Amos Rexin uusi näyttely tuo Kultaisen kissan Helsinkiin

Pian sinullakin on mahdollisuus herkutella kieltolain tunnelmissa – ja nauttia taiteesta ja muotikuvista siinä samalla. Helsinkiläiseen taidemuseo Amos Rexiin avautuu perjantaina 11.10 uusi näyttely ja sen oheen legendaarinen kahvila suoraan 1920-luvulta.

Kyseessä on abstraktin taiteen uranuurtajana tunnettu suomenruotsalainen Birger Carlstedt (1907 – 1975), jonka koko tuotannon Amos Rex esittää suuressa retrospektiivisessä näyttelyssä nimeltä Kultainen kissa. Mukana nähdään myös puolen tusinaa muotipiirrustusta ja puvustusluonnosta. Näyttelyn oheen rakentuu rekonstruktio Carlstedtin suunnittelemasta ikonisesta Le Chat Doré -kahvilasta, joka toimi Helsingin Unioninkadulla vuodesta 1929 lähtien.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan myös Birger Carlstedt – Modernismin haaste -teos, jonka ovat kirjoittaneet Amos Rexin asiantuntijat sekä taidehistorioitsijat Helsingin yliopistosta ja Åbo Akademista.

”Birger Carlstedt: Kultainen kissa” on esillä Amos Rexin taidemuseossa 11.10.2019 – 12.1.2020.


Kolme lukiolaisnuorta perustivat muotiyrityksen

Uunituore vaatemerkki Lago edustaa muotikaupan uutta sukupolvea. Yrityksen ovat perustaneet kolme 16–17 -vuotiasta lukiolaispoikaa, Kasper, Axel ja Lauri, jotka opiskelevat Lauttasaaren yhteiskoulussa ja Kauniaisten lukiossa.

– Kaikki alkoi viime keväänä, kun koulussa oli yrittäjäkurssi, jossa perustettiin yritys yhden kuukauden ajaksi. Luokkakaverini perusti vaatebrändin, joka menestyi aika hyvin. Silloin huomattiin, että ideaa voisi jalostaa eteenpäin, kertoo Kasper Rautalinko.

Oman muotiyrityksen kantavana ajatuksena on tehdä laadukkaan ja ekologisen vaatemuodin ostamisesta helppoa. Lagon valikoimaan kuuluu eettisesti tuotettuja huppareita, luomupuuvillasta valmistettuja t-paitoja ja kangaskasseja. Kauppaa käydään verkossa, ja tuotevalikoimaa kehitetään sesongin ja kysynnän mukaan. Jokaisella perustajalla on roolinsa yrityksen toiminnassa.

– Lago on osakeyhtiö ja vanhempamme istuvat hallituksessa. Käytännön tasolla tehdään kuitenkin kaikki itse. Meillä on vastuualueita liittyen sosiaaliseen mediaan ja markkinointiin, designiin ja suunnitteluun, strategiaan ja hallinnollisiin juttuihin. Isommat päätökset tehdään aina yhteistuumin.

Rautalinko kertoo yrityksen vievän paljon aikaa koulun ohella. Läksyt tehdään ensin pois alta ja sitten on yrityksen vuoro. Välillä menee myöhäiseen iltaan ja joskus herätään aikaisin aamulla. Tulevaisuuden tavoitekin on jo selvillä: nuoret toivovat, että koko mallisto voitaisiin valmistaa vaateteollisuuden ylijäämästä lähitulevaisuudessa.


Designer-yhteistyö, joka tuo suomimuodin kaikkien saataville

Vaatesuunnittelija Paola Suhosen ja Tokmannin yli kaksi vuotta kestänyt muotiyhteistyö saa jatkoa. Uusi mallisto tulee myyntiin loka-marraskuussa Tokmannin myymälöihin. Nordic Tricot by Ivana Helsinki -mallistoja suunnitellaan ja tuodaan markkinoille peräti kuusi erilaista vuosittain. Tavoitteena on tuoda huippumuoti suuren yleisön saataville edullisin hinnoin.

Suhosen suunnittelemissa kuoseissa näkyvät sekä asiakkaiden toiveet että suunnittelijan omat mielenkiinnon kohteet. Valikoimassa on tuotteita naisille ja lapsille.

– Esimerkiksi Rescue Dogs -kuosissa on itselleni aidosti koskettavaa ja henkilökohtaista asiaa. Kuosiin kuvaamani koirat ovat oikeasti olleet kodittomia, Suhonen kertoo.

Suhosen mukaan uudessa mallistossa nähdään myös Ivana Helsingin klassikkokuoseja, joita ei ole enää saatavilla missään muualla.


Teksti Ida Rantala Kuvat Amos Rex, Lago Clothing, Tokmanni

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *