaka-ainehankintoja. 

Viime vuoden elokuussa Fashion Finland uutisoi, kuinka suomalaisilta kerätty tekstiilijäte loisti näytöslavalla Kööpenhaminan muotiviikolla. Kyse oli Latimmierin vaatemallistosta, joka oli syntynyt yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja espanjalaisen Coleon kanssa. 

LSJH on edistänyt kiertotaloutta näyttävästi Suomessa jo pitkään. Vuonna 2019 yhtiö alkoi kerätä poistotekstiiliä oman toiminta-alueensa, 18 lounaissuomalaisen kunnan, asukkailta. Pikkuhiljaa keräysverkosto on laajentunut koko maan kattavaksi.

”Koordinoimme koko maan asukkaiden poistotekstiilien keräämisen. Esilajittelu tapahtuu paikallisesti, minkä jälkeen poistotekstiili toimitetaan meille Turkuun”, LSJH:n myyntipäällikkö Miira Ojanen kertoo.

Yhtiö on alansa edelläkävijä ja Suomi ensimmäinen maa, jossa poistotekstiiliä on alettu kerätä valtakunnallisesti. LSJH:n toimintaan on tultu tutustumaan ympäri maailmaa. 

Kierrättämisen kannalta poistotekstiili on haasteellisimmasta päästä, sillä vaatteista ja kodintekstiileistä koostuva materiaali on helposti pilaantuvaa sekä laadultaan hyvin vaihtelevaa. LSJH:n ydintehtävä onkin keräämänsä materiaalin loppulajittelu, tarkistus ja myyminen jatkojalostukseen. 

”Kaikki uudelleenkäyttökelpoinen resell-materiaali on järkevää kierrättää takaisin asukkaille, käsityöläisille tai pienyrityksille, jotka pystyvät hyödyntämään sitä sellaisenaan tai tuunaamalla tuotteissaan”, Ojanen sanoo. 

LSJH järjesti Turun lajitteluhallissaan 17. tammikuuta työpajan, jossa tutustuttiin yritysten mahdollisuuksiin hyödyntää poistotekstiiliä tuotteissaan. Tilaisuuteen oli kutsuttu tekstiili-, vaatetus- ja muotialan opiskelijoita sekä erikokoisten yritysten edustajia. Mukana olivat muun muassa Krista Virtanen Design, Ikea, Globe Hope ja VAIN.

Kuluttajilta kerätystä poistotekstiilistä uusiokäyttöön sopivaa materiaalia on noin 10 prosenttia. Tätä tekstiilimateriaalia LSJH myy kilohintaan kierrätysmyymälä Lempparin yhteydessä olevassa materiaalipankki Penkolassa Turussa. 

”Materiaalipankkina toimiminen ja yrityksille suunnattu upcycling-palvelu ovat meille uutta toimintaa, jonka tarkoituksena on helpottaa uusiotuotannon raaka-ainehankintoja.” 

Upcycling-palvelukonseptissaan LSJH sitoutuu toimittamaan yritykselle ennalta määriteltyä tekstiiliraaka-ainetta tietyin, yrityksen tuotantorytmiin sopivin aikavälein.

”Palvelun ansiosta yrityksellä ei kulu aikaa raaka-aineen keräämiseen. Meillä on mahdollisuus toimittaa kierrätysmateriaalia kerralla suuria määriä. Esimerkiksi denimiä ja puuvillaa saapuu lajittelulaitokselle vuodessa satoja tonneja”, Ojanen kertoo. 

Vastikään lanseerattu upcycling-palvelu on osa LSJH:n ja Turun Ekotorin Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hanketta. Hankkeessa kehitetään kuluttajilta kerättyjen käyttökelpoisten materiaalien käsittelyä jätehuollossa, jotta yritykset voisivat hyödyntää sitä paremmin liiketoiminnassaan.  

Hankkeeseen liittyvä ammatinharjoittajille, yrittäjille ja yrityksille tarkoitettu 5 000 euron suuruinen pilotointitukihaku on auki 18.2.2024 asti.

Teksti Johanna Rämö
Kuvat Lounais-Suomen Jätehuolto

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.