Relove-ketjun perustaja Noora Hautakangas vaatii hallitukselta tietoa siitä, millä perusteilla koronarajoituksia asetetaan yrittäjille – ja aikaa reagoida niihin.


Tiistai-iltana Relove-ketjun perustaja Noora Hautakangas avasi Instagram-tilinsä ja kirjoitti sinne pari valittua sanaa.

”Pelkkä negatiivinen uutisointi ja viestintä sekä pelottelu hallitukselta saa asiakasvirrat jo laskemaan – ei hei tarvi rajoituksia”, hän kirjoitti.

Hautakangas oli seurannut epäuskoisena poliitikkojen lausuntoja edeltävinä päivinä: taas levitettiin pelkoa ja haluttiin asettaa uusia tiukkoja rajoituksia. Viimeinen pisara oli se, kun ilmoitus ravintoloiden ja kahviloiden sulkemisesta kello 18 tuli vuorokautta ennen kuin rajoitus astuu voimaan.  

”Yhtäkkiä meillä on 24 tuntia aikaa tehdä muutokset työvuoroihin ilman tietoa siitä, kuinka kauan tämä kestää. Ei tällaisella aikataululla pysty toimimaan yrityksissä. Ei työvuoroja voi lain mukaan muuttaa päivässä.”

Samat aikarajat ja lait, jotka koskevat muotikauppiaita ja muita yrittäjiä, eivät koske hallitusta. Hautakangas sanoo, että hallituksen pitääkin nyt kertoa, miksi uusia rajoitustoimia tehdään, ja toimet pitää kertoa ajoissa, jotta kauppiaalla on aikaa reagoida.

”Hallituksessa ei ymmärretä yhtään, mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu. Tämä ei voi koitua taas yritysten maksettavaksi. Kaiken lisäksi nämä ovat vain kosmeettisia toimia.”

Hautakankaan purkaus sosiaalisessa mediassa tavoitti uusista rajoituksista järkyttyneet kollegat. Hän sai Instagramiinsa sata kommenttia eri alan yrittäjiltä, kuten muotikauppiailta sekä kauneusalan ja kampaamoalan yrittäjiltä. Joku kirjoitti, että nyt tulee henkinen konkurssi. Toinen kommentoi, ettei enää ole voimia vetää kaneja hatusta.

Hautakangas ihmettelee, että samaan aikaan kun rajoituksia asetetaan yrityksille pikavauhtia, niiden aiheuttamista tulonmenetyksiä koskevista tuista ei ole mitään puhetta. Hautakankaan mielestä tämän pitäisi mennä toisin päin.

”Kun rajoitukset ja sulut määrätään hyvin heppoisin perustein, tukien pitäisi olla jo tulossa. Kuten Tanskassa!”

Hän haluaa myös hallitukselta kunnon perustelut, mihin esimerkiksi kahden tunnin suppeampi aukiolo ravintoloilla auttaa.

”Missä on data? Mihin nämä rajoitukset perustuvat? Miksi tauti leviää enemmän juuri kuudesta kahdeksaan.”


Ravintoloiden sulkeminen vaikuttaa kaikkiin niiden lähellä oleviin yrityksiin: kun keskusta tai kauppakeskus hiljenee, myöskään muotikauppa ei käy. Lisäksi Hautakankaan second hand -vaatteiden myyntiin erikoistuneessa Relove-ketjussa merkittävä osa liiketoimintaa on kahvilatoiminta. Kun kahvilat pitää sulkea jo kello 18, asiakasvirrat kuihtuvat kokonaan.

Noora Hautakangas on mukana Fashion Finlandin hallituksessa ja puhuu kaikkien muotikauppiaiden puolesta.

”Tarvitsemme suoran tuen palkkoihin ja kiinteisiin kuluihin, jotta meidän ei tarvitse lomauttaa ihmisiä. Näin on toimittu Ruotsissa. Siellä on saatu tukea hyvin nopeasti, jotta väki on voitu pitää töissä. Meillä juoksevat kaikki kiinteät kustannukset joka tapauksessa.”

Hautakangas sanoo myös, että kun päättäjät voivat asettaa rajoituksia 24 tunnin kuluessa, niin sama mahdollisuus reagointiin pitäisi olla myös yrittäjillä.

”YT-laki ja TES-sopimus ovat tässä tilanteessa liian jähmeitä. Meille pitää antaa tässä poikkeustilanteessa lupa järjestellä henkilöstön kanssa työvuorot uudestaan samalla nopeudella kuin hallitus toimii. Nyt kaikki kulut jäävät meille. Yrittäjien pitää odottaa esimerkiksi työvuorojen muutosten tekemisessä kolme viikkoa, kun hallitukselle riittää 24 tuntia.” 

Hautakankaan mukaan hallitus tekee päätöksiä keskenään ilman ymmärrystä siitä, miten työelämä toimii.

”Tämän viruksen kanssa on eletty kaksi vuotta, eikä hallitus ole ottanut mitään oppeja näistä vuosista. Mitään ennakointia ei ole edelleenkään.”

Hautakangas pohtii, tulisiko päättäjien toiminnasta järkevämpää, jos heidän tulonsa pienenisivät samassa suhteessa kuin rajoitusten takia kauppiaiden.

”Muuttuisiko silloin rajoitusten asettaminen?”

Hautakangas on myös kyllästynyt päättäjien puheisiin siitä, että rajoituksia tehtäessä olemme kaikki samassa veneessä.

”Emme ole samassa veneessä: tässä on kaksi venettä, joista toinen soutaa eri suuntaan. Toisessa veneessä ovat pk-yrittäjät ja toisessa päättäjät. Nyt on oikeasti aika hallituksen lunastaa lupauksensa, että tässä on yksi vene.”


Kuvat Janita Autio ja Relove

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.