Erikoiskaupan liitto Etu ry esittää yrittäjä Andreas Ögårdia Suomen Yrittäjien hallituksen jäseneksi. Ögård haluaa pitää kaupan alaa esillä yrittäjäjärjestössä ja kehittää jäsenkokemusta koko yrittäjäkentässä.

Muotialan yrittäjä Andreas Ögård on ehdolla jatkokaudelle Suomen Yrittäjien hallitukseen. Ögård on muotialaa edustavan Fashion Finlandin puheenjohtaja ja Erikoiskaupan liiton hallituksen pitkäaikainen jäsen. Viimeiset kaksi vuotta Ögård on ollut Suomen Yrittäjien hallituksen jäsen pitäen vahvasti esillä kaupan alan merkitystä yritysjärjestössä. Suurin osa Suomessa toimivista erikoiskaupan yrityksistä on yrittäjävetoisia pk-yrityksiä.

Pitkän järjestökokemuksen omaava 49-vuotias Ögård tuntee Yrittäjien toiminnan läpikotaisin. Hän on vetänyt kotikaupunkinsa Loviisan paikallisyhdistystä 2023 marraskuusta lähtien. Sitä ennen hän toimi paikallisjärjestön hallituksen varapuheenjohtajana 2021-2023. Suomen Yrittäjien hallituksessa hän on toiminut viimeiset kaksi vuotta. Hallituksen jäsenyyden lisäksi Ögård toimii yrittäjäjärjestön Kaupan ja palveluiden valiokunnan sekä Svenskspråkiga Nätverket i Företagarna i Finlandin jäsenenä.

Ögård pitää Suomen Yrittäjiä merkittävänä toimijana ja näkee, että maamme kasvu ja kehitys perustuu yrittäjyyteen. Yrityksille pitää luoda edellytykset ja mahdollisuus menestyä.

”Minulle on tärkeää, että Suomen Yrittäjien edunvalvonta tukee elinkeinopolitiikkaa, joka kaikissa tilanteissa edistää linjauksia, jotka vahvasti tukevat yrittäjyyttä sekä yrittäjien mahdollisuuksia menestyä ja luoda kasvua ja työpaikkoja. Meidän tulee keskittyä linjauksiin, jotka niin työmarkkinalainsäädännön kuin veropolitiikan kautta luovat kannusteita”, Ögård linjaa.

Jäsenten ääni kuuluviin

Hallituksen jäsenenä Ögård haluaa vaikuttaa yritysjärjestön tulevaisuuteen.

”Jäsenkokemuksen kehittäminen, jotta se olisi mahdollisimman tasalaatuinen riippumatta siitä, missä alue- tai paikallisjärjestössä jäsenet ovat, on keskeinen kohta, joka tarvitsee hallitustyöskentelyn huomion. Jäsenkokemus koskee yhtä lailla toimialajärjestöjä”, Ögård painottaa.

Andreas Ögårdin mielestä on löydettävä keinot, kuinka toimialajärjestöt näkyisivät entistä vahvempina Suomen Yrittäjien jäsenkokemuksessa. Hän muistuttaa, että iso osa yritysjäsenistä on sekä Suomen Yrittäjien että toimialajärjestöjen jäseniä. Suomalainen kuntarakenne on vahvasti muuttunut hyvinvointialueuudistuksen myötä, mikä johtaa siihen, että tarvitaan entistä laajempaa substanssiosaamista päivittäisessä edunvalvonnassa aluetasolla.

”Toimialajärjestöt voivat tarjota tätä erikoisosaamista tavoitteiden saavuttamiseksi”, Ögård toteaa.

Lähivuosien keskeiset teemat

Ögårdin mielestä toimet yrittäjyyden kannusteisiin, kuten työmarkkinauudistukset ja kannustava veropolitiikka ovat keskeisiä teemoja, jotka pitää nostaa keskiöön Yrittäjissä.

”Koen että tarvitaan monipuolista edunvalvontaa, joka vahvasti edistää yrittäjyyttä ja yritystemme menestymisen mahdollisuuksia, myös kansainvälisesti”, Ögård kiteyttää.

Ögårdin mielestä vahva läsnäolo EU-tason vaikuttamisessa on asia, jota tulee huomioida entistä enemmän. Suuri osa kauppaa ja kaikkia yrityksiä koskevasta lainsäädännöstä muodostuu EU:n direktiiveistä.

Kaupan merkitys yrittäjäjärjestössä

Kaupan alan edustajana Ögård kokee, että erikoiskaupan ääni kuuluu tällä hetkellä vahvasti Suomen Yrittäjissä ja että kauppa nähdään tärkeänä toimialana järjestössä. Suomen Yrittäjien Kaupan ja palveluiden valiokunnalla on merkittävä rooli kannanmuodostuksessa.

”Valiokunnassa on monia kauppiaita, jotka kuuluvat sekä Suomen Yrittäjiin että omaan toimialajärjestöönsä. Erikoiskaupalla on vahva edustus tässä valiokunnassa, ja kuluneella kaudella kaksi erikoiskauppiasta on istunut Suomen Yrittäjien hallituksessa”, muistuttaa Ögård.

