Teemu Muurimäen ura kotimaisen ja kansainvälisen muodin huipulla on kestänyt jo 25 vuotta. Sen kunniaksi Satakunnan museossa avautuu porilaislähtöisen muotisuunnittelijan uniikkipukuja esittelevä näyttely. Fashion Finland kävi Muurimäen kanssa läpi vaaterekkejä vuosien varrelta.
Keltainen liituraitapuku omaan käyttöön
Muotisuunnittelija Teemu Muurimäen urapolku oli varhain viitoitettu. Äiti oli ompelija, jonka työntekoa poika mielenkiinnolla seurasi. Mieluisin leikki oli tehdä barbeille vaatteita. Alakoulussa hän valitsi tekstiilikäsityöt, mutta 80-lukulaisessa pikkukaupungissa sitä ei ymmärretty. Alkoi kiusaaminen.
Kiusaajat saattoivat ehkä päästä niskan päälle, mutta eivät koskaan ihon alle, sillä Teemulla oli identtinen kaksoisveli Anssi.
”Kaksosuus pelasti minut, sillä olin tottunut taistelemaan omasta paikastani. Osasin puolustaa itseäni ja oikeuttani olemassaoloon. En alistunut kiusaamiselle, vaan raportoin kaikesta opettajalle.”
Lopulta Muurimäki lähti Porista, koska ”siellä ei ollut tulevaisuutta”. Opiskelupaikka löytyi Savonlinnasta, missä hän omaksui nopeasti taidelukiolaisidentiteetin ja alkoi valmistaa itse vaatteensa.
”Kiinnostuin miesten puvuista ja aloin tehdä niitä aivan amatöörinä. Mieleenpainunein asuni oli keltainen liituraitapuku, jossa oli superleveät housut ja valtavat olkatoppaukset. Käytin sen kanssa lierihattua.”
Hääpuku koulun kevätnäytökseen
Vuonna 1998 Muurimäki opiskeli Helsingissä Taideteollisessa korkeakoulussa ja työskenteli Villisilkki-kangaskaupassa, missä yksi hänen työtehtävistään oli laskostaa silkkikankaista asuja näyteikkunan mallinukkien ylle.
Kun koulun perinteinen kevätmuotinäytös lankesi Muurimäen vuosikurssin – ”yhdeksän tyttöä ja minä” – järjestettäväksi, hän osti työpaikaltaan kuutisen metriä valkoista, raidallista silkkiorganzaa. Siitä tulisi hääpuku näytöksen finaaliin.
”Se oli ensimmäinen puku, jonka valmistin muotoilemalla.”
Kevätnäytöksen yleisön hurmannut puku päätyi Suuri Käsityö -lehden sivuille, Vateva-messujen muotinäytökseen ja silloin vielä muotilehdeksi profiloituneen Anna-lehden kanteen. Medianäkyvyys oli nuorelle suunnittelijalle korvaamatonta.
Linnanjuhlapuku seurapiirikaunottarelle
”Olin aina ajatellut, että minusta tulisi miesten pukujen suunnittelija, siksi opiskelin hetken vaatturikoulussakin. Villisilkin materiaalit ohjasivat minut kuitenkin iltapukulinjalle. Lopulta antauduin muotitaiteilulle, ja tein TaiKissa lopputyöni iltapukumaisista hääpuvuista.”
Ensimmäisen linnanjuhlapukunsa Muurimäki suunnitteli vuonna 2000 SOK:n pääjohtaja Jere Lahden Seija-vaimolle. Uran sinetöinyt tilaus tuli kaksi vuotta myöhemmin, kun 28-vuotias Muurimäki oli jo valmistunut mutta vielä töissä kangaskaupassa. Jääkiekkoilija Jari Kurrin kumppanin, entisen Miss Suomen Vanessa Forsmanin yllä nähty vaaleanpunainen paljettikoristeinen silkkipuku sai valtaisan mediahuomion, mikä avasi nuorelle suunnittelijalle kaikki ovet.
Syvänpunainen bestseller Armanille
Vuonna 2003 Muurimäki muutti Pariisiin suunnittelemaan hääpukuja ranskalaiselle Cymbelinelle. Pesti ulkomailla oli kovan työn tulosta.
”Olin naiivin rohkea”, Muurimäki sanoo nyt.
