Tamperelainen Miela on suomalaisen designin myymälä, jonka valikoimaan kuuluu tuotteita lähes sadalta kotimaiselta brändiltä. Opinnäytetyöstä alkunsa saanut liikeidea osoittautui menestykseksi, ja nyt suunnitelmissa on laajentuminen.

Vuonna 2017 Tampereen ammattikorkeakoulussa tradenomiksi opiskellut Ariela Perä-Rouhu päätti pohtia opinnäytetyössään moderneja liiketoimintamalleja. Hänen opettajansa yhdisti projektiin samaisessa opinahjossa kaksi vuotta alemmalla vuosikurssilla tutkintojaan suorittaneet Inga Keski-Heikkilän ja Anni Minkkisen

Perä-Rouhun opinnäytetyön ideana oli saada useat suomalaiset designbrändit saman katon alle.

”Uudenlaisen liiketoimintamallin ansiosta yrittäjän ei tarvitse ostaa tuotteita sisään, vaan hän voi sen sijaan vuokrata myyntipaikkoja liiketilastaan. Näin sekä yrittäjä että brändi voivat testata tuotteen menekkiä matalalla kynnyksellä”, Perä-Rouhu tiivistää. 

Kolmikko päätti viedä yhdessä idean käytäntöön: vuonna 2018 naiset avasivat Showroom Finnish Brandstore -nimisen pop-upin Tampereelle. Alun perin myymälää oli tarkoitus pyörittää vain kesän ajan. Palaute oli kuitenkin niin hyvää, että kauppaa pidettiin pystyssä jouluun saakka.

Pian tuoreet yrittäjät tajusivat, että liikeidea oli liian hyvä lopetettavaksi. Miela perustettiin ystävänpäivänä vuonna 2019. 

Mielan toimintaperiaate on sama kuin opinnäytetyössä: se vuokraa myyntipaikkoja suomalaisille brändeille kolmen kuukauden mittaisissa jaksoissa.

”Kolmen kuukauden jaksoilla haluamme tarjota kuluttajille uutta valikoimaa ja samalla antaa brändeille mahdollisuuden testata palveluamme matalalla kynnyksellä. Osa brändeistä on meillä jatkuvasti ja osa vain sesonkiaikaan”, Perä-Rouhu kertoo. 

Myyntipaikan lisäksi Miela hoitaa brändien puolesta myynnin ja markkinoinnin kivijalassa, verkkokaupassa ja sosiaalisessa mediassa. Palvelusta Miela perii palvelukokonaisuudesta riippuvan vuokran ja 25 prosentin myyntiprovision.

Ariela Perä-Rouhu (oik.) pyörittää Mielaa yhdessä Inga Keski-Heikkilän ja Anni Minkkisen kanssa. Kolmikko tapasi toisensa ammattikorkeakoulussa.

Mielassa on kerralla esillä noin 100 suomalaista brändiä. Sesonkiaikoina tulijoita olisi enemmän kuin liiketilaan kerralla mahtuu. 

Jotta brändi tuotteineen pääsee Mielaan myyntiin, sen pitää täyttää tietyt vaatimukset. Brändien valintaprosessi on Keski-Heikkilän vastuulla. 

”Kriteerinä on, että brändin tulee olla suomalainen ja sen toiminta niin vastuullista kuin mahdollista. Esimerkiksi tuotannon pitää tapahtua Suomessa tai EU:n sisällä. Jos tuotanto on jossain muualla, pitää sen olla hyvin perusteltua. Tarkoilla kriteereillä voimme taata asiakkaille, että meiltä voi ostaa hyvillä mielin.”

Minkkisen vastuualueena on verkkokauppa ja markkinointimateriaalien tuottaminen, kuten valokuvaaminen. Perä-Rouhu taas päättää markkinointiin, kasvuun ja näkyvyyteen liittyvistä hankkeista ja niiden toteutuksesta.

Kolmikko on kierrättänyt vastuualueita toisillaan muutamia kertoja, jotta jokaisella olisi hyvä käsitys toistensa työtehtävistä. Sekä Perä-Rouhu, Keski-Heikkilä että Minkkinen tekevät muutamia myymälävuoroja viikossa. Heidän lisäkseen Miela työllistää seitsemän henkilöä. 

Kasvaneen kysynnän vuoksi Miela muutti vuoden 2021 helmikuussa noin 600 neliön suuruiseen liiketilaan Hämeenkadulle Tampereen ydinkeskustaan. Perä-Rouhu kertoo muuton olleen yksi yrityksen parhaista päätöksistä. 

Kyseisessä liiketilassa toimi aikaisemmin H&M:n myymälä. 

”Pikamuodista Suomi-muotiin. Tämä on hauska symbolinen juttu, joka kuvastaa maailman muuttumista.”

Mielalla on myymälä Tampereen Hämeenkadulla – ja tulevaisuudessa kenties myös jossain muualla.

Mielan valikoima muodostuu pääosin naisten vaatteista, asusteista ja koruista. Suurin osa asiakkaista on yli 40-vuotiaita naisia. Myymälän yläkerrassa on second hand -osasto, jonne asiakkaat voivat tuoda myyntiin omia käytettyjä vaatteitaan suomalaisilta tai pohjoismaalaisilta merkeiltä. Samassa kerroksessa palvelee ompelija kerran viikossa. 

Miela kasvatti tulostaan myös vaikeina pandemiavuosina. Perä-Rouhu nimeää yhdeksi kasvun syyksi kuluttajien muuttuneen ostokäyttäytymisen. 

”Meille korona oli melkeinpä parempi kuin huonompi, koska se todella muutti ihmisten ajatusmaailmaa. Trendi on nyt mennä pikamuodista poispäin, ja me tarjoamme siihen vaihtoehdon.”

Mielan melkein nelivuotinen matka on ollut nousujohteinen. Töitä on paiskittu ja tulosta taottu. Vastoinkäymisiä Mielan tielle ei ole juurikaan osunut.

”Koko tämän ajan suuntamme on ollut ylöspäin. Kaikki kuitenkin tietävät, ettei jatkuva kasvu ole mahdollista. Kysymys kuuluukin, milloin kohtaamme ensimmäisen ison töyssyn ja miten siitä selviämme.”

Perä-Rouhu kokee, että yksi suurimmista syistä notkahduksen välttämiselle on ollut kolmikon halu kehittyä jatkuvasti. 

”Kehitämme viikoittain uutta ja olemme tilanteen päällä. Tämä ala muuttuu jatkuvasti, joten roikumme kynsin ja hampain sen kyydissä. On pystyttävä alati parempaan – vaikka se onkin aika ajoin kuormittavaa.”

Olisiko juuri jaksaminen Mielan tämän hetken suurin haaste?

”Jos haluamme kasvaa, eivät asiat voi enää olla vain meidän kolmen käsissä. Meidän pitää opetella päästämään irti ohjaksista ja antaa myös työntekijöiden toteuttaa visiotamme”, Perä-Rouhu myöntää.

Pitkän tähtäimen tavoitteena Mielalla on panostaa verkkokaupan kehitykseen ja sitä kautta vientiin ulkomaille. Lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myymälän avaaminen toiseen kaupunkiin. Ehkäpä Helsinkiin?

”No sanotaan näin, että Helsinki on vahva ehdokas”, Perä-Rouhu hymyilee. 



Kuvat Miela

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.