Muotikaupan Liiton ja sen edeltäjäjärjestöjen yli satavuotias matka sai uuden suunnan tämän viikon alussa, kun lanseerattiin Fashion Finland. Se on kaikkien muotiliiketoiminnan parissa työskentelevien ja siitä kiinnostuneiden yhteisö ja media. Fashion Finlandin päätoimittajaksi ja liiketoiminnan johtajaksi on nimitetty Sami Sykkö 1.8.2019 alkaen.

Uusi organisaatio Fashion Finland pyrkii rakentamaan Suomeen muotiliiketoiminnan alan yhteisön, joka kasvattaa alan näkyvyyttä ja arvostusta, tukee liiketoimintaa sekä edistää yhteistyötä ja muodin kulttuurin rakentumista. Fashion Finland on koko toimialan ääni sekä kaikkien muodin liiketoiminnasta kiinnostuneiden ja sen parissa työskentelevien foorumi, josta löytyvät tulevaisuudessa niin uutiset, ilmiöt, inspiraatio kuin tuoreimmat faktatkin.

Fashion Finlandin visiona on vahva, ketterä ja edistyksellinen muotialan yhteisö, jolla on mahdollisuus toimia niin Suomessa kuin kansainvälisesti, ja joka tuo Suomeen yhä enemmän työtä ja arvonlisää.

”Olen äärettömän iloinen, että minua kysyttiin tähän haastavaan ja kiehtovaan työhön. On tärkeää, että Suomessa on vihdoin Fashion Finlandin kaltainen muotialaa yhdistävä toimija ja media, joka kokoaa alasta kiinnostuneet yhteen ja voi kertoa muodista ja myös suomalaisista muotialan yrityksistä monipuolisesti –  liiketoimintana, ilmiönä ja kulttuurin osana”, sanoo Sami Sykkö.

Ekonomi Sami Sykkö (s. 1970) on tunnettu journalisti ja muotiasiantuntija. Hän on toiminut aikakauslehti Glorian päätoimittajana vuosina 2009 – 2011 ja Helsingin Sanomien toimittajana vuosina 2003 – 2009. Sykkö on kirjoittanut ja kääntänyt pukeutumista, muotia, arkkitehtuuria ja sisustussuunnittelua koskevia teoksia.

Media-alan yrittäjänä Sykkö on toiminut monipuolisesti erilaisissa tehtävissä luovana konsulttina, konseptisuunnittelijana, kirjoittajana sekä suosittuna esiintyjänä, kommentaattorina ja luennoitsijana.

Muodin alan ammattilaisten tavoitteellinen yhteistyö alkoi Suomessa vuonna 1917. Tänä päivänä ala on monimuotoisempi ja maailma pienempi, mutta tarve yhteisölle, jonka kautta jokainen alan yritys saa turvaa, draivia tekemiseen ja oman äänensä kuuluviin, on aina vain suurempi.

”Yksi uudistuksen lähtökohdista onkin kaupan toimialan murros, joka on tehnyt perinteisestä, yhteen tuoteryhmään keskittyneen vähittäiskaupan edunvalvontatyöstä yhä epärelevantimpaa. Sen sijaan koemme, että vaikuttaminen on yhä enemmän viestintää, ja siihen keskitymme jatkossa”, sanoo Fashion Finlandin hallituksen puheenjohtaja, Meritta Bran yrittäjä ja toimitusjohtaja Andreas Ögård.

”Fashion Finland työskentelee tehdäkseen Suomen muotiliiketoiminnasta entistä elinvoimaisempaa ja vaikuttavampaa, ja että sen potentiaali maan hyvinvoinnin edistäjänä tehdään näkyväksi”, Ögård toteaa.

Lisätiedot, haastattelu- ja kuvapyynnöt: viestintäpäällikkö Meri Karppanen, meri.karppanen@fafi.fi, p. 040 922 3171

Kuva Donovan Quiroz

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.