Laukkumerkki Lumin perustaja on Helsingin ydinkeskustan yrittäjien asialla.

Kas, Helsingin kokoomuksen kuntavaaliehdokkaiden joukosta löytyy tuttu nimi: Sanna Kantola.

Fashion Finlandin hallituksen jäsen, laukkubrändi Lumin perustaja ja kokenut yrittäjä on ehdolla toista kertaa. Aiempi yritys oli koronavuonna 2021.

”Silloin kampanjointi oli erilaista. Vaalit siirtyivät ja katukampanjointiin oli aikaa vain kolme viikkoa. Olin juuri liittynyt puolueeseen ja täysin keltanokka”, Kantola muistelee.

Neljä viime vuotta on kulunut järjestö- ja kunnallispolitiikassa erilaisissa luottamustoimissa. Aika on vahvistanut halua vaikuttaa.

”Olen nähnyt, miten kaupunki toimii ja mitä pitäisi tehdä toisin.”

Kantolan mukaan keskustan yrittäjät – jollainen hän itsekin on – ovat edelleen samassa tai jopa pahemmassa tilanteessa kuin viime vaalien aikaan.

”Hengissä ollaan, mutta ajat ovat superhaastavat. Koko 20-luvun on pitänyt nöyrästi todeta, että vieläkään ei ole nousun aika.”

Etätöiden ja muuttuneiden kulutustottumusten vaikutus näyttäisi toistaiseksi olevan pysyvä: ydinkeskustassa ei liiku niin paljon ihmisiä kuin ennen.

”Jotkin asiat eivät ole omissa käsissä. Yrittäjien pitää sopeutua ja uudistua.”

Helsingin keskustan tilanne ja yrittäjien asema ovat Kantolan keskeisimpiä vaaliteemoja. Hokkuspokkusta ei tosin hänelläkään ole hihassaan.

”Ei ole yhtä reseptiä, jolla kaikki korjaantuisi. Kaikki lähtee luovan talouden arvostamisesta ja siitä, että uskoo sen mahdollisuuksiin.”

Ihan ensimmäiseksi tulisi saada suomalaista muotoilua enemmän esiin.

”Keskusta on tällä hetkellä tyhjä, ja jäljellä on enää isoja ylikansallisia toimijoita. Paikalliset indie-brändit lähtevät pois, sillä liiketilojen vuokrat ovat liian kalliita verrattuna saatavaan liikevaihtoon.”

Useat tilat ovat vain välillisesti Helsingin kaupungin omistuksessa. Takaa löytyy monikansallisia sijoitusyhtiöitä, jotka eivät halua madaltaa vuokria, jotta kiinteistön arvo ei laskisi, Kantola harmittelee. Hän haluaisi tyhjiä liiketiloja muutettavan joko edullisemmiksi tai asunnoiksi.

Ilman muutosta keskusta jää lumipalloefektin alle, Kantola pelkää. 

”Kaikki ruokkii kaikkea. Mitä vähemmän houkuttelevaa on tarjolla, sitä harvemmin tänne tullaan.”

Rahaa tuova turismi ei ole palautunut koronaa edeltävälle tasolle – eikä Kantolan mukaan palaudukaan, jos vastassa ovat tyhjät kadut sekä muutama ylikansallinen kauppa ja kahvila. 

”Tarvitaan lisää erottuvaa, paikallista tarjontaa. Moni turisti näkee maahan tullessaan Helsingin ensimmäisenä. Ydinkeskusta on Suomen käyntikortti.”

Hän kaipaa ytimeen ympärivuotista matalan kynnyksen toimintaa, ja se taas vaatii kevyempää byrokratiaa.

”Esimerkiksi konttikahviloiden pystyttämisen tai pop-upien järjestämisen tulisi olla nykyistä helpompaa.”

Kantola kertoo kuulleensa, että monet pääkaupungin organisoiduista retkistä ovat vuodesta toiseen samoja ja ”vähän tylsiä”. 

”Palaava turisti ei halua mennä toista kertaa sille samalle Sibelius-monumentille. Meillä on upea arkkitehtuuri sekä hyvät museot ja näyttelyt. Tarvitaan uudenlaisia retkiä, eikä aina tuttua ja turvallista klassista.”

Tiedotuksessakin olisi parantamisen varaa.

”Tapahtumat on koottu kaupungin uusituille verkkosivuille, mutta digi ei tavoita kaikkia. Jotta saataisiin aktivoitua turisteja ja paikallisia, tarvitaan lisäksi isoja plakaatteja kaupunkikuvaan.”

Ehdokas Kantolan ajamiin uudistuksiin liittyvät löyhästi kaupunkisuunnittelu ja liikenne. Kiistelty yksityisautoilu keskusta-alueella ei ole hänelle kynnyskysymys.

”Tärkeintä on, että julkinen liikenne toimii. Ongelma ovat lukuisat katutyöt, jotka kestävät pitkään ja hankaloittavat liikkumista.”

Keskustan kriisiä voisi lähteä ratkomaan myös yleisellä asennemuutoksella, Kantola ehdottaa.

”Tarvitaan tulevaisuudenuskoa ja kannustimia yrittäjyyteen. Klikkiotsikoiden aikana kaikki negatiivinen herättää paljon huomiota, mutta moni kaipaa toivoa paremmista ajoista. Ja onhan Helsingissä moni asia jo todella hyvin.”

Teksti Johanna Rämö
Kuvat Bruno Beaugrand ja Studio Mäntyniemi

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä: fafi@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.