”Puskin itseäni eteenpäin todella voimakkaasti. Kävin esimerkiksi pariisilaisen headhunter Floriane de Saint Pierren toimistolla soittelemassa ovikelloa.”
Hääpukuvalmistaja Cymbelinelle suunnitellessaan Muurimäki haki samaan aikaan töitä muotitaloista. Kymmenien lähetettyjen ansioluetteloiden ja luonnoksien jälkeen paikka irtosi lopulta Dolce & Gabbanalta Milanosta.
Muotimaailma osoittautui maineensa veroiseksi. Muurimäki vastasi italialaisen muotitalon demi couture -mallistosta ja työskenteli urakkasopimuksella, mikä tarkoitti, että käytettävissä piti olla aina – viikonpäivästä ja kellonajasta riippumatta. Viikonloppulomat Suomessa eivät tulleet kuuloonkaan. Nopeasti paljastui myös syy Dejan-nimisen perehdyttäjän kylmäkiskoisuudelle.
”Minut oli pestattu hänen paikalleen suunnittelemaan iltapukuja julkkiksille ja hänet siirretty alusvaateosastolle.”
Vajaan vuoden kuluttua Muurimäki sai työtarjouksen Bottega Venetalta, missä hän viihtyi vuoden päivät. Sitten ovet avautuivat Armanille.
”Pääsin tekemään töitä signor Giorgio Armanin kanssa. Hän oli visionääri, joka kontrolloi kaikkea.”
Noilta ajoilta erityisesti yksi tapaus on jäänyt Muurimäen mieleen.
”Olin suunnitellut syvänpunaisesta silkkisifongista iltapuvun Armanin naistenmallistoon. Kun signor näki sen, hän huudahti heti ’No, no, no, troppo Valentino [ei, ei, ei, liian valentinomainen]’. Puku otettiin kuitenkin osaksi mallistoa, ja siitä tuli bestseller.”
Muistoksi Muurimäelle jäi lempinimi Valentino.
Milanon-vuodet olivat uraunelmien täyttymys, mutta samaan aikaan Muurimäki koki yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta.
”Italialainen työkulttuuri on rankkaa; alaisille huudetaan ja puhutaan rumasti. Luovuuden näkökulmasta Armani oli myös tylsin työpaikka, jossa olen ollut. Mallistot olivat superkaupallistettuja ja työ teknistä suorittamista.”
Tämänkö takia teen muotia, Muurimäki kysyi itseltään. Vastaus oli ei. Hän irtisanoutui talosta, joka muotipiireissä tunnettiin ”eläkepaikkana” – jos Armanille oli kerran tiensä taistellut, siellä saisi pysyä.
Pian parisuhde vei Muurimäen Australiaan muotimatriarkka Carla Zampattin tyttären Bianca Spenderin malliston senior designeriksi. Lopulta oli kuitenkin myönnettävä, että suunnittelijatiimin osana työskentelyn aika oli ohi.
”En halunnut olla enää osa koneistoa, joka suoltaa markkinoille kaupallista muotia. Olin jo ehtinyt vannoa, etten koskaan enää palaa Suomeen, mutta vuonna 2012 niin kuitenkin kävi.”
Merinovillainen t-paita omalle brändille
Vuonna 2014 Muurimäki eleli Helsingissä freelancerina ja suunnitteli mallistoja Marimekolle.
”Minusta tehtiin Talouselämä-lehteen juttu, minkä jälkeen neljä kaveria Aalto-yliopistosta otti yhteyttä. He halusivat perustaa vaatefirman, mutta tarvitsivat tiimiinsä luovan tyypin.”
Miestenvaatemerkki Formal Friday perustettiin samana vuonna. Huippuhetki koettiin muotitapahtuma Pitti Uomon Guest Nation Finland -teemavuonna 2018: kaupallisuudesta vapaa, taiteellinen mallisto oli juuri sitä, mitä Muurimäki oli jo pitkään halunnut tehdä.
Muinoin merkillä oli Lasipalatsissa myymälä ja laaja valikoima, johon kuului muun muassa pukuja, farkkuja ja alusvaatteita. Nykyään brändi keskittyy vain yhteen tuotteeseen: merinovillaisiin t-paitoihin. Verkkokaupan lisäksi niitä myydään Suomessa Partioaitassa ja Ruotsissa Naturkompaniet-ketjun myymälöissä.
