Pari vuotta vanhalla kenkämerkillä on myymälät Helsingissä, kesäkauppa Hangossa, Malibussa, Barcelonassa ja Tokiossa, mutta 95 prosenttia myynnistä tulee verkkokaupasta.
Helsingin Fredrikinkadulla ei ehkä ole montaa liikettä, joka olisi myynyt verkkokaupasta huhtikuussa tuotteita 600 000 eurolla. Mutta yksi on.
VIBAe Shoes on suomalais-kalifornialainen yritys, joka perustettiin koronavuoden 2020 syksyllä. Perustajiin kuuluva Kalle Gummerus kertoo Fashion Finlandille brändin Fredan-liikkeessä, että kasvu viimeisen reilun vuoden aikana on ollut hurjaa.
”Tammikuusta 2022 tammikuuhun 2023 kasvua oli 800 prosenttia. Tammikuusta helmikuuhun, helmikuusta maaliskuuhun ja maaliskuusta huhtikuuhun joka kuussa 300 prosenttia”, Gummerus luettelee.
Vaikuttavia lukuja kevään 2023 Suomessa, jossa valtamedia tuntuu uutisoivan muotiteollisuuden yrityksistä vasta, kun ne ovat ongelmissa. Ehkä vielä hieman lisää lukuja: Kalle Gummerus sanoo, että VIBAe on myynyt verkkokauppansa kautta kenkiä 140 maahan vuonna 2022. Suurin markkina on USA 40 prosentilla, seuraavina Kanada, Britannia ja Australia. Suomi on vasta sijalla kuusi.
Kaksi lukua vielä.
”Huhtikuussa 2023 myyntimme oli 600 000 euroa, ja siitä 95 prosenttia verkkokaupan kautta”, Gummerus sanoo.
Tärkeä huomio myynnin kehityksessä on VIBAe-tiimin panostus markkinointiin. Kalle Gummerus kertoo, että huhtikuussa yritys investoi 175 000 euroa sosiaalisen median markkinointiin. Toisaalta jokaiselle markkinointieurolle on helppo laskea ROI-luku – jonka on vähintään oltava 3, kuten Gummerus sanoo.
Jos tämä juttu olisi direct-to-consumer-kaupan oppikirjan luku, yllä oleva kappale olisi yksi tärkeimmistä.
Ja kuitenkin, kaikki sai alkunsa maahantuonnista. Tai ehkä jo Alppien jäätiköltä 3300 ennen ajanlaskun alkua. Tirolin alueelta nimittäin löytyi vuonna 1991 jäätikön sisältä tuon ajan ihmisen jäänteet eli hahmo, jolle annettiin nimeksi Ötzi. Osittain löydön – ja siitä kertoneen National Geographic -lehden artikkelin innoittamana Ludo Malmoux perusti kenkämerkki OTZ Shoesin vuonna 2012. Ergonomiaan ja mukavuuteen designinsa perustanut kenkämerkki alkoi kasvattaa suosiotaan nopeasti.
Parhaimmillaan OTZ Shoes osti jopa K-Swiss-tennarimerkin, ja Ludo Malmoux’lla on ollut jalkansa pelissä myös Royal Elasticsilla ja Salomonilla.
2010-luvulla Helsingissä Kalle ja Minna Gummerus päätyivät pyörittämään OTZ Shoes -merkin Suomen-maahantuontia. Nopeasti Suomesta tuli yksi OTZ Shoesin huippumaita. Työnsä kautta Gummerus ystävystyi OTZ-perustajaan Malmoux’iin. Tarina olisi voinut päättyä siihen, että Ludo Malmoux myi brändin vuonna 2015 ja rikastui.
Vuonna 2019 Kalle ja Minna Gummerus kysyivät Ludo Malmoux:lta, haluaisiko tämä ryhtyä suunnittelijaksi uudelle suomalaiselle kenkäbrändille, jonka valmistus tapahtuisi Portugalissa. Ludo ja puolisonsa Tammy saapuivat Malibusta Suomeen syyskuussa 2019, ja VIBAe sai alkunsa Lapin vaellusreissulla. Perustajina ovat kaksi pariskuntaa Ludo ja Tammy Malmoux sekä Kalle ja Minna Gummerus. Lisäksi co-founderina on mukana Hannu Salminen.
VIBAe-jalkineiden sielu ja salaisuus on niiden Carbon Step™ -pohjallinen, joka muotoutuu käyttäjän jalan mukaan. Tuoteselosteen mukaan pohjallinen tukee jalkaa aktivoiden jalan pienet lihakset. Itse jalkineet ovat hyvin minimalistiset, ja ne on tehty jalan muotoon. Sisäreuna on aina suora.
