Aku Louhimiehen ohjaama Odotus on Suomen ensimmäinen hiilinegatiivinen elokuvatuotanto – ja siksi siinä ei nähdä yhtäkään uutena ostettua vaatetta.

Valkokankailla kautta maan nähdään nyt jotain ihan uutta. Tänään ensi-iltansa saava Aku Louhimiehen ohjaama Odotus tekee elokuvahistoriaa kahdellakin tavalla: se on Suomen ensimmäinen hiilinegatiivinen elokuvatuotanto – ja puvustettu tyystin kierrätysvaatteilla.

Hiilinegatiivisuuteen sitoutunut tuotantoyhtiö vaati samaa koko elokuvan työryhmältä. Siitä inspiroituneena elokuvan pukusuunnittelijaksi pyydetty pitkän linjan stylisti Sofia Oksanen sai idean: ympäristöasiat huomioivan elokuvan yhteistyökumppaniksi sopisi tietysti second hand -ketju Relove. Relovea luotsaava kierrätysmuodin pioneeri Noora Hautakangas lähti ilolla mukaan. 

”Kaikki elokuvan vaatteet on hankittu Relovesta tai lainattu kuvauksia varten muualta. Yhtään uutena ostettua vaatetta näyttelijöiden päällä ei nähdä”, kertoo Oksanen.

”Muutama täsmätuote löytyi perinteisiltä kirpputoreilta, ja mökkeileviltä tutuilta lainasin kumisaappaita, sadevaatteita ja pelastusliivejä.”

Tuttavien lisäksi lainavaatteita saatiin kotimaisilta brändeiltä: Samujilta, Arelalta, Kokorilta ja èN Hatsilta.

Elokuvan päähenkilö Ellin (Inka Kallén) tyyli on klassisen naisellinen mutta käytännöllinen.

Muodin parissa pitkään työskenneelle Oksaselle tehtävä elokuvan pukusuunnittelijana oli toinen laatuaan, mutta Odotus on ensimmäinen elokuva, jossa hän on vastannut pukusuunnittelusta alusta lähtien. Aiemmin hän on ollut mukana suunnittelemassa Omerta-elokuvan puvustusta. 

”Kun olin lukenut käsikirjoituksen, kävimme kohtaukset läpi yhdessä Akun [Louhimies] kanssa. Loin jokaiselle hahmolle oman moodboardin ja värimaailman, joiden perusteella lähdin etsimään Relovesta sopivia vaatteita.”

Prosessi vaati ennen kaikkea joustavuutta.

”Kun etsimäni keltaisen kukkamekon sijaan löytyikin punainen ruutumekko tai täydelliset chinot tulivat vastaan väärässä värissä, alkuperäistä suunnitelmaa piti muuttaa.”

Koska Relovessa on myynnissä vain yksittäiskappaleita, oikeanlaisen vaatteen löydyttyä se tarvittaessa muokattiin oikeankokoiseksi. Oksasen apuna oli ompelija Satu Akalan, jonka taidoilla vaatteet saatiin istuviksi ja henkilöhahmojen tyyleihin sopiviksi. 

Elokuvan miljöö – saaristo ja Suomen suvi – toi sekin oman lisänsä prosessiin: sääolojen muutoksiin oli varauduttava jo asuja suunniteltaessa.

Odotus-elokuva kuvattiin Turun saaristossa kesällä 2020. Pukusuunnittelusta vastasi stylisti Sofia Oksanen.

Odotus on ihmissuhde-elokuva, joka käsittelee ajattomia teemoja: rakkautta, rehellisyyttä ja onnellisuuden kaipuuta. Pääosaa näyttelee Inka Kallén, joka on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä ohjaaja Aku Louhimiehen kanssa.

Elokuvassa Elli (Kallén) elää puolisonsa Mikon (Aku Hirviniemi) kanssa saaristossa. Ellin rauhallinen arki järkkyy, kun pariskunnan nuoruudenystävä Olavi (Andrei Alén) saapuu vierailulle. Sisäinen pakko ajaa Ellin kyseenalaistamaan elämänsä valintoja.

Millaisia pukeutujia elokuvan päähenkilöt stylistin mielestä ovat?

”Päähenkilö Elli on ajassa kiinni, mutta kuitenkin niin itsevarma, ettei hyppää jokaiseen trendijunaan. Elli elää vanhassa puutalossa ja nauttii puutarhatöistä sekä joogasta, mikä vaatii vaatteilta käytännöllisyyttä. Ellin aviomies Mikko on huoleton pukeutuja, joka ei ole kovin kiinnostunut vaatteista – toisin kuin Olavi, joka saapuu saaristoon suoraan Pariisin kaduilta ja intellektuellin eurooppalaisen tavoin pukeutuu saaressakin pellavaan ja nahkakenkiin.”

Andrei Alénin näyttelemä Olavi pukeutuu mielellään pellavaan ja bleisereihin.

Kun elokuvan puvusto koostuu pelkistä uniikkikappaleista, vaatii se näyttelijöiltä tavallista enemmän huolellisuutta.

”Jos vaate olisi revennyt tai kastunut kohtauksessa, ei rekissä olisi ollut toista samanlaista odottamassa. Kukin näyttelijä oli vastuussa siitä, että vaatteet säilyivät käyttökelpoisina kuvausten loppuun asti.” 

Stylistin ohjeita toteltiin, eikä vahinkoja kuvauksissa sattunut. Vuotavia kumisaappaita tosin jouduttiin paikkaamaan useaan otteeseen.

Kierrätetyt vaatteet auttoivat osaltaan rakentamaan valkokankaalla nähtävien henkilöhahmojen uskottavuutta. Käytön jäljet ja kankaan kulumat luovat oikeita ihmisiä, ajattelee Oksanen.

”Elokuvissa vaatteiden ei koskaan kuulukaan olla täysin pakasta vedetyn näköisiä, ja siksi niihin usein tehdään patinointia – mutta tällä kertaa ei tarvinnut.”

Vaikka puvustuksen tekotapa poikkesi tavallisesta ja kompromissejakin oli tehtävä, mikään ei jäänyt harmittamaan Oksasta. 

”Lopputulos on parempi kuin olisin voinut arvatakaan. Pystyn allekirjoittamaan jokaisen asun, joka elokuvassa nähdään. Tämä prosessi todella antoi tilaa luovuudelle.” 

Ympyrä sulkeutuu, kun elokuvan vaatteet tulevat ensi-iltaviikonlopun jälkeen takaisin myyntiin Reloven Fredrikinkadun-liikkeeseen. Myyntituotto lahjoitetaan John Nurmisen Säätiön Itämeri-keräykseen.

Kuvat Markus Kontiainen

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.