”Perustaja ja omistaja olen edelleen, mutta operatiivisessa toiminnassa en ole ollut mukana moneen vuoteen.”
Sen myötä Muurimäki on vapauttanut itsensä pohtimasta, miksi suomalainen muoti ei menesty maailmalla.
”Nyt kun en tee enää teollista vaatetta, olen kiinnostunut enemmän luovasta puolesta kuin kaupallisesta näkökulmasta.”
Pinkki frakki balettitanssijalle
Vaikka Muurimäki tunnetaan parhaiten eleganteista iltapuvuista, suunnittelijalle itselleen merkityksellisimmät työt ovat olleet muunlaisia. Yksi niistä nähtiin presidentin juhlavastaanotolla itsenäisyyspäivänä 2022.
”Balettitanssija Atte Kilpiselle Linnan juhliin suunnittelemani pinkki frakki sysäsi varmasti suomalaista miesten pukukulttuuria vapaampaan suuntaan.”
Muurimäki kertoo saaneensa viestin eräältä äidiltä, jonka pienen pojan maailma oli avartunut Kilpisen juhla-asun myötä. Voiko mieskin pukeutua pinkkiin, tämä oli kysynyt huojentuneena.
Miesten ja naisten muodin rajan hälventymisen lisäksi toinen suuri muutos Muurimäen 25-vuotisen uran aikana on ollut urheiluvaatteiden hyväksyminen osaksi arki- ja juhlapukeutumista.
”Kun valmistuin TaiKista vuonna 2001, puvun kanssa piti ehdottomasti olla nahkakengät. Lenkkarit eivät olisi tulleet kuuloonkaan. Nykyään muodissa kaikki on mahdollista.”
Asenneilmapiiri on muuttunut 25 vuodessa muullakin tavoin.
”Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat tärkeitä teemoja, mutta tuntuu, että Suomessa niistä on tullut ainoa tapa nähdä muoti”, Muurimäki harmittelee.
”Muoti on niin paljon muutakin, esimerkiksi ihana intohimon asia, joka tuo iloa. Suomessa muoti nähdään ongelmana: sitä tarkastellaan kansanvälisen menestyksen puutteen kautta tai sitten puhutaan ainoastaan siitä, kuinka maapallo saastuu vaateteollisuuden vuoksi.”
Neonvihreä bolero viisumenestyjälle
Viime vuodet Muurimäki on keskittynyt teatteri-, musikaali- ja oopperapuvustuksiin. Vuodesta 2020 lähtien hän on kuulunut myös Ylen Uuden Musiikin Kilpailu UMK:n pukutiimiin. Hän päätyi pestiin suoraan Turon pääsuunnittelijan paikalta.
Kun koronapandemia romahdutti pukumyynnin, Turo yksinkertaisti tuotesuunnittelua. Muurimäelle se tarkoitti lähtöpasseja.
”Olin Turon myymälässä märehtimässä asiaa entisten työkavereideni kanssa, kun sisään astui UMK-tiimin silloinen pukusuunnittelija Jouni Mervas.”
Mervaan työaika ei riittänyt hommaan enää – mutta kiinnostaisiko tehtävä Muurimäkeä, kuului kysymys.
Toistaiseksi Muurimäen näkyvin UMK-työ on ollut pukusuunnittelija Elina Larion ja stylisti Vesa Silverin kanssa yhteistyössä syntynyt kiiltonahkabolero, joka nähtiin keväällä 2023 kisan voittaneen Käärijän eli Jere Pöyhösen yllä. Neonvihreä lava-asu aiheutti kansalaisissa kollektiivisen väri-ilmiön: ”käärijänvihreää” oli hetken aikaa kaikkialla.
”Artistimaailmassa asuilla ei ole rajoja. Se on kiehtovaa”, Muurimäki sanoo.
”Suomessa on vain vähän mahdollisuuksia muotisuunnittelulle. Onneksi olen päässyt tekemään monenlaista sen sijaan, että olisin keskittynyt vain miesten ja naisten muotiin tai teatteri- ja oopperapuvustukseen. Monipuolisuus on tärkeä osa identiteettiäni suunnittelijana.”
Teemu Muurimäki – Quarto di secolo – neljännesvuosisata uniikkipukuja 26.4.2025–22.2.2026 Satakunnan museossa
Teksti Johanna Rämö
Kuvat Esa Kapila
Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä: fafi@fafi.fi
