Humanistisen ammattikorkeakoulu Humakin maksuton Volume!-ohjelma kouluttaa ja haastaa luovan alan yrittäjää uudenlaiseen ajatteluun.

Suomessa on valtavasti yksinyrittäjiä. Yksi yrittäjyyden haasteita on se, että se saattaa olla yksinäistä. Lisäksi tarve itsensä kehittämiselle on jatkuvaa. 

Näihin apua tarjoaa ja humanistisen ammattikorkeakoulu Humakin opintokokonaisuus Volume, huutomerkillä. Sen keskeinen tavoite selviää jo nimestä: Volume! – Voimaa yksinyrittäjyyteen kansainvälisyysvalmiuksista.

Tarkoituksena on kehittää yrittäjän valmiuksia muuttuvassa maailmassa.

”Valmiuksia ovat kestävä yrittäjyys kannattavan liiketoiminnan pohjana ja siihen päälle rakennettavat uudet liiketoiminta- ja yhteistyömahdollisuudet”, kertoo ohjelman suunnittelusta vastaava Humakin yrittäjyyden ja liiketoiminnan asiantuntija Leena Janhila.

”Esimerkkejä koulutuksen painopisteistä ovat lisensointi ja uuden teknologian tai kestävyyden edistäminen. Ennakointi ja innovaatio-osaamisen lisääminen on kansainvälisyysvalmiuksissa olennaista, samoin yrittäjyystaidoissa muutoskyvykkyys. Näihin on panostettu Volumessa paljon”, Janhila jatkaa.

Volume! rakentuu avoimen ammattikorkeakoulun verkkokursseista eli ohjelman keskiössä on korkeakoulutason asiantuntijaosaaminen. Osaamisen kehittämistä tuetaan ryhmäneuvonnoilla ja yrittäjyysvalmiuksien työpajoilla, joissa myös yhteistyötä ja verkostoitumista tuetaan.

Maksuttomaan koulutukseen voi ilmoittautua 31. lokakuuta 2024 asti ja oman opinto-ohjelman voi räätälöidä poikkeuksellisen laajasta kokonaisuudesta.

”Tarkoituksena on nimenomaan vahvistaa ja uudistaa luovien alojen yksinyrittäjien osaamista”, Janhila linjaa.

Valmiuksia muuttuvaan maailmaan

Kun maailma muuttuu, luovan alan yrittäjän yrittäjätaitojen kehittäminen on ensiluokkaisen tärkeää. Muuttuvassa maailmassa yrittäjän omat vahvuudet voivat saada uusia merkityksiä, mutta muutokseen on oltava valmis.

Tästä esimerkkinä Volume!-ohjelmakuvauksesta ponnahtaa silmille tärkeä pointti juuri kansainvälistymisestä.

Humakin luovien alojen yrityspalvelu Creven organisoimassa Volume!-ohjelmassa kansainvälistyminen on yksi painoalueista. Siihenkin tuodaan uusia näkökulmia, sillä vaikka yrityksen suunta ”ei olisikaan kansainvälisille markkinoille, on globaali toimintaympäristö läsnä arjessasi – ja asiakkaittesi arjessa – joka päivä”, kuten kuvauksessa kerrotaan.

Tämänkaltainen osaamisen kartuttaminen parantaa yrityksen kilpailukykyä joka tapauksessa maailmassa, joka on jatkuvassa muutoksessa.

Keskiössä on kuitenkin yrittäjän taitojen kehittäminen ja kartuttaminen.

”Muista hankkeista poiketen Volume!-ohjelmassa on tarjolla myös Humakin avoimen AMK:n opinnot eli samalla on mahdollisuus saada niistä korkeakoulun opintosuoritukset. Nostamme siis yrittäjien koulutustasoa samalla, kun tarjoamme yrittäjäkoulutusta työpajojen kautta”, Janhila kertoo.

Myyntiä, hinnoittelua ja markkinointia

Maksuttoman koulutukseen kuuluu luonnollisesti myynnin, hinnoittelun ja markkinoinnin treenausta, mutta opintoja myös sellaisissa aiheissa kuin tulevaisuudenlukutaito, muutoskyvykkyys, resilienssi ja luonnollisesti myös tekoälyn hyödyntäminen luovilla aloilla.

Leena Janhila nostaa tärkeäksi osa-alueeksi myös immateriaalioikeuksien ja lisensoinnin koukeroiden opiskelun.

”Näitä on toivottu lisää ja tuotu tälle vuodelle ohjelmaan. Lisensoinnille on tulossa syksyllä kokonaan oma opintokokonaisuutensa”, hän toteaa.

