Osakemarkkinoilla rahansa kannattaa laittaa luksusbrändeihin, mutta kirppareilla voittoa voi tehdä ketjumerkkienkin tuotteilla – kunhan muistaa yhden asian.

Tekstiili- ja muotiala on yksi maailman suurimmista teollisuudenaloista, jonka vuosittainen liikevaihto mitataan tuhansissa miljardeissa – mutta voiko muoti olla hyvää bisnestä myös kuluttajalle? Siitä olivat keskustelemassa MTV:n aamuohjelma Huomenta Suomessa Fashion Finlandin hallituksen jäsen, Relove-ketjun perustaja Noora Hautakangas ja Aktia-pankin salkunhoitaja Juuso Kenkkilä

Millainen sijoituskohde muoti asiantuntijoiden silmissä on? 

”Sijoittajan näkökulmasta muodissa luksus on kaikista houkuttelevin sektori. Luksustavarayhtiöt ovat todella hyviä sijoituskohteita, sillä niiden kasvu- ja kysyntänäkymät ovat hyviä”, Kenkkilä sanoo. 

Myös Hautakangas näkee luksuksen arvon omassa työssään. Hänen vuonna 2016 perustamansa second hand -ketju myy käytettyä muotia kahdessa kaupungissa neljässä toimipisteessä sekä verkossa. 

”Luksustuotteella on jälleenmyyntiarvoa. Esimerkiksi Chanel myy meillä kuin häkä.” 

Luksustuotteiden suosiota selittävät myös markkinatalouden mekanismit. 

”Kysyntää on enemmän kuin tarjolla olevaa tavaraa. Yhtiöt myyvät niukkuutta. Samaan aikaan ihmiset vaurastuvat ja haluavat näyttää sen. Tämä pätee erityisesti Kiinassa, mutta myös muualla maailmassa”, Kenkkilä sanoo. 

Second handin puolella hintansa pitävät tuotteet, jotka on valmistettu laadukkaista, käyttöä kestävistä materiaaleista. Luksusbrändien tuotteissa korkeaa hintaa on totuttu pitämään laadun takeena. 

”Laatu on luksusta myyville merkeille kaikki kaikessa. Varsinkaan nyt somemaailman aikaan kuluttajalle ei voi tuottaa sen suhteen pettymyksiä ilman, että se vaikuttaisi brändin arvoon”, Kenkkilä sanoo. 

Luksuksen lisäksi Relovessa tekevät kauppansa vastuullisesti valmistetut tuotteet ja Suomi-muoti, Hautakangas kertoo. 

”Vintage-Marimekolla ja -Vuokolla on tosi kova jälleenmyyntiarvo. Suomalaisten lisäksi Suomi-muodista ovat kiinnostuneita myös erityisesti matkailijat Aasiasta.” 

Second hand -kaupan puolella voittoa voikin tehdä myös muulla kuin luksuksella. 

”Kirppareilta ostetaan persoonallisuutta, ja siihen kelpaa niin ketjumerkki kuin premium- tai high end -tuote. Kun myynnissä on tuotteesta vain yksi kappale, myyjä pystyy pyytämään siitä hyvän hinnan”, Hautakangas sanoo. 

Tällaisessa tilanteessa tuotteen jälleenmyyntihinta saattaa olla jopa korkeampi kuin alkuperäinen ostohinta – varsinkin, jos merkki tai tuote trendaa.  

Vallitseviin villityksiin kuluttaja ei juurikaan voi itse vaikuttaa, mutta tuotteen kuntoon voi. Tavarastaan kannattaa pitää hyvää huolta, Hautakangas painottaa. 

”Hintaa pystyy nostamaan huomattavasti, jos jaksaa huoltaa tuotteen ennen sen myyntiin laittoa. Usein kyse on todella pienistä asioista: puuttuvan napin kiinnittämisestä tai nahkalaukun käsittelystä nahanhoitoaineella.” 

Kuinka usein kuluttaja sitten jo vaatteen tai asusteen ostohetkellä ajattelee sen jälleenmyyntiarvoa? Yhä useammin, arvioi Hautakangas. 

”Kuluttaminen on kaiken kaikkiaan menossa vastuullisempaan suuntaan. Ostoksia harkitaan aiempaa tarkemmin; mietitään, tarvitseeko tuotetta todella vai ei.” 

Mutta entä jos tekeekin ostoksia vaatekauppojen sijaan osakemarkkinoilla – mitkä ovat siellä hyviä sijoituskohteita, jos haluaa laittaa rahansa muotiin?

”LVMH on Euroopassa markkina-arvoltaan suurin yhtiö. Sen valtavan laajan sateenvarjon alla on 75 brändiä, ja siksi se on helppo kohde. Jos taas oikein tuntee muodin kenttää, voi miettiä, mikä trendaa juuri nyt”, Kenkkilä sanoo ja kertoo käänteisen esimerkin: 

”Keringin osake on polkenut viisi vuotta paikallaan. En huomaa trendejä muodin puolelta, mutta luvuista näen, ettei kasvua ole tullut kuten muilla.” 

Ranskalaisen luksusbrändiyhtiö Keringin omistuksessa ovat muun muassa Gucci, Saint Laurent, Bottega Veneta, Balenciaga ja Alexander McQueen. Suurenkaan pörssiyhtiön arvo ei ole suojassa kohuilta. High end -brändi Balenciaga koki inflaation jouduttuaan kovan arvostelun kohteeksi kyseenalaiseksi tulkitun mainoskampanjansa vuoksi.

Osakkeista jää kuitenkin uupumaan lisäarvo, jonka saa merkkituotteeseen sijoittaessaan, Hautakangas huomauttaa. 

”Osakkeet ovat jossain näkymättömissä, mutta esimerkiksi merkkilaukku on mukana omistajansa jokapäiväisessä elämässä. Sitä voi käyttää päivittäin, nauttia siitä, ja silti sen arvo voi nousta. Siksi kannustan sijoittamaan myös konkreettiseen muotiin.”

Teksti Johanna Rämö
Kuva Kyle Bushnell / Unsplash

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.