Suomimuodin kauppakeskittymä Garden on löytänyt paikkansa Helsingin keskustassa. Menestyksen taustalla ei ole mainonta, vaan hienosti suunnitellut tilat, hyvin valitut brändit, PR-työ ja yhteisöllinen ilmapiiri.


Kasvava verkkokauppa ei näytä horjuttavan perinteisten kauppapaikkojen vetovoimaa.
Vuosi sitten helsinkiläiseen kauppakeskus Kämp Galleriaan avattu Kämp Garden on kolminkertaistanut kauppakeskuksen toisen kerroksen kävijämäärät vuodessa.

Myös Gardeniin muuttaneiden yritysten myynnit ovat kasvaneet merkittävästi. Gardenissa liikettä pitävä Samuji kertoo myyntiensä parantuneen jopa 70 prosenttia aiempaan myymäläänsä verrattuna. Myös Arela kertoo myyntilukujen kehittyneen positiiviseen suuntaan uuden liiketilan myötä – kasvua on tehty Gardenissa 25 prosenttia ja kokonaiskuluttajamyynnissä 30 prosenttia kuluneena vuonna.

Miksi Garden on onnistunut?

– Ollaan järjestelmällisesti rakennettu Gardenista yhteisöä ja paikkaa, jossa ihmiset viihtyvät ja viettävät pitkiäkin aikoja. Sanoisin, että onnistuminen on konseptoinnissa, arvoissa, yhteisössä, tilallisessa kokemuksessa ja tapahtumissa, kertoo Gardenin konseptista ja kehittämisestä vastaavan brändikonsultointitoimisto Junin viestintäjohtaja Martta Louekari.

Kauppakeskusten määrä on kasvanut merkittävästi vain reilussa vuodessa. Redi aukesi viime vuoden syyskuussa Kalasatamaan, Mall of Tripla avaa ovensa tällä viikolla Pasilassa. Myös Helsinki Outlet tekee tuloaan marraskuussa. Kauppapaikalta vaaditaan tulevaisuudessa muutakin kuin kaupankäynnin mahdollisuutta.

– Kauppakeskuksella tulee olla jokin muukin määrittävä tekijä kuin shoppaaminen. Konseptin tulee olla kiinnostava ja erityinen. Myöskään tilallista kokemusta ei kannata aliarvioida, summaa Louekari.

Kämp Garden on vastannut kuluttajien muuttuvaan arvomaailmaan ja tarpeisiin. Se on kerännyt saman katon alle vastuullisia suomalaisia muotibrändejä, joista useat tarjoavat myös tuotteiden huolto- ja korjauspalveluita. Arkkitehtitoimisto Futudesignin ja Lindroos Architectsin suunnittelema avara tila ja sisustus ovat keränneet kävijöiltä kiitosta. Viihtyvyyttä ja palvelutarjontaa lisäävät Gardenin kolme ravintolaa, kirjakauppa sekä start-up-tila Garden Room, jossa on vuoden aikana pyörinyt kaksitoista muodin, taiteen ja muotoilun pop-upia. Garden pyörittää myös omaa keskustelusarjaansa nimeltä Garden of Friends ja on yksi vuosittaisen Fashion in Helsinki -tapahtumakokonaisuuden näkyvimmistä kumppaneista.

Gardenin kävijäkunta on pääosin suomalaista, mutta kesäkuukaudet tekivät suomimuodin kauppaympäristön tutuksi myös turisteille. Matkailijoita on erityisesti Aasiasta ja Euroopasta.

– Garden ei osta mainostilaa, vaan teemme paljon PR- ja mediatyötä näkyvyyden eteen. Myös keskeinen sijainti on meille eduksi, sillä lähistöllä on paljon liikennettä ja hotelleja, kertoo Louekari.

Parhaillaan Garden selvittää uusien palveluiden, kuten vaatelainaamon, perustamismahdollisuutta. Marraskuussa brändivalikoima vahvistuu entisestään, kun Tauko Design ja R/H avaavat myymälänsä Gardeniin.



Teksti Ida Rantala Kuva Kämp Garden

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.