Helena Ahti-Hallberg on Fashion Finlandin syksyn 2021 bloggaaja. Ahti-Hallberg on Tanssii tähtien kanssa -ohjelman pitkäaikainen tuomari, tanssinopettaja ja yhdeksänkertainen kilpatanssin Suomen mestari. Hänen kimalteleva tyylinsä tuo glamouria televisioon, mutta tässä blogissa hän avaa koko vaatekaappinsa – opetusvaatteista messuhaalariin ja pantteripilkuista paljetteihin. Tanssisalilla ja Kaapelitehtaan käytävillä Ahti-Hallbergin tyylin tallensi valokuvaaja Esa Kapila.


”Olin lukioaikana leipäkonsulentti, ja tykkäsin siitä työstä. Nykyisin käyn messuilla esittelemässä esimerkiksi kosmetiikkaa. Messuilla tapaa paljon ihmisiä ja siellä on kova hälinä. Tykkään sellaisista päivistä, ja olen vakuuttava myyjä. En tosin lähde myymään mitään, mihin en itse usko. Jos tykkään tuotteesta, minun on helppo puhua sen puolesta.

Messuilla käytän mielelläni haalareita. Haalareissa on helppo roudata tavaroita. Näiden kanssa voi käyttää pitkinä työpäivinä mataliakin kenkiä, kun ne jäävät lahkeiden alla piiloon.

Lisäksi haluan heittää vaatteet matkalaukkuun ilman, että minun tarvitsee pelätä niiden rypistyvän tai miettiä niiden silittämistä. Nämä Joseph Ribkoffin suunnittelemat haalarit ovat mukavia: ne venyvät mutta eivät rypisty, ja minulla on näitä neljä erilaista.

En saa koskaan kritiikkiä pukeutumisestani. Luulen, että ihmiset vähän pelkäävät minua. Rehellisin kritiikki tulee mieheltäni. Hän todellakin arvostaa naisellista tyyliä ja tykkää ennemmin näyttävästä kuin seinäruusupukeutumisesta.

Minusta vaatteissa on tärkeintä se, että ne tekevät oikeutta naisten vartalolle. Ettei tarvitse peitellä eikä hävetä mitään, vaan että vaate auttaa sinua olemaan paras mahdollinen versio itsestäsi.”



Ahti-Hallbergin järjestämä Tanssien tähtiin -show kiertää Suomea 4.2.–31.3.2022Esityspaikat ja -päivät löytyvät täältä.


Kuvat Esa Kapila

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Viestintäpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Sisällöntuottaja Liina Haanmäki | liina.haanmaki@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.