Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 2.3.2021.
Kenkäkauppias Kaarina Juntunen on yli 70-vuotias supernainen, joka on pitänyt myymälänsä auki koronasta, markettien kilpailusta ja myymälämurrosta huolimatta. Hän jatkaa äitinsä yli 70 vuotta sitten aloittaman kenkäkaupan pyörittämistä, vaikka olisi voinut olla jo pitkään eläkkeellä.
Kaarina Juntusella ei ole aikaa jutella. Hän rakentaa Ylivieskassa kenkäkauppansa näyteikkunaan kirkkoa, eikä niin tärkeää rakennustyömaata voi keskeyttää – edes mediahuomion tähden.
Haastattelu sovitaan seuraavalle viikolle. Kun sen aika koittaa, ensimmäinen kysymys on selvä.
Miksi kauppias rakentaa kirkkoa kauppansa ikkunaan?
– Ylivieskan kirkko tuhopoltettiin vuonna 2016. Uuden kirkon avajaisia vietetään huhtikuun alussa. Tästä inspiroituneena somistamme siskoni kanssa kaupan näyteikkunat kirkkoteemalla. Soittosi aikaan olin juuri rakentamassa Notre Damea, kertoo Juntunen.
Ylivieskan kenkäkaupan näyteikkunoihin on laitettu kuvia vanhasta ja uudesta Ylivieskan kirkosta. Lisäksi ikkunoissa näkyy pienoismalleja maailman tunnetuimmista kirkoista – kuten Pariisin palaneesta Notre Damesta.
Jos on pitkä Notre Damen historia, niin omassa sarjassaan on kunniakkaaseen ikään yltänyt myös Ylivieskan kenkäkauppa. Se täytti viime huhtikuussa 70 vuotta.
Syntymäpäiväjuhlia ei koronasta johtuen voitu järjestää, mutta kauppiaan mukaan juhlat ovat tulossa – heti, kun tilanne sallii.
Ylivieskan Kenkäkaupan tarina alkoi, kun Kaarina Juntusen äiti Aino Uusi-Hallila ryhtyi kauppiaaksi vuonna 1950. Silloin Ylivieskassa ei ollut kenkäkauppaa, ja Uusi-Hallila näki markkinaraon.
– Kaupankäynti oli aluksi pienimuotoista, ja sitä käytiin omakotitalomme toisesta kamarista, jonne äiti perusti liiketilan. Myynnissä oli kenkien lisäksi loimilankoja, puunappeja ja vahakankaita, kertoo Juntunen.
Kauppaa käytiin kamarissa viisi vuotta, ja seuraavat neljä vuotta vuokratilassa paikallisessa Nordean kiinteistössä.
Kaarinan isä Ahti Uusi-Hallila toimi kirvesmiehenä ja rakensi vuonna 1959 talon, jossa kenkäkauppa toimii tänäkin päivänä.
– Aluksi talon alakerta toimi kenkäkaupan liiketilana, ja asuimme itse yläkerrassa. Kellari toimi kenkävarastona. Nykyään yläkerta toimii varastona, ja asun itse muualla, sanoo Juntunen.
Loppuvuodesta 1984 Juntusen Aino-äiti menehtyi. Samaan aikaan toinen kaupan myyjistä jäi äitiyslomalle ja toinen lähti opiskelemaan.
– Isä oli jäämässä yksin myymälään, ja tilanne oli katastrofi. Asuin silloin mieheni ja kahden lapsemme kanssa Helsingissä. Olin aina lomillani auttanut kaupalla, joten tiesin, miten homma toimii. Lupasin auttaa isääni, kunnes tilanne tasaantuisi.
Väliaikainen suunnitelma venyi, ja lopulta Juntunen perheineen jäi Ylivieskaan.
Juntunen on koulutukseltaan rakennuspiirtäjä, ja hän kaavaili etsivänsä Ylivieskasta oman alan töitä, kun kauppa olisi saatu taas pyörimään.
Kohtalo päätti toisin. Juntunen pyöritti Ahti-isänsä kanssa kenkäkauppaa yhdessä yli kymmenen vuotta, kunnes isä kuoli vuonna 1995. Kuusi vuotta myöhemmin Juntusta kohtasi uusi suru: hänen puolisonsa ajoi kolarin kovassa lumipyryssä ja menehtyi.
Ylivieskan kenkäkaupasta muodostui Juntuselle menetysten keskellä henkireikä. Ja sitä se on vieläkin. Juntunen täyttää pian 72 vuotta ja olisi jo eläkeiässä, mutta pyörittää yhä myymälää kokeneen kauppiaan tarmolla.
Pitkät asiakassuhteet ovat antaneet kipinän jatkaa. Joistain asiakkaista on tullut ystäviäkin.
– Osa asiakkaista on käynyt isoäitinsä kanssa kenkäkaupoilla ollessaan parikymppisiä. Nyt he ovat 90-vuotiaita ja vieläkin meidän asiakkaita. Heille vien nykyään kenkiä myös kotiin. Olen oppinut tuntemaan heidät ja heidän jalkansa näinä vuosina.
Juntunen arvelee hyvän palvelun olevan yksi iso syy kenkäkaupan menestykseen. Vanhempi väki tulee kauppaan ja istahtaa suoraan penkille. Sitten Juntunen tuo heille erilaisia kenkävaihtoehtoja. Kuulumiset vaihdetaan siinä samassa.
