Maailman ensimmäinen lentoasemalla sijaitseva second hand -liike on saanut hyvän vastaanoton. Yksi asia kentällä kuitenkin yllätti jopa kokeneen yrittäjän.

Relove avasi viidennen liikkeensä Helsinki-Vantaan lentoasemalle elokuun alussa. Maailman ensimmäinen lentoasemalla sijaitseva second hand -liike on historiallinen avaus, joka on huomattu niin kotimaassa kuin ilmailualan medioissa ympäri Euroopan.

Fashion Finland kysyi Reloven perustajalta, yrittäjä Noora Hautakankaalta, mitä kentälle kuuluu.

”Startti on ollut hyvä ja vauhdikas”, hän kertoo.

Se ei ole ihme. Potentiaalisten asiakkaiden kannalta liiketila lentokentällä lienee brändille kuin brändille lottovoitto: Finavian liikennetilastojen mukaan Helsinki-Vantaalla on käynyt tänä vuonna kuukausittain yli miljoona matkustajaa.

Liikkeen pitäminen vilkkaalla lentoasemalla poikkeaa kadunvarren kivijalasta monin tavoin.

”Asiakaskäyttäytyminen on erilaista kuin muualla. Kentällä kohderyhmänä ovat kaikki, ja meillä myös käyvät ihan kaikki – eivät vain vastuullisuudesta kiinnostuneet naiset.”

Asiakaspiikit myötäilevät lentoaikatauluja, ja siksi niihin on mahdollista varautua etukäteen. Piikkiaikoina ”tykitetään menemään” tavallista suuremmalla työntekijämäärällä.

Sijainti näkyy myös yleisessä tunnelmassa, jota Hautakangas kuvailee ainutlaatuiseksi.

”Väki on iloista, sillä suurin osa on lähdössä lomalle.”

Helsinki-Vantaan lentoasema on toistaiseksi maailman ainoa lentokenttä, jolta löytyy Reloven kaltainen konseptiliike.

Sekä saapuvia että lähteviä matkustajia palveleva liike avaa ovensa joka päivä aamuviideltä. Monella on ostohousut jalassa jo ennen aamupalaa.

”Reissuun lähdettäessä kentälle saavutaan ajoissa ja luppoaikaa jää. Kauppa käy yllättävän hyvin aamuvarhaisellakin”, Hautakangas ihmettelee.

Valikoimaltaan ketjun tuorein tulokas ei poikkea juurikaan edeltäjistään.

”Koska kohderyhmänä on kaikki, tavara liikkuu laajasti. Menekkiä on premium- ja high end -brändeillä mutta myös ketjumerkeillä. On hyvä, ettei tarvitse segmentoida liikaa.”

Erityisesti yhdestä tuoteryhmästä on huutava pula.

”Tarvitsisimme kipeästi lisää miesten vaatteita. Miehet ovat kuluttajina siinä mielessä vastuullisia, että he käyttävät usein vaatteensa niin loppuun, ettei niillä ole enää jälleenmyyntiarvoa.”

Relove tunnetaan koristeellisesta ja kerroksellisesta sisustustyylistään, ja se jatkuu lentoasemallakin. Yksi käytännön asia tosin piti huomioida jo suunnitteluvaiheessa. 

”Asiakkaat kuljettavat mukanaan matkalaukkuja. Liikkumisen pitää olla kaikkialla kentällä turvallista ja helppoa. Se on tarkoittanut, ettei kukkapurkkiasetelmille ole samalla tavalla tilaa kuin muissa liikkeissä”, Hautakangas nauraa.

Lentokentän-liikkeen on huomattu toimivan hyvänä sisäänheittäjänä maahan saapuville turisteille, joille Reloven kahvilatuotteita ja vaatteita yhdistelevä konsepti on uusi tuttavuus.

”Turistit ovat käyneet meillä ensin kentällä ja sitten muissa liikkeissä Helsingissä, tai toisin päin. Se on hauska synergia.”

Lentokentän Relove palvelee saapuvia ja lähteviä matkustajia aamuviidestä iltayhdeksään.

Liikkeen avaaminen lentoasemalle oli relovelaisille aikataulultaan tiukka valtava puristus. 

”Maaliin päästiin upeiden tekijöiden ja yhteistyökumppaneiden ansiosta”, Hautakangas sanoo ja lähettää erityiskiitokset Finavialle.

”On mahtavaa, että Finavia on halunnut lähteä viemään kestävää kehitystä ja kiertotaloutta eteenpäin aivan uudenlaisessa ympäristössä. Lentoasema on käyntikortti Suomeen. On tärkeää, millaisen fiiliksen maasta matkailijoille jätämme.”

Seuraavaksi yrittäjä aikoo vetää henkeä. 

”Yhdeksän kuukauden aikana olemme kasvaneet kahteen täysin uuteen markkinaan: Tampereelle ja lentokentälle. Olo on hyvällä tavalla kaikkensa antanut. Nyt on aika keskittyä uuden oppimiseen ja asioiden viilaamiseen.”

Teksti Johanna Rämö
Kuvat Relove

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.