Balenciagalla paistatellaan suomalaisessa valossa

Luksusbrändi Balenciaga on valinnut helsinkiläisen valoyritys Light Cognitiven suunnittelemia ja valmistamia valoinstallaatioita uuteen, Greene Streetillä sijaitsevaan New Yorkin-lippulaivaliikkeeseensä. 

Balenciagan ja Light Cognitiven yhteistyö alkoi vuonna 2021, jolloin suomalaisyritys toimitti valodesignia brändin Australian- ja Lontoon-liikkeisiin. Seuraavana vuonna kotimaisin keinoin valaistiin myös merkin Miamin-myymälä.

Vuonna 2016 perustettu Light Cognitive kehittää ja valmistaa luonnonvaloa mukailevia valoratkaisuja. Yrityksen valaisimien loisteessa on tehty tätä ennen ostoksia muun muassa Zarassa ja Fendillä.

Kotimainen brändivyöry Mikonkadulla

Suomalaisiin muotimerkkeihin keskittyvä tamperelainen Miela avaa perjantaina pop-up-myymälän Helsingin Aleksanterinkatu 13:ssa sijaitsevaan uusittuun kauppakiinteistöön. Pop-up palvelee tämän vuoden loppuun saakka, ja sen valikoimaan kuuluu tuotteita 45 kotimaiselta brändiltä, muun muassa Gauharilta, Kaikolta ja Voglialta.

Vaatteiden, asusteiden ja korujen lisäksi myynnissä on lahjatavaroita, kodintuotteita sekä paperituotteita. Sisäänkäynti liikkeeseen tapahtuu Mikonkadun puolelta, mielalaiset vinkkaavat.

Mielan pop-up 4.10.–31.12. Mikonkatu 5, Helsinki

Stylistinä tekoäly – nyt myös suomeksi

Zalando Assistant -tekoälyavustaja on nyt saatavilla Suomessa ja suomeksi, verkkokauppajätti tiedottaa.

Zalandon omiin ja OpenAI:n suuriin kielimalleihin perustuva sovellus tarjoaa muotineuvoja asiakkaan valitsemalla kielellä. Tekoälystylistille voi antaa asukriisin ratkottavaksi kysymyksen muodossa, esimerkiksi ”Mitä laittaisin päälleni isäni 60-vuotissyntymäpäiville marraskuussa Barcelonassa?”. Avustaja antaa asusuosituksen, jossa on huomioitu sijainti, sää ja tilaisuus.

”Zalando Assistantin käyttöönotto Suomessa parantaa asiakaskokemusta ja auttaa asiakkaitamme löytämään muotia, joka sopii heidän ainutlaatuiseen tyyliinsä ja tarpeisiinsa”, Zalandon Pohjoismaiden ja Benelux-maiden johtaja Fabio Baum sanoo.

Zalando kertoo myös Trend Spotterinsa laajenevan ja sisältävän jatkossa neljä uutta kaupunkia: Amsterdamin, Lontoon, Varsovan ja Zürichin. Trend Spotter esittelee viikoittain paikallisia ja maailmanlaajuisia trendejä tuotenostojen kautta.

Teksti Johanna Rämö
Kuvat brändit

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä: fafi@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.