Kotimaisen tekstiiliteollisuuden kultaiset vuodet ovat takanapäin, mutta osa muotimerkeistä valmistaa vaatteensa yhä menestyksekkäästi Suomessa. Ja ompelimosta on tullut nähtävyys. Mutta löytyykö alalla enää osaavia tekijöitä?
Designed in Finland, made in China. Niin se on mennyt Suomen, ja monen muunkin maan vaatetusteollisuudessa viime vuosikymmeninä. Kun valmistuskulut ja hinnat halutaan alas, vaatteet tehdään siellä, missä se on halvinta.
Toisaalta keskustelu vastuullisuudesta kasvaa ja koronakriisikin on laittanut kuluttajat – ja valmistajat – miettimään asiaa. Koronaepidemian seurauksena tuotanto on tyssännyt monella yrityksellä, koska alihankintaketju on pitkä: kun napit, kankaat, vetoketjut ja ompelu tulevat kaikki eri maista, vaikuttaa yhden tehtaan viivästyminen koko tuotantoon.
Ja kyllä Suomessakin yhä valmistetaan vaatteita.
Esimerkiksi Sidoste valmistaa sukkansa Tampereella ja Tam-Silk alus- ja trikoovaatteita Kangasalla. Jokipiin Pellava tekee vaatteita Jalasjärven Jokipiissä ja Myssyfarmin mummot kutovat pipoja Pöytyällä. Myös PaaPii ja Modelia valmistavat vaatteita Suomessa omissa tehtaissaan.
PaaPiin perustajalle Anniina Isokankaalle Suomi on aina ollut ainoa vaihtoehto tuotantomaaksi. Hän ei ole edes selvittänyt muiden maiden tuotantohintoja. Yrityksen alkutaipaleella vaatteet tuotettiin kotimaisella alihankkijalla. Alihankkijayrityksen oli tarkoitus sulkea ovensa viiden vuoden sisällä. Isokangas halusi kuitenkin pitää yrityksen taitavista ompelijoista kiinni ja päätyi perustamaan PaaPiille omat toimitilat Kokkolaan.
– Ostimme alihankkijayrityksen kaluston ja samalla työntekijät siirtyivät toimitiloihimme laskuttavina työntekijöinä. Näin osaaminen teollisesta tuotannosta tuli meille työntekijöiden mukana, kertoo Isokangas.
PaaPii valmistaa noin 60 000 vaatetta vuodessa. Isokangas kertoo maksavansa ompelijoille työehtosopimuksen minimiä parempaa palkkaa.
– Oma tuotanto ja työntekijät ovat suurempi riski kuin se, että ostaisin työn ulkopuolelta. Riskistä huolimatta minun on paljon helpompi hengittää, kun tiedän missä oloissa vaatteet on valmistettu.
Isokankaan mukaan asiakkaat ostavat heidän tuotteitaan juuri siksi, että ne on valmistettu Suomessa: se on kilpailuvaltti. Oma tuotanto kiinnostaa asiakkaita jopa niin paljon, että yrityksen toimitiloissa järjestetään avointen ovien päiviä.
Isokangas näkee kotimaisen tuotannon etuina myös tuotantovarmuuden ja mahdollisuuden muuttaa nopeasti valmistusmääriä, jos tuotteiden myynti kasvaa tai laskee. Kaukoidän pitkät toimitusajat vaativat tilausten tekemisen jopa kuukausia etukäteen – ja se on Isokankaan mukaan haaste muotialalla, jossa kysynnän ennakoiminen on vaikeaa.
Samoista syistä myös turkulainen vaatevalmistaja Modelia pitää tuotannon kotimaassa. Yrityksen toimitusjohtaja Jarkko Järvisen mukaan nopea toimitusketju ja mahdollisuus reagoida tuotantomäärien muutoksiin paikkaavat korkeat työntekijäkustannukset.
– Meidän on jopa taloudellisesti kannattavampaa valmistaa vaatteet Suomessa. Lisäksi maineemme pysyy hyvänä, ja voimme olla varmoja, että vaatteiden viimeistely ja jopa vaikeasti ommeltavien kangaslaatujen lopputulos on priimaa, kertoo Järvinen.
Modelia on tuottanut naistenvaatteita Suomessa vuodesta 1933. Vaatteita myydään noin 140 myyntipisteessä ympäri maata. Modelian tehdas sijaitsee Turun Iso-Heikkilässä ja työllistää 35 henkilöä. Yrityksen kaikki työntekijät ovat heidän palkkalistoillaan eikä ulkopuolisina tekijöinä ole kuin tilintarkastaja.
