Kaupallinen yhteistyö Pulse247 Oy

Suomalaiset shoppailivat verkossa viime vuonna 4,5 miljardilla eurolla. Tänä vuonna käyrä saattaa osoittaa sojottaa sitäkin suoremmin ylöspäin – onhan korona ajanut kuluttajia yhä enemmän verkkoon. Myös uusia verkkokauppoja on perustettu kovaa vauhtia.

– Jos jotkut kauppiaat ovat ennen nähneet verkon sivubisneksenä tai pakollisena pahana, nyt ajatusmaailma on muuttunut niin, että verkko on pääbisnes, johon on välttämätöntä panostaa, sanoo verkkokauppapalveluita myyvän Pulse247 Oy:n myyntijohtajana työskentelevä Petri Itkonen.

Vihdoin suomalaiset näyttävät ymmärtäneen myös markkinoinnin merkityksen.

– On herätty siihen, että pelkkä verkkokaupan perustaminen ei riitä, vaan siitä pitää myös kertoa relevantille yleisölle. Markkinointiin satsataan nyt selkeästi enemmän kuin ennen.

Sekä verkkokaupan pystyttämisen että sen markkinoinnin kanssa suomalaisyrityksiä auttaa Pulse247. Se on sähköisen kaupankäynnin palveluihin ja verkkokauppaan erikoistunut kotimainen ohjelmistoyritys, jolla on yksinkertainen tavoite: kasvattaa jokaisen asiakkaansa myyntiä verkossa.

Pulse247:n tunnetuin palvelu on MyCashflow -niminen verkkokauppaohjelma. Itkosen mukaan se on Suomen suosituin verkkokauppapalvelu – sitä käyttää yli 2000 yritystä. Asiakkaina on myös muotiyrityksiä, kuten vaatebrändi R-Collection, urheilu- ja esiintymisasuja valmistava Biancaneve sekä ekologisia naisten- ja lastenvaatteita verkossa myyvä NOSH.

Jokainen niistä on menestynyt MyCashflow -alustalla. Tällä hetkellä suurinta myyntiä tekee NOSH.

– NOSH aloitti toimintansa verkossa käytännössä aivan nollasta meidän asiakkaana vuonna 2011 ja nyt sen liikevaihto ylittää 10 miljoonaa euroa, kertoo Itkonen.

Mitä NOSH on tehnyt onnistuakseen? Google-markkinointia ainakin. Itkosella on antaa esimerkki, millaisia tuloksia sillä parhaimmillaan saadaan.

– Huipputuloksissa tuottokerroin on jopa yli 20: eli kun markkinointiin laitetaan 2000 euron panostus, se tuo 40 000 euroa myyntiä.

Itkonen kertoo, että muotikaupan yrittäjillä on usein tarkka visio siitä, miten he haluavat brändinsä erottuvan ja näkyvän verkossa. Ja se on hyvä asia. Silloin Pulse247:n tehtäväksi jää varmistaa, että visio toteutuu – ja mahdollisesti kirkastuu – verkkokauppaa rakennettaessa.

Ja kun verkkokauppa on avattu, ollaan Itkosen mukaan oikeastaan aivan alussa.

– Silloinhan kaupankäynti vasta alkaa. Sen jälkeen aletaan toteuttaa avajaistarjouskampanjoita ja tehdään myös strategia sille, miten asiakkaita lähdetään sitouttamaan verkkokauppaan, ja miten vaikkapa tuotepaketteja saadaan myytyä enemmän.

Kauppiaan apuna on MyCashflow -palvelu, johon kuuluu paljon muitakin ominaisuuksia kuin pelkkä verkkokauppa. MyCashflowssa voi käsitellä helposti suuriakin tilausmääriä, seurata varaston liikkuvuutta, hallinnoida asiakastietoja, seurata tilausmääriä sekä lisätä esimerkiksi toimitus- ja maksutapoja. Asiakkaiden käyttöön voi tuoda varastohälytykset ja tuotteiden saatavuusilmoitukset sekä esimerkiksi tehokkaan hakusanakentän, jonka avulla asiakas voi hakea kaupasta toivomiaan tuotteita.

Näin palvelua tuodaan verkkoon – ja lisäksi kauppiaalla on tehokkaat työkalut käydä kauppaa.

Lisäksi kauppiaan on mahdollista hankkia MyCashflowhun tarpeidensa mukaan laajennuksia – esimerkiksi silloin, kun Instagram-syöte halutaan näkyviin verkkokauppaan.

Itkosen mielestä on tärkeää, että verkkokauppa toimii niin ketterästi, että se kasvaa samassa tahdissa kysynnän kasvun kanssa. Joskus eteen voi tulla positiivinenkin ongelma.

– Jotkut asiakkaistamme ovat saaneet niin hyviä tuloksia, että markkinointi on jouduttu keskeyttämään, koska esimerkiksi varasto on ollut liian pieni. Asiakas ei ole siis osannut odottaa tai varautua niin suureen myynnin kasvuun.

Entä mikä on muotikauppiaan yleisin kompastuskivi verkkokaupassa?

Itkosen mielestä markkinoinnin merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa. Sekin on tärkeää, että verkkokaupan malttaa rakentaa huolellisesti. Pieneltä kuulostavat asiat voivat merkitä asiakkaalle paljon – ja saada hänet palaamaan.

– Muotialalla on tavallista se, että palautuskäytännöt puuttuvat tai asiakasta ei muisteta lopuksi kiittää siitä, että hän teki ostoksia verkkokaupassa. Varsinkin jos kauppaa on käyty ennen kivijalassa, ei välttämättä tiedetä, miten netissä kannattaa palvella.

Itkosen mielestä verkkokauppa pitäisi aina lanseerata valmiina – ei puolitiessä, kun asioita vasta opetellaan. Hän kannustaakin kauppiaita etsimään pitkäaikaisen kumppanin, jonka osaaminen ei pääty tekniseen toteutukseen.

– Vuorovaikutus on tärkeää ja se, että kauppias pääsee pallottelemaan ideoita jatkuvasti jonkun kanssa. Verkkokauppa on pitkäkestoinen projekti, joka vaatii aivan jatkuvaa työtä, uusia päivityksiä, uudistumista ja tietenkin myös sitä markkinointia, sanoo Itkonen.

Kun verkkokauppaa rakentaa yhdessä ammattilaisten kanssa, muotikauppiaan on helpompi päästä jyvälle esimerkiksi siitä, mikä on tehokkain tapa viestiä asiakkaalle ja kuinka ostamisesta voi tehdä mahdollisimman helppoa, vaivatonta ja joustavaa.

– Ammattiapua käyttäessä kauppias voi keskittyä kaupan tekemiseen ilman, että hän joutuu miettimään esimerkiksi tietoturvapäivityksiä.



Pulse247 ja MyCashflow tarjoavat kauppiaille mahdollisuuden kokeilla verkkokauppaa nyt 30 päivää ilmaiseksi. Tutustu palvelupaketteihin ja hintoihin täällä ja lue lisää MyCashflow -palvelusta täältä.


Teksti Ida Rantala Kuva Zui Hoang / Unsplash

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.