Pari vuotta järjestetty Volume! on saanut suuren suosion, mutta verkkokurssilla on tilaa kaikille halukkaille. Taustalla on vakuuttava joukko järjestöjä ja muita sidosryhmiä. Humak ja Creve toteuttavat koulutuksen yhteistyössä Suomen Yrittäjien, Grafian, Suomen Tekstiilin ja Muodin, Ornamon, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU:n, Kuvittajien ja Graafisen teollisuuden kanssa.

Taustavoimia on mukana monipuolisesti ja se näkyy kurssilaisissa.

”Mukana on ihmisiä todella laajalla skaalalla. On aloittelevia yrittäjiä, mutta myös 10-20 vuotta yrittäjinä toimineita, jotka tiedostavat, että olemme keskellä murrosta ja jotka haluavat kehittää omaa osaamistaan”, Leena Janhila kertoo.

”Osallistujatavoitteena oli saada mukaan 200 yrittäjää ja mukana on jo ollut 150 yrittäjää.”

Yhteisöllisyys poikkii uusia ideoita ja yhteistöitä

Volume!-ohjelmassa on panostettu yhteisöllisyyteen.

Ohjelmassa järjestetään joka kuukausi ryhmäneuvontoja, joissa korostuu Volume!-ohjelman kaltaisen opintokokonaisuuden yhteisöllisyys.

”Ryhmässä yrittäjät oppivat myös jakamaan neuvoja toisilleen ja samaan . Niitä on kuluneena keväänä esimerkiksi pyöritetty myynnin, hinnoittelun ja markkinoinnin teemoilla. Ne jatkuvat ensi syksynä.”

Neuvojen lisäksi ryhmäneuvonnoissa opitaan vertaistukea. Ja ei kyse ole ainoastaan tuesta. Ryhmissä tietoa jakamalla on jo syntynyt ideoita yhteistyöstä.

”Luovillakin aloilla kasvu ja kansainvälistyminen liitetään isoihin yrityksiin. Luovien alojen kentän kehittämisestä uhkaa unohtua, että 90 prosenttia on yksinyrittäjiä. Jos saamme heidän liiketoimintaansa vahvistettua ja suunnattua näitä yrittäjiä yhteistyöhön, sieltä voi tulevaisuudessa kasvaa yrityksiä, jotka lähtevät myös yhdessä kansainvälistymään ja tekemään kasvua”, Janhila sanoo.

Millaista positiivista vaikutusta maailmaan halutaan?

Leena Janhila kuvaa osuvasti Volume!-ohjelman merkitystä. Vastuullisuus ja kestävyyden ja kannattavuuden suhteen kehittäminen on tärkeä osa ohjelmaa, mutta tuttuun vastuullisuusaiheeseen haetaan uutta näkökulmaa – myös yrittäjiltä itseltään. 

”Emme mieti kestävyyttä enää pelkästään tuote- ja asiakaskeskeisesti, vaan vaikuttavuuden kannalta. Se on iso näkökulmaero, kun lähdetään miettimään liiketoimintaa sen kautta, että millaista positiivista vaikutusta maailmaan halutaan”, Janhila sanoo.

Luovien alojen yrittäjillä onkin merkittävä rooli siinä, kun määritellään laajemmin yhteiskunnassa kasvun merkitystä uudelleen. Mitä muuta kasvu voi tarkoittaa, jos jatkuva talouskasvu ei ole mahdollinen? Mikä on sosiaalisen vastuun merkitys ja miten siinä voidaan kasvattaa vaikuttavuutta?

”On ollut todella ilahduttavaa nähdä, miten ketterät yksinyrittäjät tarttuvat siihen saman tien ja alkavat miettiä uusia ratkaisuja”, Janhila sanoo.

Näkökulman muutos tavoittaa jotain olennaista yrittäjyydestä ja luovien alojen kasvupotentiaalista. Kasvua ja kehitystä voidaan sparrata ja kannustaa, mutta suurin potentiaali on yrittäjällä itsellään ja hänen yrityksellään. Se pitää vain saada esiin.

Ohjelmaan aiemmin osallistuneiden muotialan tekijöiden tarinoita voi lukea esimerkiksi täällä ja täällä.

Suomenkieliseen ohjelmaan voi ilmoittautua täällä.

Englanninkieliseen ohjelmaan voi ilmoittautua täällä.

Artikkeli on aiemmin julkaistu Creative Finlandin sivuilla.

Teksti Fashion Finland
Kuvat Humak

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.