Juntunen muistelee äitinsä saaneen hyvää palautetta asiakkailta, joilla oli tavallista isompi kengänkoko.
– Aikanaan äiti käytti kiertoilmaisua Greta Garbo -koko, jos asiakkaalla oli iso jalka. Äidit tulivat kiittelemään, että kiitos kun ette sanoneet tyttärelleni, että sillä on hirveän iso jalka, vaan käytitte hienotunteista ilmaisua. Meillä on vieläkin koot 42-45 kyltillä Greta Garbo -koot.
Juntusen mielestä kauppiaan työ vaatii ihmistuntemusta ja tilannetajua. Varsinkin korona-aika ja kotiin eristäytyminen on näkynyt asiakkaiden mielialoissa.
– Hankalimpien asiakkaiden kohdalla muistan äitini aina sanoneen, että no eihän se mitään, kun se vaan meillä käy, mutta voi niitä, jotka hänen kanssaan joutuvat elämään.
Verkkokauppa ei Juntusella ole käynyt edes mielessä. Kenkiä on päästävä sovittamaan, ja tutuille asiakkaille niitä annetaan kotiin asti testattavaksi.
Facebook-sivu Ylivieskan kenkäkaupalta kuitenkin löytyy. Sitä päivittää kaupan toinen myyjä, Päivi Pylväs. Hän on Juntusen ainoa apukäsi. Kenkäkaupassa 44 vuotta työskennellyt Helena Jussila jäi myyjän työstään eläkkeelle viime vuonna.
Yksi markkinointikanava kenkäkaupalle ovat myös ne näyteikkunat. Ennen kirkkoteemaa niissä on näkynyt esimerkiksi kirjallisuuden ympärille rakennettuja esillepanoja.
– Ihmiset tykkäävät katsella näyteikkunoita ulkoillessaan. Meille tulee monesti puheluita, että joku on kulkenut iltakävelyllä näyteikkunamme ohi ja haluaisi ostaa siellä näkyneet kengät.
Kymmenen vuotta sitten Ylivieskan Kenkäkauppa valittiin paikallisessa yleisöäänestyksessä Ylivieskan parhaan palvelun liikkeeksi.
– Se oli ja on vieläkin kunnon kannustin. Tällä ratsastetaan tänäkin päivänä. Palvelu on se meidän juttu.
Hintakilpailussa sen sijaan on vaikea pärjätä. Isot marketit ovat kova vastus pienelle putiikille.
– Ylivieskassa on nykyään Prisma, Citymarket, Kärkkäinen ja Halpahalli. Näiden markettien kanssa en voi kilpailla hinnoilla. Onneksi me olemme ydinkeskustassa ja nämä marketit vähän sivummalla. Ei iäkkäämmät jaksa lähteä niin kauas, vaan tulevat rollaattoreillaan meille. Iäkäs asiakaskunta kuitenkin pienenee koko ajan.
Myös koronasta on tullut kauppiaalle riesa. Ylivieskan kenkäkaupalle ei irronnut koronatukia, ja Juntunen on sisäänostanut uusia kenkiä harkiten myyntiin.
– Kirjanpitäjäni ehdotti, että olisin laittanut kaupan kiinni ja lomauttanut myyjät viime keväänä. Yksi syy ehdotukseen oli se, että olen itse riskiryhmäläinen. Vastasin kuitenkin, että älä nyt hulluja puhu. En minä kauppaani kiinni voi laittaa.
Juntusen mielestä poikkeuksellinen tilanne vaatii sitkeyttä – ja ”pientä pöljyyttä”.
Kauppiaan sitkeys oli koetuksella myös viime vuoden heinäkuussa.
Silloin Juntunen saapui aamulla kaupalleen normaaliin tapaan – ja kauhistui. Koko myymälä oli käännetty ylösalaisin, käsidesiä roiskittu ympäriinsä, ovet rikottu ja vaahtosammutin tyhjennetty. Kauppaan oli murtauduttu.
– Roisto oli etsinyt täältä rahaa. Kassassa oli kuitenkin vain 51 kappaletta 50 sentin kolikoita. Näistä hän oli vienyt 50 kappaletta. Saaliistaan turhaantuneena hän oli ilmeisesti päättänyt sotkea ja tuhota paikat.
Juntusen onneksi sotku ei tahrinut kenkiä – ja vain yhdet kengät oli varastettu. Nekin löytyivät myöhemmin kaupan takapihalta.
Juntunen pitää työstään niin paljon, että se tuntuu harrastukselta.
– Siitä huolimatta en voi olla tässä maailmantappiin asti. Vakioasiakkaat aina kyselevät, että enhän minä vain aio lopettaa. Monesti kyllä mietin, että voi mistähän tuokin asiakas saa kengät, jos lopetan.
Viime vuodet ovat olleet kuitenkin haasteellisia. Kaupan tuotot eivät ole olleet kummoisia, ja Juntunen kuvailee tekevänsä bisnestä kädestä suuhun.
Onko Ylivieskan Kenkäkaupan taru sitten siinä, jos Juntunen jää eläkkeelle? Vai löytyykö lapsista kenties jatkaja?
– Se on sitten siinä. En suosittele tai toivo, että omat lapseni jatkaisivat tätä. Se on paljon myös terveydestä kiinni, mutta toistaiseksi olen ollut terveenä ja voin jatkaa kauppaa. Menen nyt päivä kerrallaan ja katson, kauanko kaupan taru jatkuu.
Kuvat Kaarina Juntusen kotialbumi
Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi
