Vähittäiskaupan tutkimussäätiö kartoitti kyselytutkimuksella pandemian vaikutuksia kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Muotikauppiaita tulokset eivät yllätä.

Kuinka käy kivijalkakauppojen? Vähittäiskaupan tutkimussäätiön tekemän tutkimuksen mukaan oikein hyvin. Jopa 75 prosenttia kuluttajista valitsee ostopaikaksi mieluummin kivijalan kuin verkkokaupan. Luku perustuu kyselytutkimukseen, joka toteutettiin viime vuoden marraskuussa.

Vaateliike Beamhillin toimitusjohtaja Juha Malkavuori ei ole tuloksesta yllättynyt.

”Kauppa käy hyvin sekä kivijalassa että verkkokaupassa”, kertoo Malkavuori. Hänen pyörittämäänsä Beamhill-ketjuun kuuluu yhteensä kolme liikettä Helsingissä ja Järvenpäässä sekä ympäri maailman toimittava verkkokauppa.

Kun korona iski yllättäen vuoden 2020 alussa, saatiin Beamissa verkkokauppa pystyyn ennätysajassa. Se pelasti paljon. Muutaman kuukauden varomisen jälkeen asiakkaat kuitenkin palasivat pikkuhiljaa myös myymälöihin.

”Ihmiset tykkäävät tunnustella tuotteita omin käsin ennen ostopäätöstä. Ei kivijalka ole mihinkään katoamassa.”

Samoilla linjoilla on tutkimuksen koonnut Jyväskylän yliopiston markkinoinnin professori Heikki Karjaluoto. Hänen mukaansa vastaukset kielivät siitä, että kaupankäynti tulee säilymään jatkossakin monikanavaisena. 

Myös Nanso Groupin vähittäiskaupan johtaja Jenni Homer kokee verkkokaupan ja kivijalkamyymälöiden tukevan toisiaan. Verkkokaupan lisäksi Nansolla on Suomessa 21 myymälää. Viime vuonna uusia liikkeitä avattiin neljä, ja lisää on luvassa myös tänä vuonna.

”Pandemia ajoi ensin kaikki verkkoon, mutta heti kun rajoitukset hellittivät viime keväänä ja kesänä, asiakkaat löysivät tiensä takaisin myymälöihin”, Homer kertoo.

Kauppiaat kokevat verkkokaupan ja kivijalkamyymälöiden tukevan toisiaan. Myös tutkimustulokset ennustavat kaupankäynnin jatkuvan monikanavaisena.

Nanso ehti tehdä verkkokauppaansa isoja muutoksia vuoden 2019 syksyllä ennen kuin pandemiasta oli vielä tietoakaan. Alustan ja logistiikan kehittäminen sattuivat hyvään aikaan. 

”Asiakkaamme ovat oppineet käyttämään verkkoa uutuuksien ja hintakehityksen seuraamiseen. Myymälään tullaan sitten sovittelemaan ja hakemaan ostokokemusta.”

Vähittäiskaupan tutkimussäätiön mukaan verkkoon päädytäänkin yhä useammin hakemaan tietoa tuotteista. Lähes 70 prosenttia vastanneista kertoi googlailevansa aina tai lähes aina ostopäätöksensä tueksi. Suosituimmat tiedonlähteetolivat tutkimuksen mukaan hakukone Google sekä kaupan ja valmistajien verkkosivut. 

Ylipäänsä kuluttajat tuntuvat olevan aiempaa kiinnostuneempia tuotteen taustasta ja ominaisuuksista, sillä myös myymälöiden henkilökuntaa joko myymälässä tai chatissa käytetään entistä enemmän tietolähteinä.

Pandemian alussa Nanson henkilökunta vei asiakaspalvelun jopa niin pitkälle, että opetti iäkkäitä asiakkaita avaamaan sähköpostitilin ja käyttämään verkkokauppaa.

Nansolla koronan jälkeinen kauppa on kasvanut kaiken kaikkiaan Homerin mukaan hyvin.

”Vähittäiskauppa kasvoi meillä viime vuonna 40 prosenttia – ja nimenomaan myymälöissä. Tosin verkkokaupan kasvu oli edeltävänä vuonna huippulukemissa.”

Kuvat Nanso

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.