Euroopan ulkopuolisten verkkokauppalähetysten määrä Suomeen kahdeksankertaistui vuoden 2024 aikana. Suurin osa tuli Kiinasta ja sisälsi tekstiilejä. EU aikoo jarruttaa halpakauppojen pakettirallia – mutta miten?

Syöpävaarallisia atsoväriaineita vaatteissa ja tekstiileissä, myrkyllistä raskasmetalli kadmiumia koruissa, lisääntymiskykyyn haitallisesti vaikuttavia ftalaatteja kengissä, sallittuun verrattuna 11-kertainen määrä lyijyä sandaaleissa.

Listaa Kiinasta tilattujen tuotteiden turvallisuuden puutteista olisi helppo jatkaa.

”Verkkokaupan kasvu on perustunut sille, että Eurooppa on maailman turvallisin alue ostaa tuotteita. Kiinalaisissa verkkokaupoissa myytävä halpa krääsä ja lumppu eivät täytä eurooppalaisille kuluttajille luvattuja laatustandardeja. Jos tälle ei saada nopeasti stoppia, kohta on liian myöhäistä”, Euroopan parlamentin sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan jäsen Maria Guzenina sanoo.

Luvut puhuvat karua kieltään. Euroopassa Temulla on 92 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää. Suomessa EU:n ulkopuolisen verkkokaupan lähetykset kasvoivat viime vuonna 3,6 miljoonasta 28 miljoonaan. 97 prosenttia paketeista oli peräisin Kiinasta, ja eniten tilattiin tekstiilejä.

Kaupan liiton laskelmien mukaan sääntöjen noudattamatta jättämisellä kiinalaiset kauppiaat vähentävät kustannuksiaan 30–40 prosenttia. Lopputulos on se, mistä Maria Guzeninakin haluaa nyt puhua: epäreilu kilpailuetu verrattuna eurooppalaisiin yrityksiin.

”Euroopassa tarvitaan pienille ja keskisuurille yrityksille vahva kasvualusta sekä toimintaympäristö. Kiinalaisten verkkokauppojen toiminta osuu suoraan rehellisiin ja uutteriin eurooppalaisiin yrityksiin”, Guzenina sanoo.

”Eikä kyse ole siitä, että verkkoalustat ovat kiinalaisia”, hän painottaa, ”vaan siitä, että ne toimivat vastoin eurooppalaista lainsäädäntöä.”

Vika ei ole verkossakaan. Sääntöjä noudattava verkkokauppa on käypä kauppa siinä missä muutkin. Perusteeton kilpailuetu sen sijaan näivettää Eurooppaa sisältäpäin. Yritykset ovat pääasiallisia työllistäjiä ja jos niillä menee huonosti, vaikuttaa se kuluttajien käytössä olevan rahan määrään. Euron kierto pysähtyy, tai ainakin hidastuu.

Asia on iso. Euroopan komissio on ottanut sen hampaisiinsa, vaikkei pulmunen ole itsekään.

”On tehty vääriä valintoja: tullivapaus alle 150 euron paketeille loppuu näillä näkymin vasta vuonna 2028 – mielestäni aivan liian myöhään.”

Parhaillaan tutkitaan, onko Temu rikkonut Euroopan unionin digipalveluita turvaavaa DSA-säädöstä. Tutkinta liittyy laittomien tuotteiden myyntiin, riippuvuutta aiheuttavaan pelilliseen myyntitapaan – Guzenina kertoo kuulleensa joidenkin roikkuneen Temussa neljä tuntia putkeen alennuksia kärkkyen – ja luksustuotteiden kopioihin.

”Miten on mahdollista, että kielletyt tuotteet päätyvät alustalle aina uudelleen? Tarvitaan lisää valvontaa, koska nämä toimijat viis veisaavat säännöistä, joita Euroopassa on.”

Tutkinnan seurauksena voidaan langettaa sakko, jonka suuruus on 6 prosenttia Temun maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. Täyskieltoa halpisverkkokaupoille Guzenina ei kannata.

”Kauppasodat ovat huonoin vaihtoehto Euroopalle. Protektionismi ei toimi globaalissa nykymaailmassa. Jos kolmansista maista tulevat tuotteet kiellettäisiin, pitäisi kieltää yhdysvaltalaisetkin. Entä miten kielto purettaisiin, jos tapahtuisikin muutos parempaan?”