Jos viboista puhutaan, on olennaista mainita, että VIBAe on kirjaimellisesti parin perheen perheyritys. Ludo ja Tammy pyörittävät Malibun-myymälää, Barcelonassa kauppaa hoitaa Kalle Gummeruksen sisko miehensä kanssa. Kun Kalle tai Minna eivät ole viikonloppuisin Helsingin-liikkeessä, myyjänä on Kallen äiti.
Uuteen merkkiin haluttiin sisällyttää suomalaisuuden vahvoja ominaisuuksia. Kengät suunnitellaan Suomessa (Designed in Finland -merkki, check) ja valmistetaan tarkoin valitussa tehtaassa Portugalissa. Made in EU -leima erottaa VIBAen OTZista, vaikka ergonomia brändejä yhdistääkin.
Kalle Gummerus kertoo, että kasvu on huomattu Portugalin tehtaalla. Hän vieraili tehtaalla viime vuoden syyskuussa ja hiljattain uudestaan, kun kuukausi tilaus oli kasvanut 5 000 pariin.
”Tehtaalla katseltiin syyskuussa vielä, että mitähän jannuja nämä ovat, mutta olemme uskoneet omaan tekemiseemme koko ajan. Viime visiitillä ääni kellossa oli muuttunut”, Gummerus naurahtaa.
Hän ennustaa, että jos kasvu jatkuu samaan malliin, ensi vuoden tammikuussa kuukausitilaus tehtaalta on 20 000 paria kenkiä.
Tuotantolaitokselle VIBAen bisnes on kiinnostava ja tärkeä. Yritys tilaa kengät kuukausittain eli tilaus on jatkuvaa. Toisin kuin joillain isoilla asiakkailla, joille tehdään mallistoja pari kertaa vuodessa, VIBAe tilaa tasaisesti ympäri vuoden. Se sopii tuotantolaitoksille mainiosti.
Tilanne Helsingin-liikkeessä haastattelua tehdessä on lähes koominen. Haastattelu keskeytyy tämän tästä, kun sisään astuu asiakas, joka on kuullut kengistä – tai tulee hakemaan uuden parin, koska on niin tyytyväinen.
”Olen aina pitänyt onnistumisen mittarina sitä, että meillä on kaksi asiakasta liikkeessä ja meidän kenkämme jo omistava asiakas ’myy’ kengät sille, jolla niitä ei vielä ole”, Kalle Gummerus sanoo.
Vaikka menestys on rakentunut nopeasti, Kalle Gummerus ja kumppanit suunnittelevat jo tulevaisuutta. VIBAe Shoesin ergonomiaan pohjautuvan konseptin ytimessä on pohjallinen. Se on lukuisista malleista huolimatta kaikissa kengissä sama.
Gummerus sanoo pohtineensa vastuullisempaa ratkaisua sille, että ergonomisessa pohjallisessa pitää käyttää polyuretaania. Kunnes hän luki Aalto-yliopiston projektista, jossa puumassasta kehitetään pakkausmateriaalia. Gummerus otti yhteyttä Aaltoon ja aloitti yhteistyön tutkimustiimin kanssa. Nyt suunnitelmissa on luonnonmukaisiin materiaaleihin pohjautuvan pohjallisen suunnittelu.
Tosin ensimmäisestä kontaktista on jo puolitoista vuotta, Gummerus huokaa. Kehitys kehittyy, mutta vauhdikkaalle yrittäjälle hitaasti. Aalto-yliopiston kehittämä materiaali on patentoitu ja VIBAe Shoesilla siihen yksinoikeus.
Kaupallistamiseen on vielä askelia, mutta se ei estä vision kehittymistä.
”Jos hyvin käy, pohjallisesta tulee mahdollisesti tulevaisuudessa meille kenkiä suurempi bisnes”, Kalle Gummerus sanoo.
Loppuun vielä opetus siitä, mistä tunteen hyvän myyjän ja brändineron.
VIBAe Shoesin liikkeessä on kenkäseinien rinnalla pienessä hyllyssä myynnissä fanikamaksi luokiteltavia lippiksiä ja paitoja sekä pieniä pakkauksia.
VIBAe Shoesin brändiasenne ja ehkä jopa – viba – tulee pienessä paketissa.
”Kenkäkaupoissahan myydään aina kengänhoitotuotteita. Meille on tärkeämpää se, mitä on kengän sisällä. Hyvinvointi lähtee jaloista ja kun jalat voivat hyvin, niin koko keho voi hyvin. Siksi VIBAe myy omaa jalkarasvaa”, Kalle Gummerus sanoo.
Teksti Jani Niipola
Kuvat VIBAe
Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi