Vaatesuunnittelija Henrik Vibskovin omat muotinäytökset ovat kuin taideteoksia. Nyt tanskalaissuunnittelijan jännittäviä luomuksia nähdään Suomen Kansallisbaletin esittämässä COW-baletissa.


Puolitoista tuntia henkeäsalpaavaa tanssia, absurdia huumoria –  ja huippumuotia. Suomen Kansallisbaletti esittää vielä tämän viikon COW-nimistä teosta. Se on ruotsalaisen huippukoreografin Alexander Ekmanin nykybaletti, jonka on puvustanut arvostettu tanskalainen muotisuunnittelija Henrik Vibskov.

Vibskov on moniosaaja, jolla on maailmanlaajuisesti menestynyt muotibrändi ja korumallisto. Hän on suunnitellut sisustuksia, lavastuksia, puvustuksia ja oman kahvilan. Vibskov tunnetaan muusikkonakin.

Myös balettipuvustuksista Vibskovilla on jo kokemusta. Hän puvusti muun muassa Ekmanin kiitellyn tulkinnan Joutsenlammesta vuonna 2014.

– Aina kun työskentelen Alexanderin kanssa, aloitamme aivoriihellä. Kunnon brainstorming auttaa ymmärtämään hahmoja, ja sitä millaisia ne ovat. Yritämme kuvitella niiden luonteenlaatua, ja ikään kuin päästä niiden ytimeen kiinni, Vibskov kertoo.

– COWn puvuilta haluttiin maanläheisyyttä ja yksinkertaisuutta, koska esityksen keskipisteenä on lehmä. Mutta muotikulmaakaan ei saanut unohtaa.

Sitä muotikulmaa nähdään varsinkin teoksen alussa ja lopussa. Silloin näyttämön valtaavat hämmästyttävän hienot ja suureelliset hatut ja mustat veistosmaiset puvut, joissa on muutamien japanilaissuunnittelijoiden vaatteista tuttuja pahkuroita ja ulokkeita. Itse tanssiosuuksissa kansallisbaletti tanssii perinteisemmissä hiekanvärisissä alusasuissa. Puvustus on huomattavasti yksinkertaisempi kuin Vibskovin oman malliston moniväriset ja kokeilevat luomukset.


Nopeatempoinen tanssi toi suunnitteluun omat rajoituksensa.

– Puvut eivät saaneet olla liian kuumia ja niiden piti toimia tanssissa. Esimerkiksi kankaiden piti joustaa ja venyä. Teen paljon yhteistyötä koreografien kanssa, ja joskus he eivät pidä siitä, miltä jokin asu tai yksityiskohta näyttää. Silloin täytyy löytää tasapaino suunnittelussa ja toteutuksessa, sanoo Vibskov.

Vibskov kertoo olevansa pahoillaan, ettei ole päässyt Suomeen katsomaan COWta. Kiirettä riittää nyt kotimaassa Tanskassa. Hän esitteli juuri ensi kevään mallistonsa Kööpenhaminan muotiviikolla. Kaksi päivää sitten Kööpenhaminan Sophienholmeniin avautui Vibskovin töitä esittelevä suurnäyttely.

– Siellä nähdään erilaisia työprojektejani, kuten filmejä, musiikkivideoita, veistoksia, taideinstallaatioita sekä baletin ja oopperan puvustuksia, kertoo Vibskov.

Näyttely on esillä Sophienholmin museon sisätiloissa ja puistoalueella 15. marraskuuta saakka. Suomen Kansallisooppera esittää COW-balettia yhdeksäs syyskuuta saakka.


Teksti Ida Rantala, Sami Sykkö Kuvat Suomen Kansallisooppera ja -baletti

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *