Kestävän kehityksen pelikirja Sustainability Playbook on suunnattu digitaalisen kaupan yrityksille. Opas tarjoaa konkreettisia työkaluja vastuullisuustyöhön, kansainvälistymiseen ja kasvuun.
Kaupallinen yhteistyö: Business Finland
”Maailma palaa, eikä ihmisiä kiinnosta. Jos kiinnostaisi, emme olisi tässä tilanteessa”, tokaisee yrittäjä Valtteri Lindholm.
Tilanteella armeijatavaran erikoisliike Varustelekan perustaja viittaa siihen, kuinka kulutamme maapallon resursseja enemmän kuin niitä on olemassa.
Varusteleka on yksi yrityksistä, joiden vastuullisuustyötä vastikään julkaistu kestävän kehityksen pelikirja Sustainability Playbook esimerkinomaisesti avaa. Playbook on osa Business Finlandin Experience Commerce -ohjelmaa, jonka tarkoitus on tukea kuluttajakauppaa verkossa tekevien yritysten kansainvälistä kasvua.
Moni yrittäjä kokee vastuullisuustyön hankalaksi. Vaikka tahtoa olisi, taidot eivät välttämättä riitä. Tämän vahvistaa Business Finlandin johtaja Teija Lahti-Nuuttila.
”Selvityksemme mukaan 96 prosenttia pk-yrityksistä näkee kestävässä kehityksessä bisneshyötyjä, mutta samaan aikaan 81 prosenttia kokee sen haastavana ja haluaisi kasvattaa omaa osaamistaan.”
Varustelekassakaan kaikki ei mennyt helpoimman kautta. Esimerkiksi yrityksen hiilipäästöjen laskeminen omin päin osoittautui liki mahdottomaksi.
”Yritimme ensin selvittää asioita itse muiden töiden ohessa, mutta siitä ei tullut mitään. Harva tavarantoimittaja tai logistiikkafirma osasi kysyttäessä kertoa päästöjään. Lopulta palkkasimme hommaan tekijän”, Lindholm kertoo.
Sustainability Playbookin tarkoitus on antaa yrityksille konkreettisia työkaluja vastuullisuustyön toteuttamiseen.
”Kestävä kehitys on kilpailukyvyn ja kasvun edellytys. Ilman sen huomioon ottamista yritys ei pysty pitkäjänteisesti kasvamaan”, Lahti-Nuuttila sanoo.
”Kestävyyden käsite laajenee koko ajan. Ekologisen puolen lisäksi korostuvat nyt myös sosiaalinen ja taloudellinen puoli, kun yrityksen vastuullisuudesta ovat nykyään kiinnostuneet niin asiakkaat, rahoittajat kuin yhteistyökumppanitkin. Vastuullisuus on löytänyt tiensä bisneksen ytimeen – ja se luo samalla uusia bisnesmahdollisuuksia.”
Playbookin on tarkoitus antaa raamit sille vastuullisuustyölle, jota yrityksessä rakennetaan yhdessä pohtien. Sisäisiä työpajoja varten oppaassa on erillinen Workbook.
”Satasivuiseen pdf-muotoiseen oppaaseen on koottu jo olemassa olevaa tietoa, linkkejä tutkimuksiin, aihetta avaavia lyhyitä videoita ja harjoituksia. Runsaat tapausesimerkit valottavat, millä tavoin eri yritykset vastuullisuutta toteuttavat”, kertoo Business Finlandin ohjelmajohtaja Aija Kalander.
Oppaan tekemisessä on ollut mukana kestävän kehityksen asiantuntijoita ja tutkijoita sekä sidosryhmiä.
”Sitä mukaa kun sisältöjä valmistui, niiden käyttökelpoisuutta testattiin yritysten kanssa. Tavoitteenamme oli, että opas olisi mahdollisimman konkreettinen ja helposti yritysten hyödynnettävissä.”
Playbookin sisältö on jaettu kuuteen lukuun, joista kukin ohjaa tarkastelemaan vastuullisuutta eri näkökulmasta. Erityisesti huomiota ohjataan viestintään: Mitä vastuullisuusviestit ovat ja mihin kohtaan ostopolkua ne sijoittuvat? Houkutellaanko niillä asiakas ostoksille ja brändin pariin vai viimeistelläänkö niillä kauppa?
Kysymykset ovat tuttuja miestenvaatemerkki Frennin perustaja ja toimitusjohtaja Jarkko Kalliolle. Frenn on saanut ykkössijan kaksi kertaa suomalaisten vaatebrändien vastuullisuutta mittaavassa Eetti ry:n Ränkkää brändi -raportissa.
”Ensin tehdään ja sitten vasta kerrotaan. Yrityksen vastuullisuusväitteiden pitää perustua faktoihin ja lukuihin. Ei tarvitse olla täydellinen, mutta pitää olla läpinäkyvä ja rehellinen – kertoa, mitä on tehnyt ja mitä tavoittelee. Se riittää.”
Playbookin käyttöönoton tueksi Business Finland järjestää kevään aikana maksuttoman kuusiosaisen suomenkielisen webinaarisarjan, jonka tahdissa yritys voi vähitellen jalkauttaa oppaan sisällöt strategiaansa ja toimintaansa. Ensimmäinen webinaari pidetään 25. tammikuuta.
Playbook on suunnattu ensisijaisesti pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka tavoittelevat kasvua ja tähtäävät kansainvälisille markkinoille. Oppaan avulla pk-yritykset voivat valjastaa vastuullisuuden kilpailuedukseen.
”Muutoksen on pakko lähteä pienistä firmoista, sillä suuryritykset tuskin saisivat edes sidosryhmiltään lupaa äkkikäännöksiin”, uskoo Varustelekan Lindholm.
”Todellinen vallankäyttäjä pienissä yrityksissä on omistaja. Meilläkin vastuullisuustyötä tehdään vain sen takia, että minä haluan.”
Kuva Leena Aro
Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi