Nyt jos koskaan muotiliikkeisiin tarvitaan eloa ja tohinaa. Kesän muotiuutuudet saapuvat myymälöihin, ja ihmiset kaivautuvat koronakoloistaan – ja haluavat palata taas suosikkipuotiinsa, tutkia paikallista muotitarjontaa ja löytää uutta päällepantavaa työpaikalle, vapaa-ajalle ja kesän juhliin.

Fashion Finland on jälleen mukana tukemassa jäsenyritystensä liiketoimintaa vaikean koronavuoden jälkeen. Viime syksynä suuren suosion saanut Muotipippalot -markkinointitempaus saa jatkoa 27.–29. toukokuuta 2021.

Muotipippalot on koko Suomen kattava muodin myynninedistämisen tempaus ja tyyliviikonloppu, jonka tarkoituksena on vauhdittaa muotikauppaa ja kannustaa asiakkaita vierailemaan paikallisissa kivijalkamyymälöissä ja verkkokaupoissa.

Kukin tempaukseen osallistuva yritys saa toteuttaa kampanjaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Tyyliviikonlopun aikana kauppasi voi tarjota asiakkailleen esimerkiksi alennusta valikoimasta, virvokkeita tai pientä naposteltavaa, stailauspalvelua tai yllätyslahjan ostoksen yhteydessä. Liikkeessäsi voi olla jokin ohjelmanumero, teema, kilpailu tai arvonta – tai useita etuja ja vaihtuvia ohjelmanumeroita eri päivinä.

Tempauksen kuvituksen ja kaupoille jaettavat markkinointimateriaalit on suunnitellut arvostettu kuvittaja Matti Pikkujämsä, jonka työt tunnetaan monista kirjoista ja esimerkiksi Helsingin Sanomien sivuilta.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma ylitti odotukset: syksyn 2020 Muotipippaloissa oli mukana lähes viisikymmentä muotiyritystä ja sata myymälää eri puolilla Suomea.

Mitä enemmän meitä on, sitä suuremman ja kaupallisemman tapahtuman saamme jälleen aikaan – tule siis sinäkin mukaan!
 

Toimi näin:

Muotipippalot on Fashion Finlandin jäsenyrityksille suunnattu etu, johon voivat osallistua kivijalkakaupat ja verkkokaupat. Osallistuminen on maksutonta, mutta kampanjaetujen aiheuttamista mahdollisista kuluista vastaa kukin yritys itse.

Jos et vielä ole Fashion Finlandin jäsen, liity yhteisöömme täällä – saat huippuedut käyttöösi ja pääset osallistumaan Muotipippaloihin nyt ja jatkossa.

Jos olet Fashion Finlandin jäsen, olet saanut ilmoittautumislinkin sähköpostiisi ja voit ilmoittautua tempaukseen sitä kautta keskiviikkoon 19.5.2021 mennessä. Jos ilmoittautumisessa on ongelmia, lähetäthän meille sähköpostia osoitteeseen fafi@fafi.fi.



Mitä seuraavaksi?

Tapahtumaan ilmoittautuneet muotiyritykset saavat sähköpostitse Muotipippalot -markkinointimateriaalia, joka on ladattavissa suoraan omille laitteille. Materiaali on tehty jaettavaksi myymälässäsi, verkkokaupassasi ja sosiaalisen median kanavissasi. Kerro asiakkaillesi tempauksesta ja hyödynnä materiaalia luovasti ja vapaasti – tee mainosesitteitä, lisää banneri verkkokauppaasi tai tulosta juliste myymäläsi ikkunaan.

Ilmoittautuminen on auki 19. toukokuuta asti. Fashion Finland julkaisee perjantaina 21. toukokuuta listauksen tempauksessa mukana olevista muotikaupoista ja niiden kampanjaeduista fafi.fi-verkkomediassa, sosiaalisen median kanavissa ja uutiskirjeessä.



Kysymyksiä jäsenyyteen tai tempaukseen liittyen?
Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen fafi@fafi.fi
.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.