Laatuneuleisiin ja luonnonmateriaaleihin erikoistunut perheyritys Arela on luovinut tiensä suomalaisten muotibrändien kärkeen ja hakee pian kasvua myös ulkomailta. Kiertotalouspohjaiset palvelut ovat kasvaneet tiiviiksi osaksi liiketoimintaa.

Pienimuotoisesti toimintansa aloittaneesta 10-vuotiaasta perheyrityksestä on kuoriutunut laatu- ja tyylitietoisten kuluttajien keskuudessa arvostettu brändi. Tänäkin päivänä Arelaa pyöritetään pääasiassa perheen kolmen naisen voimin.

– Äitini Maija Arela oli tehnyt tekstiiliteollisuudessa pitkän uran ja haudutellut ajatusta omasta brändistä. Pariisissa vuonna 2006 hän näki kashmirvillan uudessa valossa ja alkoi toteuttaa siihen aikaan hyvin perinteisenä nähtyä materiaalia uudella otteella, työstäen siitä minimalistisia vaatemalleja kiinnostavilla väreillä, kertoo Arelan viestintäjohtaja Viivi Arela.

Sisarukset Viivi ja Anni Arela ovat olleet perheyrityksessä alusta asti mukana. Aluksi pienesti opiskelujen ohella, lopulta täysipäiväisinä työntekijöinä ja yrityksen osakkaina. Maija on yrityksen toimitusjohtaja, Anni vastaa Arelan suunnittelutyöstä, Viivi markkinoinnista ja viestinnästä.

– Meillä tulee kuusi vuotta täyteen tällä tiimillä. Työnjako on toteutunut sikäli ideaalisti, että jokainen pystyy antamaan yritykseen panoksensa omat vahvuutensa edellä.

arelan mallistokuva


Strateginen fokus Suomessa

Arela on tehnyt viime vuonna töitä kansainvälisen kasvun eteen. Brändi tasapainoilee parhaillaan kotimaankaupan ja ulkomaan markkinoille laajentumisen välillä.

– Tapasimme kontakteja Aasiassa ja Euroopassa viime vuonna. Erityisesti Korea ja Japani ovat kasvun kannalta merkittäviä jälleenmyyntimaita. Euroopan markkinoilla Iso-Britannia on selkeä ykkönen. Yhdysvallat ovat jokseenkin haastava kasvukohde tullimaksujen vuoksi, mutta kuluttajamyyntiä meillä on myös siellä.

Toistaiseksi Arelan strateginen fokus on Suomessa. Brändi muutti liiketilansa Uudenmaankadulta Kämp Gardeniin, mikä osoittautui kannattavaksi siirroksi.

– Päämarkkinamme on edelleen Suomessa. Gardenin liikkeen kehittämiseen ja konseptin hiomiseen menee yhä aikaa. Garden ylipäätään oli meille iso muutos, sillä olemme nyt erittäin keskeisellä sijainnilla ja tiiviinä osana kannustavaa kotimaista muodin yhteisöä. Tämä on tuonut meille uutta kävijävirtaa, isompaa näkyvyyttä ja kansainvälisiä vieraita.

– Kymmenen vuotta toiminut verkkokauppamme sen sijaan on levännyt tovin paikoillaan ja tänä vuonna suunnitelmissamme on kehittää digipresenssiä. Kenties ensi vuonna on suurempien kansainvälisten avausten aika.

arelan mallistokuva


Kiertotalouspohjaiset palvelut kasvavaksi osaksi liiketoimintaa

Arelan ideologia on nojannut alusta alkaen pitkäikäisyyteen, kestävyyteen ja vastuullisuuteen. Kaksi viimeisintä lookbookia ovat näyttäneet brändistä uusia, aiempaa trendikkäämpiä puolia. Arela ei ole kuitenkaan muuttamassa suuntaansa, vaan laskee ajattoman designin yhä ydinarvokseen.

– Vaikka mallistoissamme on runsaasti värejä, tuotteiden leikkaukset ja linjat ovat ajattomia, ja suunniteltu kestämään aikaa. Meillä on myös paljon jatkuvia malleja, mikä on ollut selkeä toive asiakkailtamme. Stailaamme monet lookbookkimme itse, jolloin koemme, että suunnittelijan alkuperäinen visio pääsee parhaiten esille.

Muotialan perinteisessä kaksivaiheisessa kevät- ja syysmallistojen tuotantosyklissä toimiminen on pitkälti jälleenmyyjien palvelemista. Arela haluaa kuitenkin haastaa vakiintunutta tuotantomallia ja miettii parhaillaan uusia tapoja toteuttaa tuotelanseerauksia.

– Olemme käyneet keskustelua suurten ja raskaiden kevät- ja syysmallistojen hälventämisestä pienempiin osiin. Se keventäisi painetta tuotannossa. Uskon jälleenmyyjienkin olevan pian valmiita uudenlaiseen ostosykliin. Myös kuluttajien on helpompi omaksua pienempiä kokonaisuuksia.

– Kiertotalouspohjaiset palvelut ovat toinen iso kehityskohta, johon panostamme yhä vahvemmin. Liikkeessämme on mahdollista huoltaa vanhoja vaatteita ja meillä on myös neuleiden takaisinottopalvelu. Tarkoituksena on rakentaa hoitopalvelusta suurempi osa liiketoimintaa lähitulevaisuudessa.

Teksti Ida Rantala Kuvat Arela

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.