Kolme suomalaista suunnittelijalupausta ylsi jälleen ranskalaisen muotikilpailun finaaliin

Suomalainen muotisuunnittelu on hyvässä kuosissa – ainakin päätellen siitä, millä tahdilla maamme nuoret lupaukset menestyvät maailman tärkeimmissä muotikilpailuissa.

Ranskalainen Hyèresin suunnittelukilpailu on yksi arvostetuimmista muotisuunnittelijoiden mittelöistä ja se voi avata ovia merkittäviin muotitaloihin – kilpailun ovat aiemmin voittaneet esimerkiksi tunnettu tanskalainen miestenvaatesuunnittelija Henrik Vibskov sekä Saint Laurentin muotitalon belgialainen pääsuunnittelija ja muotimaailman supertähti Anthony Vaccarello.

Suomalaiset ovat kahmineet voittoja ja finaalipaikkoja Hyèresissä useasti aiemminkin, ja vahva on edustus myös tänä vuonna.

Finaaliin on yltänyt peräti kolme suomalaisnimeä: Arttu Åfeldt, Sofia Ilmonen ja Venla Elonsalo. He kaikki ovat Aalto-yliopiston kasvatteja.

Hyèresin tuomaristossa istuu tänä vuonna vaikutusvaltaisia nimiä, kuten Lacosten muotitalon luova johtaja Louise Trotter, arvostettu muotikonsultti ja Self Service -muotilehden perustaja Suzanne Koller sekä korutalo Tiffanyn luova johtaja Ruba Abu-Nimah.

Suomi on ainoa kolme finaalipaikkaa saanut maa tämän vuoden kilpailussa, eikä muiden Pohjoismaiden nuoria suunnittelijoita ole finaalissa ollenkaan. 36. kertaa järjestettävä kilpailu pidetään Ranskan Hyèresissä lokakuussa 2021. 

Suomalaisista kilpailun ovat aiemmin voittaneet ainakin Satu Maaranen, Siiri Raasakka, Elina Laitinen ja Tiia Sirén.

Hyèresin finalisteista uutisoi muun muassa Vogue.



Suomalaisyritys tekee nyt laukkuja kaktuksesta

Uusien materiaalien kehitys harppoo eteenpäin, ja nyt muotituotteita tehdään jo kaktuksesta.

Suomalainen, vuonna 2017 perustettu asustemerkki ASK Scandinavia on lanseerannut piikikkäästä mehikasvista tehdyn kahden tuotteen laukkumalliston, jonka ensimmäiset kappaleet valmistuvat kesä-heinäkuussa. 

Kaktusmallisto on käytännöllisistä nailonkasseistaan tutuksi tulleelle ASK Scandinavialle harkittu päänavaus muodikkaampien – ja entistä ekologisempien – laukkumallien suuntaan.

– Kaktusmateriaali näyttää ja tuntuu nahalta, mutta on täysin kierrätettävää ja nahkaa ekologisempi vaihtoehto. Kaktus on kasvatettu sadeveden ja maaperän omien mineraalien avulla ilman haitallisia kemikaaleja, kertoo ASKin markkinointipäällikkö Laura Lindholm.

Kaktusmateriaalin tuottaa sen meksikolainen kehittäjä, startup-yritys Desserto, jonka ASK Scandinavian pääsuunnittelija, Los Angelesissa asuva ruotsalainen Anette Cantagallo löysi etsiessään brändille uusia materiaalivaihtoehtoja.

– Aika monta mallikappaletta piti tehdä, koska materiaali tulee Meksikosta, suunnittelijamme on Losissa, tuotantomme Portugalissa ja meidän tiimimme on suurelta osin Suomessa, sanoo Lindholm.

Hänen mukaansa ASK Scandinavia on tiettävästi ensimmäinen suomalainen firma, joka lanseeraa kaktuksesta tehdyn muotituotteen. Tosin ruotsalaiset ehtivät ensin: H&M esitteli äskettäin muutamia Desserton kanssa tehtyjä, kaktuksesta valmistettuja muotituotteita.

ASK Scandinavian kaktusmallisto on nyt ennakkomyynnissä brändin verkkokaupassa.



Lontoolaisen luksuskauppa Brownsin uusi liike yhdistää muodin ja teknologian

Millainen on tulevaisuuden muotiliike?

Se on yhdistelmä teknologiaa, kosketusnäyttöjä, älypeilejä ja interaktiivisuutta – ainakin jos on uskominen lontoolaista muotikauppa Brownsia.

Luksusmuotituotteita myyvän Brownsin uusi lippulaivamyymälä avaa ovensa Lontoon Mayfairissa ensi maanantaina, ja esimakua uudesta liikkeestä on nyt saatu.

Brownsin omistava muodin verkkokauppa Farfetch kertoo Vogue Business -muotimedialle tavoitteistaan digitalisoida luksuskauppaa. Farfetch on tehnyt jo aiemmin yhteistyötä muun muassa Chanelin muotitalon kanssa, tuoden sen kivijalkaliikkeisiin esimerkiksi älypeilejä ja teknologiaa hyödyntäviä sovitustiloja.

Nyt Farfetchin digiajattelu näkyy myös Brownsilla, jonka asiakkaat voivat esimerkiksi varata oman shoppailuajan erillisellä applikaatiolla, etsiä tuotteita valmiiksi sovelluksen avulla, lisätä ne toivelistalle ja jakaa sen virtuaalisesti henkilökohtaisen ostoneuvojan kanssa. 

Liikkeen myyjillä on pääsy shoppailijoiden profiileihin, joista he näkevät asiakkaiden aiemmin tekemät tuotehaut ja mieltymykset ja voivat antaa niiden pohjalta täsmällisiä muotisuosituksia.

Kun asiakas astuu Brownsin uuteen kivijalkaliikkeeseen, sovellus on mahdollista aktivoida myymälätilaan. Liikkeen virtuaalisilla kosketusnäytöillä asiakkaat voivat kokeilla digitaalisesti ylleen muotituotteita – kuten tulevia runway-luomuksia – joita ei vielä ole myymälässä. Ostovaiheessa maksu voidaan suorittaa suoraan asiakkaan puhelimeen tulevan linkin kautta.

Uusien teknologisten innovaatioiden lisäksi Browns luottaa tutumpiin, muotikaupassa viime vuosina paljon käytettyihin elämystekijöihin: nelikerroksiseen jättimyymälään avautuu myös ravintola, asiakkaille avoin sisäpiha-alue, meikkaus- ja stailausosasto sekä pop up-näyttelytila.



Kuvat Hyères, ASK Scandinavia, Browns

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi



Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.