Muotikaupan pyörittäminen on haastavaa, mutta silti se houkuttaa ja koukuttaa. Entinen ambulanssin ensihoitaja, IT-konsultti ja kirkon työntekijä kertovat, mikä sai heidät luopumaan työstään ja hyppäämään mukaan muotibisnekseen.
Minna Seppälä, lastenvaateliike Lilla Åbo:
”Painoin ylioppilaslakin päähäni Turussa ja lähdin Tukholmaan opiskelemaan kauppatieteitä.
Viihdyin kaupungissa, mutta kun isoäitini menehtyi ja äitikin sairastui, palasin Suomeen. Tein hetken markkinointi- ja matkailualan hommia, mutta unelmani oli olla töissä ambulanssissa. Ajattelin, että se työ jos jokin olisi ammatillisesti haastavaa, päivät eivät olisi samanlaisia ja saisin tehdä merkityksellistä työtä ihmisten parissa.
Hain sairaanhoitajakouluun ja siellä erikoistuin ensihoitajaksi. Aloitin työni ensihoitajana ambulanssissa vuonna 2005. Muutamaa vuotta myöhemmin jouduin töissä onnettomuuteen. Sen jälkeen vasen käteni ei enää kestänyt pitoa ja siihen tuli hermopaksuuntuma, kramppeja ja kovaa särkyä. Lopulta lääkäri sanoi, että ensihoitajan työhön kuuluvat kantohommat ovat nyt ohitse. Olin sairaslomalla ja palasin pelastuslaitokselle kouluttamaan muita. Kaipasin kuitenkin kentälle fyysiseen työhön. Hain lääketieteelliseenkin, mutta ovet eivät auenneet.
Minulla on kaksi poikaa, Emil ja Lauri, ja olen aina kierrättänyt heidän vaatteitaan ja säästänyt samalla pitkän pennin. Joitain vuosia sitten second hand ei ollut vielä suurta huutoa, ja kierrätystouhuani vaivautuneena sivusta seuranneet perheenjäsenet tarjosivat kilpaa apua uusiin lastenvaatehankintoihin. Mutta halusin, että pojilla on laadukkaat vaatteet – eikä missään nimessä kertakäyttötavaraa. Sitten mietin, että eikö tästä voisi tehdä bisnestä. En saanut starttirahaa, mutta Kela myönsi kuntoutustukea yrityksen perustamiseen ja se antoi sysäyksen lastenmuodin second hand -kauppa Lilla Åbolle.
Vastoinkäymisten, terveyden menetyksen ja taloudellisen epävarmuuden jälkeen osaan arvostaa valtavasti sitä, että olen tässä. Lilla Åbo täytti juuri vuoden ja parasta on ollut nähdä, kuinka second handin vetovoima kasvaa asiakkaiden silmissä. Relove-ketjun Noora Hautakangas on idolini, koska hän panostaa alaan niin tarmokkaasti.
Muotiyrittäjänä olen oppinut, että kaikki asiantuntija-apu kannattaa ottaa vastaan – ja että hommaan pitää olla isosti paloa, koska päivät ovat pitkiä. Onnistumisiin tai epäonnistumisiin ei voi jäädä jumiin: yksi huono myyntipäivä ei anna syytä paniikkiin, mutta yhteen huippupäiväänkään ei kannata tuudittautua. Hulluja ideoita kannattaa myös edistää rohkeasti: viime keväänä mietin, uskallanko ehdottaa Turun Stockmannille yhteistyötä. Laitoin meiliä, ja nyt Stockalle aukeaa pidempikestoinen Lilla Åbo pop up -kauppa tammikuussa.”
Mari Huhtamäki, muodin konseptikauppa My Milou:
”Olen kolmannen polven yrittäjä, mutta pitkään ajattelin, että yrittäjäksi en itse halua. Olen kotoisin Kainuusta Puolangalta, jossa perheelläni oli tavaratalo, vaate- ja kenkäliike sekä päivittäistavarakauppa. Näin läheltä, kuinka vaativaa yrittäminen on, ja vastaiskuna lähdin opiskelemaan Vaasan yliopistoon kauppatieteitä. Valmistuin kansainvälisestä koulutusohjelmasta ja pääsin työskentelemään asiantuntijamyynnin parissa muun muassa IBM:llä ja Solitalla.
Sitten jäin äitiyslomalle ja muutin silloisen mieheni kanssa Hämeenlinnaan. Tuli tilaisuus miettiä, mitä haluaisin seuraavaksi tehdä. Olin aina ollut tarkka tyylistäni ja pitänyt pukeutumisesta, joten hyppy muotibisnekseen tuntui luontevalta. Se oli sydämen valinta, vaikka entiset kollegat ihmettelivät ratkaisuani ja tiesin, että muotikauppa on vaikea toimiala.
