Muotikaupan muodonmuutos -hanke pyrkii tukemaan muotialan kasvua ja tuomaan Etelä-Suomeen uusia muotialan työpaikkoja. Hanketta tukee Hämeen ELY-keskus ja Euroopan sosiaalirahasto.


Todella hyviä uutisia suomalaisille muotikauppiaille!

Muotikauppa menee verkkoon ja muuttaa muutenkin muotoaan yhä nopeutuvaa vauhtia. Mutta samalla kun haasteiden ja vaatimusten määrä yrityksille lisääntyy, myös apua on tarjolla. Alaa auttaakseen Hämeen ELY-keskus ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ovat myöntäneet Fashion Finlandille merkittävän muotialan hankkeen.

– Tavoitteena on tukea muotikaupan työllisyyttä ja auttaa pieniäkin yrityksiä yli korona-ajan vaikeuksien. Tämän hankkeen kautta annetaan yrityksille liiketoiminnan kehittämisen työkaluja, jotta ne voivat pärjätä tulevaisuudessa, kertoo Hämeen ELY-keskuksen rahoitusasiantuntija Elina Mäkelä.

– Muotikaupan muodonmuutos -hankeen aikana luodaan muotikaupalle neuvonta- ja ohjauspalvelut, sekä sitä tukeva palveluverkosto. Nämä palvelut tulevat tukemaan muotialan kasvua ja kehittymistä huomattavasti, kertoo hankejohtaja Karri Jalkanen.

Hämeen ELY-keskuksen tukema ja Fashion Finlandin toteuttama hanke keskittyy auttamaan Etelä-Suomen muotikauppoja, ja se kestää kaksi vuotta. Miten muotikaupan tulevaisuus taataan tällä hankkeella, hankejohtaja Karri Jalkanen?

– Hankkeen on tarkoitus auttaa eteläsuomalaisia muotikaupan yrityksiä toimintansa digitalisoimisessa ja kansainvälistämisessä ja siten auttaa luomaan uusia työpaikkoja Etelä-Suomeen.

Hankkeen avulla muotikaupoille luodaan neuvontapalvelut esimerkiksi yritysten liiketoiminnan kasvua, digitaalista kehitystä, kansainvälistymistä ja vastuullisuuden edistämistä varten.

– Olemme huomanneet, että näillä aloilla tarvitaan eniten apua. Ja tulevien vuosien aikana näitä alueita terävöittämällä yritys pääsee kasvamaan ja luomaan uusia työpaikkoja, Jalkanen sanoo.

– Tämän hankkeen vahvuus ovat kovat työllisyystavoitteet ja se, että hanke tukee kestävää kehitystä ja vähähiilisyyttä eli vihreää siirtymää, Elina Mäkelä kertoo.

Muotikauppa on merkittävä työllistäjä, ja tällä hetkellä pelkästään Uudellamaalla muotikaupoissa on töissä noin 13 000 henkilöä ja alan yrityksiä on noin 800 kappaletta. Korona on kuitenkin vaikeuttanut muotikauppaa monin tavoin. Koronan seurauksena esimerkiksi uusmaalaisten muotialan yritysten liikevaihdosta on sulanut vuonna 2020 noin 350 miljoonaa euroa.

– Viimeistään nyt on havahduttu siihen, että digitaaliset palvelut ja verkkokauppa ovat edellytys muotikaupan liiketoiminnan tulevaisuudelle. Toisaalta tulevaisuus tuo myös uudenlaisia monikanavamalleja, kuten kivijalan ja verkon yhdistelmiä ja toimintaa eri sosiaalisen median kanavissa myös kansainvälisillä markkinoilla, mitkä puolestaan edellyttävät joustavia ja muuttuvia toimitilajärjestelyjä, kertoo Jalkanen.

Jalkanen on itse todella kovan linjan muotikaupan asiantuntija. Hän on ollut sisäänostajana yhdessä maailman arvostetuimmista muotikaupoista, Lontoon Brownsissa. Lisäksi hän vastasi globaalista myynnistä tanskalaisella Sand Copenhagenilla, globaalista muodin ja asusteiden tukkumyynnistä Marimekolla ja oli perustamassa Hasan éditions -nimistä muotialan konsulttiyritystä.

Jalkasen aloittaessa 20 vuotta sitten verkkokauppoja ei vielä juuri ollut, mutta jatkossa ne ovat monelle muotikaupalle elinehto. Miten kehityksessä voi pysyä mukana?

– Verkkokaupan kehityksen vauhdin näin Brownsilla Lontoossa. Verkkokauppa alkoi 2000-luvun alussa, muutamassa vuodessa myynti verkossa nousi miljoonaan puntaan, ja nyt Browns on osa globaalia Farfetchiä. Tämä yksi tarina kertoo yhden muotikaupan globaaleista kasvumahdollisuuksista.


Lontoolainen muotikauppa Browns digitalisoi ahkerasti myymälöitään. Digitaalisten palveluiden kehittäminen on edellytys myös suomalaisten muotiyritysten menestykselle ja kasvulle.


Fashion Finlandin Muotikaupan muodonmuutos -hanke auttaa muiden muassa kansainvälisiä kasvajia, kotimaisia menestyjiä ja muotikaupan muuttujia sekä yrityksiä, joissa on menossa sukupolvenvaihdos.

– Tässä hankkeessa rakennetaan muotikaupoilta puuttuva neuvonta- ja ohjauspalvelu, ja ihan uudenlaiset palvelut, jotka varmasti siivittävät muotikauppaa tulevaisuuteen, sanoo Hämeen ELY-keskuksen rahoitusasiantuntija Elina Mäkelä.

– Tämä on upea projekti, joka auttaa koko muotikaupan alaa. Aloitamme kuuntelemalla kenttää ja tekemällä kartoituksen, jonka avulla saamme tietää, millaista apua ja palveluita alalla kaikkein kipeimmin tarvitaan, hankejohtaja Karri Jalkanen kertoo.

Hanke käynnistyy saman tien ja se kestää kaksi vuotta.


Fashion Finlandin Muotikaupan muodonmuutos –neuvontapalvelua kehitetään Murroksesta menestykseen – Asiantuntijaverkosto muotikaupan transformaation tukena –hankkeessa. Hanketta tukee Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Lisätietoa hankkeesta löydät RR-tietopalvelusta

Kysy lisää hankkeesta:
Karri Jalkanen
Hankejohtaja
040 731 2793
karri.jalkanen@fafi.fi



Kuvat Kaapo Kamu, Browns

2 kommenttia

  • Hei!

    Onko näin että vain etelä-Suomessa tarvitsee tekstiilikauppa apua?

    • Hei Piatta,

      Kiitos viestistäsi. Muotikaupan muodonmuutos-hankkeen pilotti toteutetaan Etelä-Suomen alueelle ja sen jälkeen muotiyritysten neuvontapalvelut on tarkoitus laajentaa koko Suomeen.

      Ystävällisesti,
      Fashion Finlandin toimitus

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.