– Tuotanto- ja valmistusketjut ovat omissa käsissämme. Tiedämme siis tarkalleen missä mikäkin menee, emmekä ole riippuvaisia muista. Nämä kaikki ovat suoria hyötyjä kotimaisesta tuotannosta.
Lifestyle-brändi BYPIASin perustaja Pia Erlund kertoo heidän testanneen kotimaisen tuotannon kannattavuutta. Mutta ei se kannattanut. Yritys valmisti erästä neulemalliaan Suomessa, jonka ulosmyyntihinta tuotantokustannusten jälkeen oli 198 euroa. Kotimainen tuotanto keräsi suitsutusta sosiaalisessa mediassa, mutta neuleen myynti jäi vähäiseksi. Seuraavaksi samat neulelangat siirrettiin Italiaan ja alhaisimpien valmistuskustannusten vuoksi neuleen hinta laski 50 eurolla. Erlundin mukaan neuleen myynti nousi huomattavasti hinnan pudottua.
– 200 euroa on selkeästi kipukynnys tuotteen ostamiselle, toteaa Erlund.
Muotikuun perustaja Jaana Varkki-Terho on hänkin joutunut arvioimaan uudelleen kotimaisen tuotannon kannattavuutta. Muotikuu on valmistanut naistenvaatteita Turussa kolmenkymmenen vuoden ajan.
– Olemme laskeneet, että Suomessa tuottaminen on kolme tai neljä kertaa kalliimpaa kuin ulkomailla. Asiakkaat kuitenkin maksavat korkeamman hinnan mielellään, koska kokevat saavansa sen takaisin vaatteen käyttökerroissa, kertoo Varkki-Terho.
Kuitenkin puolet yrityksen tuotannosta siirrettiin vuosi sitten Tanskaan. Tanskan tuotantokustannukset ovat samalla tasolla Suomen kanssa, joten syynä ei ollut kannattavuus. Syynä oli osaavien työntekijöiden puute.
Muotikuulla oli teollisen silittäjän työpaikka auki kaksi vuotta, mutta paikkaan ei löytynyt työntekijää. Sama toistui, kun yrityksen leikkaaja jäi eläkkeelle. Nyt Muotikuun trikootuotanto pyörii Tanskassa, ja Suomessa tehdään mittatilaustyöt ja tyllihameet. Turun tehtaalla on tällä hetkellä vain kolme työntekijää.
– Pätevien osaajien, kuten ompelijoiden, puute on vaikeuttanut tuotantoamme kotimaassa. Aukeaviin työpaikkoihin ei ole enää osaavia hakijoita. Suomessa on kokonaisia eläköityviä ammattikuntia, sanoo Varkki-Terho.
Kun valtaosa tekstiiliteollisuudesta katosi Suomesta, ei tekstiilien tuotantopuolelle kouluttautumista ole nähty enää järkevänä vaihtoehtona. Alan opetustarjontaa on supistettu, ja nykyään tekstiilialan koulutukset painottuvat suunnitteluun.
– Alalla suurin ongelma on se, että ammattitaitoisia tekijöitä ei enää ole. Koulutuksen taso on romahtanut radikaalisti, eikä ammatillisen tutkinnon alalta suorittaneet ole vielä työkykyisiä ammattilaisia, tiivistää ekomuotisuunnittelija Paula Malleus.
Samaa sanoo myös Muotikuun mallimestari, joka käy arvioimassa opinnäytetöitä ompelualan oppilaitoksissa Turussa.
– Mallimestarimme kertoi, ettei opiskelijoista löydy ensimmäistäkään, jota hän voisi suositella. Valmistuvilla ei yksinkertaisesti ole vielä riittäviä taitoja. Mallimestarin aika ei myöskään riitä toisten kouluttamiseen, koska hänen oma työteho laskisi silloin valtavasti, lisää Varkki-Terho.
Mutta tulevaisuudessa kuluttamiseen tuskin vaikuttaa yksin hinta. Ihmiset ovat yhä tietoisempia muotiteollisuudenkin kaukomailla aiheuttamista ekologisista ja eettisistä ongelmista. Monet suomalaisyritykset ovat myös löytäneet kompromissin: ne ovat tuoneet tuotantonsa Suomen lähialueille. Esimerkiksi Masi Company ja R-Collection valmistavat vaatteita Virossa.
Sama kehityssuuntaus näkyy myös maailmalla. Fashion Finland kertoi helmikuussa, kuinka useat ranskalaiset muotitalot palauttavat parhaillaan tuotantoaan kotikonnuilleen Ranskaan. Syinä ovat vaatteiden valmistaminen vastuullisemmin, nopeammin ja joustavammin.
Teksti Rebekka Silvennoinen Kuvat Tam-Silk, Paapii, Modelia, Muotikuu
