Laukkumerkki Lovia ilmoitti siirtyvänsä valmistamaan tuotteitaan ennakkotilauksesta. Vaatevalmistaja Anna Ruohonen taas on ottanut mittatilausvaatetuotantonsa avuksi digitaalisen sovelluksen.

Ylituotanto on pitkään ollut yksi muotiteollisuuden suurimmista ongelmista. Siitä pyristellään nyt eroon sillä kaikista itsestäänselvimmällä ratkaisulla: valmistamalla vain tarpeeseen.

Ylijäämänahasta artesaanilaukkuja valmistava Lovia lanseerasi viime viikolla koko mallistoaan koskevan ennakkotilausmallin. Pre order -tilausmallin avulla brändi pyrkii varmistamaan, että tuotanto kohdentuu oikein ja vastaa aitoon kysyntään. Uudesta tilausmallista hyötyy myös kuluttaja: se laskee laukun hintaa 15 prosenttia. Toimitusaika pre order -tuotteille on noin kuusi viikkoa. Hätäisemmille myymälän hyllystä löytyy jatkossakin pieni erä klassikkomalliston tuotteita mutta täyteen hintaan, Lovialta kerrotaan.

Mittatilauksena naisten vaatteita vuodesta 1997 valmistanutta Anna Ruohosta voidaan pitää yhtenä vaateteollisuuden hävikittömyyden pioneereista. Tähän asti brändin mittatilauspalvelu on vaatinut liikkeessä asioimista, mutta uuden tekoälypohjaisen mittaussovelluksen avulla mittojen ottaminen onnistuu nyt myös kotona ilman ammattilaisen apua. 

Choozr-mittaussovelluksen kautta kaikki vaatteen valmistukseen tarvittavat mitat siirtyvät verkkokaupassa tehdyn tilauksen yhteydessä Ruohosen ateljeehen. Tiedot säilyvät arkistossa myöhempiä tilauksia varten, ja ne voi tarvittaessa myös päivittää sovelluksen avulla. Pari viikkoa tilauksen tekemisestä posti toimittaa asiakkaan kotiin vaatteen, joka on valmistettu juuri omien mittojen mukaan.

Anna Ruohosen verkkokaupassa tällä viikolla lanseeratun Choozr-mittaussovelluksen on kehittänyt porilainen The Tailor Guide Company. Yhteistyö on pilottiprojekti, joka pyrkii muuttamaan muotiteollisuuden käytänteitä vastuullisemmiksi.

Uuden sovelluksen ansiosta mittatilausvaatetuotanto voidaan skaalata kansainvälisille markkinoille ja tuoda aiempaa laajemman asiakaskunnan ulottuville, Anna Ruohosen ateljeelta iloitaan.

Älypuhelimeen ladattavan Choozr-mittaussovelluksen avulla asiakas voi ottaa itse kaikki vaatteen valmistukseen tarvittavat mitat.



Teksti Johanna Rämö
Kuvat Lovia ja Kanerva Mantila / Anna Ruohonen

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.