Vuonna 2013 perustin koruagentuurin tunnustellakseni muotimarkkinaa, ja vuotta myöhemmin My Milou oli jo pystyssä. Alku oli takkuista, ja tein virheitä. En ymmärtänyt, kuinka äärettömän tarkka varaston kanssa saa olla. Vaikka itse tykkään trendeistä, kuluttaja ei välttämättä ole niihin valmis. Yksinyrittäjänä olin yksin kaikkien päätösten ja vastuun kanssa. Myös omilla rahoilla bisneksen pyörittäminen on tietenkin toista kuin ison organisaation rahoilla tekeminen. Ja ensimmäinen liiketilakin oli niin piilossa vanhassa kauppakeskuksessa, että jouduin mainostamaan isosti, jos halusin jonkun sinne löytävän.
Taustastani on kuitenkin ollut suuri hyöty muotikaupassa. Suhtaudun yritykseeni liiketoimintalähtöisesti ja osaan lukea talouden tunnuslukuja. IBM:llä näin, miten isot toimijat toimivat ja sain näköalapaikan muun muassa verkkoliiketoimintaan.
Korona-aika on ollut My Miloulle haastava, koska avasin Tampereelle liikkeen juuri ennen pandemiaa. Uskalsin kuitenkin investoida verkkoliiketoiminnan kehittämiseen, ja se on kannattanut. Apuna meillä on ollut digikonsultti, joka esimerkiksi sanoi, että My Miloun kannattaa tehdä livelähetyksiä. Olemme vielä lähetysten suhteen kokemattomia, mutta asiakkaat ovat tykänneet, ja niiden vaikutus on näkynyt heti myynnnissä. Muotiyrittäjän työ on elämäntapa, jota ammatinvaihtajan kannattaa punnita. Ala muuttuu nopeasti, ja muiden alan ihmisten vertaistuki on valtavan tärkeää. Asioista kannattaa aina puhua ja tukea kyllä saa, kun sitä pyytää.”
Anne Kostiainen, Di Donna -naistenvaateliike:
”Ihmisten kanssa työskenteleminen on aina kiinnostanut. Se ajoi opiskelemaan Helsingin diakoniaopistoon seurakuntakuraattoriksi. Luin myös yliopistossa teologiaa, sosiologiaa ja sosiaalipolitiikkaa. Tein diakoniatyötä paikallisseurakunnassa ja toimin esimies- ja kehittämistehtävässä 17 vuotta. Työ oli koordinointia, vastuunkantoa, isoja päätöksiä ja hallinnointia, ja näistä opeista on ollut ehdottomasti hyötyä muotiyrittäjänä.
Lapsesta asti olen ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä, visuaalisuudesta ja luovasta työstä. Kun lapset kasvoivat aikuisiksi, mietin, tekisinkö vielä yhden uran ja jotain aivan omaa – olisihan tässä aikaakin ainakin kymmenen vuotta. Kävin pukeutumisneuvojakoulutuksen, ja sain ekonomi-mieheltäni talousneuvoja. Sitten tutun Di Donna -muotiliikkeen omistaja ilmoitti jäävänsä eläkkeelle, ja edessä oli tilaisuus, johon oli helppo tarttua.
Minusta tuli Di Donnan neljäs yrittäjä lähes yhdeksän vuotta sitten. Yrityksen asiakaskunta oli iäkästä, joten jouduin alusta lähtien tekemään paljon asiakashankintaa. Kehitin nettisivuja, lähetin uutiskirjeitä ja avasin verkkokaupankin. En ole koskaan pelännyt työntekoa, mutta muotiyrittäjän arki on paikoin karua. Moni uusi yrittäjä ajattelee lumoissaan, että olisipa ihanaa myydä muotia työkseen. Heitä kehottaisin menemään ensiksi johonkin vaateliikkeeseen apulaiseksi, jotta näkee, mitä työ oikeasti on. Muotibisnes on kovaa, eikä kauppaasi ole olemassa, ellet jatkuvasti kehitä toimintaa ja näy esimerkiksi somessa.
Tein aluksi sen virheen, että ostin entisen kauppiaan varaston. Muoti muuttuu niin nopeasti, että varastoa oli vaikea saada kaupaksi. Sisäänostaminen on muutenkin taitolaji: saatan ihastua vaatteisiin, jotka eivät myy. Tai asiakkaat niitä ihastelevat, mutta eivät osta. Ennakko-ostoissa kannattaa pitää maltti mukana ja mieluummin täydentää kauppansa valikoimaa sesongin edetessä, kun näkee, mihin suuntaan muoti liikkuu. Trendit syntyvät välillä ällistyttävän nopeasti.
Pienen muotikaupan pitää olla ketterä. Olen satsannut eniten pitkiin asiakassuhteisiin, joissa mitään ei tuputeta tai myydä pakolla. Sitten kun on aikani jäädä eläkkeelle, yritän varmasti myydä
Di Donnan viidennelle yrittäjälle.”
Olitpa sitten tuore alanvaihtaja tai kokenut konkari muotibisneksessä, Muotikaupan muodonmuutos -neuvontapalvelu tarjoaa maksutta kullanarvoisia neuvoja ja uusia näkemyksiä liiketoimintasi kehittämiseen.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Fashion Finlandin talven 2022 digitaalisessa muotilehdessä.
Kuvat Leena Aro ja haastateltujen kotialbumit
Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi
