Konemusiikista, itäisen Välimeren kulttuurista ja artesaaniperinteestä ammentavan Onar Studiosin nahkavaatteet ovat hurmanneet muun muassa brittiläisen tähtinäyttelijän.
Punavuorelaisen jugendtalon kivijalassa soi maltillisella volyymilla elektroninen tanssimusiikki. Rekeissä roikkuu väljästi tulevan syksyn mallistoa: värikkäitä nappanahkatrenssejä ja pöyheitä lampaanvillatakkeja. Tilaa jakavien kangasverhojen takana naputellaan tietokoneita.
Studio-shopin musiikkivalintaa selittää, että Onar oli alun perin brändin perustajan, suomalais-kreikkalaisen Irene Kostasin luoma klubikonsepti.
”Onar tarkoittaa kreikaksi unta. Minua on aina kiinnostanut miksata kulttuureita niin musiikissa kuin muodissa”, edelleen dj-keikkoja ja radio-ohjelmaa tekevä yrittäjä kertoo.
Lapsuutensa Kostas kulki kahden kotimaansa väliä. Pysyvää olivat omat vaatteet ja kiinnostus muotiin.
”Lapsesta saakka olen seurannut takkien valmistamista ateljeetyönä. Sekä isäni että setäni työskentelivät turkis- ja nahka-alalla.”
Kostasista tuli artesaaniperinteen jatkaja vuonna 2014. Hän pyörittää brändiään Helsingistä käsin muutaman hengen tiimi apunaan.
”Ekat mallistot tein isäni kanssa Suomessa, mutta sitten siirsimme tuotannon tutuille tekijöille Kreikkaan.”
Siellä Onar Studiosin vaatteet ja asusteet valmistuvat kahden pienen perheyrityksen käsissä. Tuotteet tehdään lihateollisuuden sivuvirtana syntyvästä nappanahasta, shearlingista ja lampaanvillasta, siis materiaalista, joka muuten hävitettäisiin ja menisi hukkaan. Nahka ja karva tulevat tutuilta eurooppalaisilta lammasfarmeilta, jotka sijaitsevat Islannissa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Espanjassa ja Kreikassa.
”Olemme tiiviisti ketjussa mukana ja toimitamme itse materiaalit eteenpäin käsityöläisille.”
Kostas piirtää mallistot käsin. Luonnosten pohjalta tiimi tekee tekniset ohjeistukset kreikkalaiselle kaavoittajalle. Vuoropuhelua käydään myös valmistajien kanssa, ”jotta lopputuloksesta tulee mahdollisimman hyvä”.
Merkittävä osa Onarin ydintä on Kostasin mukaan erottuva värimaailma. Se syntyy kehittämällä sopivat värit materiaalitoimittajien kanssa, ilman valmiita väripaletteja. Sen jälkeen nahat värjätään kasviväreillä.

Meneillään on Onar Studiosin yhdestoista toimintavuosi. Isoimmat markkinat ovat alusta saakka olleet Etelä-Korea ja Japani. Suomessa brändi jäi aluksi marginaaliin, vaikka sen juuret vahvasti täällä ovatkin. Viime vuosina kotimaan kuluttajakauppaa on kasvatettu verkkokaupan parannusten ja vaikuttajamarkkinoinnin kautta.
”Onar on maailmankansalainen”, Kostas toteaa.
”Mindset on alusta lähtien ollut maailmalla. Arvostan suomalaisuutta, mutta uskon, että brändi voi olla sekä lokaali että globaali samaan aikaan.”
Kansainvälisten jälleenmyyjien hankkimiseksi korvaamattomiksi ovat muodostuneet Pariisin muotiviikot. Malliston ensimmäinen esittely siellä vuonna 2014 oli täysosuma: Onar Studiosin tuotteet pääsivät tuoreeltaan luksusputiikki Coletten, Galeries Lafayetten, brittiläisen tavarataloketju Harvey Nicholsin ja nykiläisen Opening Ceremony -konseptiliikkeen valikoimiin. Siitä lähtien Kostas on pitänyt omaa showroomia Pariisissa vuosittain lukuun ottamatta vuotta 2021, jolloin hän sai ensimmäisen lapsensa.
Ostojen lisäksi muotiviikot ovat poikineet aina hyvää näkyvyyttä: tänä keväänä sininen Song-shearling-takki noteerattiin muotisivusto Elle.comissa.
Onaria on nähty myös elokuva- ja musiikkimaailman kansainvälisten tähtien yllä. Vuonna 2023 Suomessa kuvausmatkalla ollut näyttelijä Lily Collins ihastui shearling-kaulukselliseen Selen-nappanahkatrenssiin ja osti sen kolmessa eri värissä. Merkin tuotteisiin ovat pukeutuneet myös artistit Miley Cyrus ja Jorja Smith sekä näyttelijä Tessa Thompson.
Viime aikoina markkinoinnin apuna on ollut lontoolainen PR-toimisto, sitä ennen työn ovat tehneet tuotteet.
”Voi sanoa, että tuote on meillä kunnossa”, Kostas myöntää.

Onar Studios tuli tunnetuksi päähineistään, ja ne ovat edelleen kysynnän kannalta keskeinen tuotekategoria. Pari vuotta perustamisen jälkeen valikoima laajeni takkeihin, ja siitä lähtien fokus on ollut vahvasti niissä. Syksyllä myyntiin on tulossa jotain uutta: ensimmäinen miesten mallisto. Se lanseerattiin Pariisissa tammikuussa. Suunnittelussa on ollut mukana Kostasin puoliso, Jesse Auersalo.
”Designfilosofiamme on ollut tehdä vaatteita modernille naiselle, ja siksi miehet ovat hyvin voineet käyttää vaatteita jo aiemmista mallistoistamme. Nyt olemme muun muassa kääntäneet tuotteiden napituksia.”
Tekeillä on myös kevät/kesämallisto, sekin ensimmäinen laatuaan. Naisten ja miesten vaatteita sisältävä kokoelma esitellään Pariisissa syksyllä.
Vuosikymmenen yrittäjänä toiminut Kostas luonnehtii viime vuosia mielenkiintoisiksi.
”Pandemiasta alkanut ajanjakso on ollut myllertävä, mutta samaan aikaan kuluttajien arvostus laatua ja käsityötä kohtaan on noussut.”
Se näkyy yrityksen luvuissa: vuonna 2023 tilikauden tulos oli 143 000 euroa. Vuoden 2024 tilinpäätös ei ole vielä valmistunut, mutta tuloksen odotetaan olevan edeltävän vuoden kaltainen.
Teksti Johanna Rämö
Kuvat Onar Studios
Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä: fafi@fafi.fi