Koruvalmistaja AIDA Impactin toimitusjohtaja Elina Siiralla on vuosien kokemus maahanmuuttajataustaisten naisten työllistämisestä. Hän toivoo yrittäjille rohkeutta rekrytointiin – silloinkin, kun yhteistä kieltä ei ole.

”Maahanmuuttajan palkkaaminen on mahdollisuus, jota ei kannata jättää väliin”, sanoo AIDA Impactin perustaja ja toimitusjohtaja Elina Siira.

Vuonna 2018 perustettu koruyritys on työllistänyt viiden toimintavuotensa aikana yli 30 maahanmuuttajataustaista naista. Syy vain naisten palkkaamiseen löytyy tilastoista: heidän työllistymisasteensa on maahanmuuttajataustaisia miehiä huonompi.

Sytykkeen maahanmuuttajien palkkaamiselle Siira sai vuoden 2015 pakolaiskriisistä – ja lisäpontta omista lapsuudenkokemuksistaan.  

”Isäni on suomalainen ja äitini valkovenäläinen. Olen syntynyt Suomessa, mutta asuimme Tallinnassa ja Pietarissa Neuvostoliiton romahtamiseen saakka. Kun sitten muutimme Suomeen, näin, miten valtava merkitys työllä oli äitini kotoutumiselle ja identiteetille.”

Ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset työntekijät Siira löysi Startup Refugees -järjestön avulla.

Voittoa tavoittelematon järjestö tukee pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja muita maahanmuuttajia työllistymisessä ja yrittäjyydessä. Järjestön palvelut ovat maksuttomia myös yrittäjille.

”Järjestö auttoi sopivien henkilöiden löytämisessä, haastatteluiden järjestämisessä ja työlupaan liittyvissä asioissa. Ulkopuolinen tuki toi varmuutta toimintaan erityisesti ensikertalaiselle.”

Siira uskoo, että moni yrittäjä jättää maahanmuuttajan palkkaamatta byrokratian pelossa. Hän vakuuttaa pelon olevan turha.

”Todellisuudessa maahanmuuttajan palkkaaminen ei ole sen vaikeampaa kuin kantasuomalaisen tai kenenkään muunkaan.”

Siira vertaa maahanmuuttajan tilannetta työmarkkinoilla vastavalmistuneeseen: molemmilla on palava halu näyttää kykynsä. 

”Maahanmuuttajien kautta varsinkin pienillä yrityksillä on mahdollisuus saada todella motivoituneita tekijöitä firmaan. AIDAlla me palkkaamme potentiaalia, emme näyttöä aiemmasta osaamisesta. Tärkeintä on halu oppia ja hyvä asenne.”

AIDA Impact on työllistänyt viiden toimintavuotensa aikana yli 30 maahanmuuttajataustaista naista.

Tällä hetkellä AIDA Impact työllistää kymmenen maahanmuuttajataustaista naista. Heistä kaikki ovat osa-aikaisessa työsuhteessa ja tekevät töitä muutamana päivänä viikossa. 

Uuden työntekijän ensimmäinen tehtävä on korujen valmistus. Kuten aina, uuden työntekijän vahvuuksien selvittämiseen kuluu hieman aikaa, mutta kun ne ovat selvillä, työtehtäviä on tarjolla monipuolisesti asiakaspalvelusta sisällöntuotantoon ja korutyöpajojen vetämiseen.

AIDAn maahanmuuttajataustaiset työntekijät puhuvat äidinkielenään joko arabiaa, farsia, ukrainaa tai venäjää. Osa puhuu äidinkielensä ohella niin hyvää englantia, että pystyy toimimaan tulkkina muille. Siira ei pidä yhteisen kielen puuttumista esteenä työn teolle, kiitos nykypäivän teknologian. 

”Riittää, että löytyy jokin tapa, jolla pystymme ymmärtämään toisiamme. Käytämme kommunikaation apuna myös Googlen kääntäjää ja ChatGPT:tä.”

Siira toivoo, että työpaikka AIDAlla toimisi maahanmuuttajanaisille väylänä suomalaiseen työelämään ja nopeuttaisi pääsyä oman alan tehtäviin; monella naisista on kotimaassa hankittu korkeakoulututkinto ja vankka työkokemus. Toistaiseksi on kuitenkin ollut toisin, ja työsuhteet AIDAlla ovat saattaneet kestää useitakin vuosia.

”Työelämän portit Suomessa ovat maahanmuuttajalle kovin raskaat”, Siira sanoo.

Työuralla eteenpäin siirtymisen nopeuttamiseksi AIDA Impactilla lanseerattiin alkuvuodesta vapaaehtoinen mentorointiohjelma, jossa asiakaskunnasta löytyneet eri alojen osaajat auttavat yrityksen maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä verkostoitumaan.

Uuden ihmisen palkkaaminen on aina kasvun mahdollisuus, Siira uskoo. Mahdollisuuksia hän näkee myös kulttuurisessa moninaisuudessa.

”Jos moninaisuus toteutuu yrityksen sisällä, houkuttelee se myös asiakkaiksi ihmisiä erilaisista lähtökohdista. Muotiala on ollut tässä hyvänä suunnannäyttäjänä. Toivon yrittäjille lisää rohkeutta ryhtyä tuumasta toimeen.”

Elina Siiran vinkit maahanmuuttajan työnantajalle

”Panosta kommunikaatioon. Työntekijä ei ole ajatustenlukija. Kommunikaation tärkeys korostuu, kun ei ole yhteistä äidinkieltä ja varsinkin työsuhteen alussa, kun toista ei tunne vielä hyvin.”

”Tunnista omat ennakkoasenteesi. Kohteletko tasapuolisesti eri taustoista tulevia työntekijöitä? Annatko vastuullisia tehtäviä vain henkilöille, joilla on kanssasi yhteinen äidinkieli, koska ohjeistaminen on helpompaa? Tee tarvittaessa korjausliikkeitä.”

”Huomioi eri kulttuurien juhlapyhät. Esimerkiksi muslimeille Id al-fitr eli eid-juhla yhtä tärkeä kuin joulu kantasuomalaisille. Jousta työvuoroissa ja vapaapäivätoiveissa.”

”Selvitä palkan vaikutus etuuksiin. Aina kun työntekijä on etuuksien piirissä, on hyvä varmistaa, että hän ymmärtää palkan mahdollisesti vähentävän tukia.”

”Asetu toisen asemaan. Pakolaisuus voi koskettaa ketä tahansa meistä. Ihmiset eivät kaipaa sääliä, vaan haluavat tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi yhteiskunnan tasa-arvoisina jäseninä.”


Teksti Johanna Rämö
Kuvat Helmi Padatsu, Juho Huttunen / Duotone ja AIDA Impact

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.