Kaupan ja palveluiden valiokunnan lisäksi monet muut järjestön sisällä toimivat valiokunnat käsittelevät aiheita, jotka koskettavat kauppaa, kuten työmarkkinakysymyksiä, veropolitiikkaa ja kaavoitusta. Ögård painottaa, että aina kun palveluita tai tuotteita ostetaan, on kyse kaupasta, toimialasta riippumatta.

”Suomessa on paljon yrityksiä, joita kaupan alan kysymykset koskevat. Moni yritys harjoittaa muun toimintansa ohella verkkokauppaa saadakseen palvelunsa tai tuotteensa myytyä ja näkyville”, huomauttaa Ögård.

Yritysten suurimmat haasteet ja mahdollisuudet

Ögårdin mukaan yritysten kasvunäkymät ovat kovin haastavia. Kannusteet yrittäjyyteen ovat hukassa, mikä vaikeuttaa uusien yritysten perustamista ja olemassa olevien yritysten kasvua.

”Monilla yrityksillä on tarve sukupolvenvaihdokseen. Yrittäjyys kuitenkin pelottaa ja tuntuu monista liian vieraalta ja haastavalta, mikä johtaa siihen, että moni toimiva yritys on lopetusuhan alla tai pahimmassa tapauksessa konkurssin partaalla”, Ögård muistuttaa.

Andreas Ögårdin mielestä Suomen veropolitiikka kannustaa tällä hetkellä heikosti yrittäjyyteen ja samalla meillä on edelleen kovin jäykät työmarkkinat.

”Yhdessä nämä haittaavat yrityksemme kasvua ja menestystä. Tarvitsemme lisää joustavuutta verotukseen ja työmarkkinoille”, Ögård painottaa.

Ögårdin muotialalla toimiva perheyritys hakee vahvasti kasvua ja uusia markkinoita panostamalla kansainvälistymiseen. Ögårdin mielestä kansainvälinen kilpailu onkin suomalaisten yritysten merkittävimpiä haasteita mutta samalla suuri mahdollisuus.

”Suomalainen kauppias ei enää toimi pelkästään paikallisilla markkinoilla, vaan on jatkuvasti kansainvälisen kilpailun ja EU-sääntelyn piirissä. Tarvitaan toimia, jotka samalla vahvistavat olemassa olevia yrityksiä mutta myös tasoittavat kilpailukenttää ja edistävät kilpailuneutraliteettia”, Ögård kiteyttää.

Ögård näkee, että suomalaisilla yrityksillä on paljon mahdollisuuksia menestyä.

”Suomen maine maailmalla, varsinkin NATO-jäsenyyden myötä, on kasvamaan päin. Maa on täynnä osaamista ja olemme lähtökohtaisesti hyvin koulutettu ja osaava kansa. Tiukan paikan alla olemme osanneet muuttua. Ehkä sen aika on kohta käsillä”, ennakoi Ögård.

Erikoiskaupan liiton merkitys kaupan alan yrityksille

Pitkäaikaisena hallituksen jäsenenä Ögård on nähnyt Erikoiskaupan liiton viime vuosien kehityksen läheltä. Hänen mukaansa liiton toiminta on kehittynyt merkittävästi ja se on onnistunut keräämään jäsenikseen keskeisimmät erikoiskaupan toimialajärjestöt.

”Tämä yhteenliittymä on kokoaan suurempi ja pystyy yhteisillä resursseilla luomaan entistä merkityksellisempää edunvalvontaa erikoiskaupalle, niin itsenäisesti kuin yhteistyössä muiden elinkeinoelämän järjestöjen kanssa. Tämä kehitys on erittäin positiivista ja tärkeää alalle, joka elää vahvaa murrosta” Ögård toteaa Erikoiskaupan liiton toiminnasta.

Ögård muistuttaa, että suurin osa uusista työpaikoista Suomessa syntyy pk-yrityksiin. Hänen mukaansa on ensisijaisen tärkeää, että näiden yritysten ja yrittäjien ääni saadaan kuulumaan entistä paremmin elinkeinoelämän järjestöissä.

Andreas pähkinänkuoressa
Nimi: Andreas Ögård
Ikä: 49
Perhe: vaimo ja tytär + kissa
Työ: yrittäjä Meritta Bra Oy Ab
Harrastus: pyöräilee joka vuosi noin 3 000–4 000 kilometriä

Nykyiset luottamustoimet:

  • Hallituksen puheenjohtaja, Fashion Finland
  • Hallituksen puheenjohtaja, Loviisan Yrittäjät
  • Hallituksen jäsen, Erikoiskaupan Liitto ETU
  • Hallituksen jäsen, Suomen Yrittäjät
  • Jäsen, Maksuvälinevaliokunta, Kaupan Liitto
  • Jäsen, Svenspråkiga Nätverket i Företagarna i Finland
  • Jäsen, Kaupan ja Palveluiden valiokunta, Suomen Yrittäjät

Suomen Yrittäjien puheenjohtajisto ja valtuusto valitaan Suomen Yrittäjien liittokokouksessa, joka pidetään perjantaina 11.10.2024 Seinäjoella. Valtuusto valitsee hallituksen.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisenä Etu.fi-verkkosivuilla.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.