Euroopan komission yhtenä prioriteettina tällä toimikaudella on vahvistaa EU:n kilpailukykyä. Viime vuonna parlamenttiin valittu Maria Guzenina keskittyy ajamaan digipalveluasetus DSA:n alle kuuluvia asioita, kuten markkina-alustoja ja lasten suojelemista internetissä.

Kiinasta käsin pyöritettävä pakettirumba vääristää kilpailua mutta on myös ympäristökysymys.

”Sheinin myymä ultrapikamuoti on täysin kierrättämätöntä ja kuormittaa valtavasti luontoa. Muutaman käyttökerran jälkeen vaaterätti on kulutettu käyttökelvottomaksi.”

Jätemaksujen kustannukset siirtyvät eurooppalaisten yritysten maksettavaksi, mikä jälleen heikentää kilpailukykyä.

Guzenina on saanut itsekin tuta kiinalaisjättien manipulatiiviset markkinointikeinot ja tuotteiden heikon laadun.

”Tein työni takia kokeilumielessä tilauksen Temusta. Olin ostamassa yhtä tuotetta, kun ostoskori ilmoitti, että jos ostankin kolme, saan kolme ilmaiseksi. Senkin jälkeen kehotettiin ostamaan vielä kolme lisää, jotta saisi lisää ilmaisia tuotteita.”

Kun urheiluvaatteita sisältävä paketti saapui, mikään ei oikeastaan ollut yllätys.

”Lahjatuotteet haisivat aivan kauheilta ja tuntuivat muovisilta. Golfhame, joka periaatteessa oli käyttökelpoinen, oli sekin erittäin huonolaatuista kangasta.”

Guzeninaa krääsän ostaminen, vaikkakin vain kokeilumielessä, jäi harmittamaan. Häneltä riittää kuitenkin ymmärrystä taloudellisen tilanteensa takia halpakaupoista ostoksia tekeville – ja jopa tarjoushaukoille.

”Pitää kuitenkin ymmärtää, mitä kaikkia riskejä tuotteisiin liittyy. Toimilla haluamme paitsi varmistaa ostettujen tuotteiden kestävyyden myös suojata kuluttajien terveyttä.”

Sitä varten Guzenina penää tulleille enemmän resursseja ympäri Eurooppaa. Nykyisellään ne eivät riitä kaikkien pakettien valvontaan tai pistotestien tekemiseen esimerkiksi kiellettyjen kemikaalien löytämiseksi.

Toy Industries of Europen tekemässä testissä 80 prosenttia muun muassa Sheinistä ja Temusta tilatuista lasten leluista ei täyttänyt tuoteturvallisuusvaatimuksia. Tuotteissa raportoitiin olevan esimerkiksi kemikaalijäämiä ja irtoavia pattereita.

”Halvan ostaminen voi tulla todella kalliiksi. Vaarassa on terveyden ja pahimmillaan hengen menettäminen.”

Toimittava on nyt.

”Euroopan pitää herätä ja lähettää signaali Kiinan suuntaan. Kiinalaisten täytyy kantaa vastuu siitä, mitä alustoilla myydään. Kaikkien toimijoiden Euroopassa tulee noudattaa samoja eurooppalaisia sääntöjä.”

Fashion Finlandin kommentti

”Olen iloinen, että päätöksentekijät ja viranomaiset jakavat etujärjestöjen huolen kiinalaisten halpaverkkokauppojen vaikutuksista markkinoihin. Ympäristövaatimusten ja tuoteturvallisuuden noudattaminen on välttämätöntä, jotta kilpailu on reilua ja kuluttajien oikeudet turvataan.

On kuitenkin tärkeää huomata, että valtion omistamat logistiikkayhtiöt, kuten Posti ja PostNord, tarjoavat palveluitaan näille toimijoille. Tämä luo valitettavan eturistiriidan, kun samaa valtiota edustavat sekä vastuullisen sääntelyn puolestapuhujat että toimintaa helpottavat palveluntarjoajat.

Ratkaisuja on mietittävä kokonaisvaltaisesti, jotta voimme varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset kotimaisille ja eurooppalaisille yrityksille. Vastuullisuus ei saa jäädä pelkästään retoriikaksi – sen on ulotuttava myös valtion omistajapolitiikkaan.”

Andreas Ögård, hallituksen puheenjohtaja

Teksti Johanna Rämö
Kuvat Luke Heibert / Unsplash ja Alain Rolland / European Union 2024

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä: fafi@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.