Ekologisempi muoti kiinnostaa nuoria aikuisia, mutta vain harva tuntee kauppoja, joissa sitä myydään.

Milleniaalit seuraavat trendejä, haluavat kuluttaa muotia ekologisemmin ja ovat valmiita maksamaan ekologisesta tuotteesta tavallista enemmän, kertoo suomalaisen teknologiayritys Spinnovan vastikään julkaistu tutkimus. Tulos on rohkaiseva sekä brändeille että innovaattoreille, jotka kehittävät yhdessä vastuullisempia vaihtoehtoja.

Millenniaaleilla, eli Y-sukupolvella, viitataan 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntyneeseen sukupolveen. Spinnovan tutkimuksessa pureuduttiin nuorten kuluttajien suhtautumiseen vaateostoksia ja ekologisuutta kohtaan. 82% vastaajista oli eurooppalaisia nuoria aikuisia 18 – 30 ikävuoden välillä.

Jopa 61% kyselyyn vastaajista kertoi voivansa maksaa tavallista enemmän ekologisesta vaatteesta. Tulos on yllättävän hyvä milleniaalien ostovoimaan nähden. Toisaalta nuorten aikuisten ostopotentiaalin on nähty myös kasvaneen viime vuosina.

Peräti 41% vastaajista maksaisi 20 – 40% preemiota, eli hintalisää, ekologisesta muodista. 54% enemmistö kuitenkin vastasi haluavansa maksaa preemiota 20% tai vähemmän. Tulos voi siis merkitä myös sitä, ettei osa vastaajista maksaisi ekologisuudesta lainkaan lisähintaa.

– Joka tapauksessa tästä ilmenee kehittymässä oleva päättäväisyys tehdä ekologisempia valintoja. Tämä on rohkaisevaa sekä meille, jotka kehitämme uusia vaihtoehtoja että brändeille, jotka sijoittavat parhaillaan aikaa ja rahaa vastuullisuutensa kehittämiseen. Missiomme on merkityksellinen myös kuluttajalle, kertoo Spinnovan toimitusjohtaja Janne Poranen.

Ekologisen tulee olla myös trendikästä. Vastaajista 51% sanoi tekevänsä ostopäätöksensä tyylin perusteella ja vain 25% hinnan perusteella. Kuluttajilla on halua tehdä parempia valintoja, sillä 51% vastaajista kiinnostaa ekologinen muoti. Kuitenkin vain 15% vastaajista kertoi tuntevansa kauppoja, joissa ekologista muotia myydään.

– Näyttäisi siltä, että sekä kuluttajien ympäristötietous että brändien tarjoama tieto on puutteellista. Joillakin brändeillä on jo erillisiä osastoja vastuullisemmille vaatteille. Tämä on hyvä alku, mutta asiassa riittää haastetta aivan kaikille tekstiilialalla. Materiaali- ja ympäristötietoutta täytyy lisätä vielä monin eri tavoin.

Spinnova on suomalainen teknologiayritys, joka kehittää selluloosapohjaista tekstiilikuitua erityisesti tekstiiliteollisuuden tarpeisiin.Tutkimuksen teki Spinnovalle Jyväskylän Ammattikorkeakoulun vieraileva, kansainvälinen opiskelijaryhmä. Nettikyselynä toteutettuun tutkimukseen vastasi yhteensä 283 henkilöä seitsemästä Euroopan maasta, suurin osa Tsekistä ja Ranskasta.

Teksti Ida Rantala Kuva Vinicius Wiesehofer