Gauhar Helsinki toi valikoimaansa kashmirneuleet suunnittelija Anni Arelan avustuksella.

”Jo opiskeluaikoina mietin, että olisi kauheaa joutua työskentelemään huonolaatuisten materiaalien kanssa”, vaatesuunnittelija Anni Arela sanoo.

Niin ei käynyt.

Valmistumisensa jälkeen Arela suunnitteli 15 vuotta tuotteita villoista hienoimmasta, kashmirista, tekstiilitaiteilijaäitinsä Maija Arelan perustamalle Arela-brändille. Brändi on lopettanut toimintansa, mutta Anni Arelan työ laatuneuleiden parissa jatkuu. Viimeisin taidonnäyte on Gauhar Helsingin kanssa toteutettu mallisto.

Juuri Anni Arelan osaava maine sai Gauhar Helsingin toisen perustajan Jannika Antasin ehdottamaan tälle yhteistyötä.

”Moni on varmasti jäänyt kaipaamaan Arelan superlaadukkaita tuotteita ja niiden designia. Yhteismallistomme on kiva tapa saada jatkumoa arvokkaalle työlle”, Antas sanoo.

Anni Arela x Gauhar Helsinki -malliston kolmesta kashmirneulemallista ensimmäinen on jo markkinoilla. Muut kaksi lanseerataan loppuvuoden aikana.

Mongolialaisesta kashmirvillasta tehdyt neuleet valmistetaan Hongkongissa, Arela-brändin vanhalla yhteistyökumppanilla.

”Säästyi aikaa ja vaivaa, kun tiesimme, että sertifikaatit ja prosessit ovat kunnossa. Tämä on win-win-tilanne kaikille, sillä nyt myös heidän työnsä jatkuu”, Antas iloitsee.

Gauhar Helsingin ja Anni Arelan kashmirmallistoon kuuluu muhkea patenttineule sekä kaksi ohuempaa kauluksellista ja napillista neuletta. Seuraava yhteinen mallisto on jo tekeillä.

Gauhar Helsingin neuleet on tähän saakka tehty mohairista ja merinosta, mutta monen muun valmistajan tapaan myös Punavuorenkadulla katse on kääntynyt kashmiriin. Miksi materiaali on nyt niin pinnalla?

”Tämä on vähän hörhö ajatus, mutta”, Anni Arela aloittaa.

”Kashmir tuntuu paljasta ihoa vasten kuin halaukselta, materiaali on niin pehmeä, mukava ja kutittamaton. Ajat ovat aika kaameat, joten halaava fiilis voi olla monelle jopa alitajuinen tarve.”

Konkreettisempi syy suosioon löytyy syvältä sekin, nimittäin kuidusta.

”Kashmir toistaa värit hienosti, kuten luonnonkuidut yleensä. Villan rasvaisuus tuo väriin kiiltoa ja syvyyttä. Kashmirneuleen erottaa jo kaukaa sekoiteneuleesta.”

Ja sitten on se, minkä jo Arelan Maija-äiti ymmärsi aikoinaan.

”Suomen kostea ja viileä ilmasto on kashmirille täydellinen käyttöympäristö. Ohutkin kashmirneule lämmittää, mutta on samaan aikaan kevyt käyttää.”

Anni Arela työskentelee nykyään freelance-suunnittelijana. Gauhar Helsingin lisäksi hänen asiakkaitaan on Kangasalla vaatteita valmistava Tamsilk.

Kashmir ei ole materiaalina edullisimmasta päästä, mutta Arelan ja Antaksen mielestä siitä valmistettu neule on aina hyvä ostos, investointi. Arela vertaa kashmirneuletta toiseen vaatekaapin klassikkoon, puuvillafarkkuihin.

”Materiaali kestää käyttöä ja kulutusta sekä on huollettavissa ja korjattavissa. Vaikka takana olisi järkyttävä määrä käyttökertoja, kashmirneuleen saa oikein huoltamalla freesattua jälleen uudenveroiseksi.”

Gauhar Helsingillä vaatehuoltoon kannustetaan konkreettisin keinoin: jokainen kashmirneuleen ostaja saa kaupan päälle villakamman.

”Kashmir nyppyyntyy aluksi herkemmin, mutta ajan kanssa nyppyyntyminen vähenee”, Antas lupaa ja antaa samalla vinkin:

”Hengittävä kashmir sopii käytettäväksi ympäri vuoden, mutta jos neuleet varastoi kesän ajaksi, ne kannattaa pakata tuholaisilta suojaavaan muoviin.”

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, väitetään, ja tiensä päähän tullee joskus laadukkainkin neule. Mutta Anni Arela ei heittäisi pois edes puhki kulunutta.

”Neuleet ovat täysin hyödynnettävissä uusiotuotteisiin. Olen joskus tehnyt vanhoista kashmirneuleista popatun tilkkutäkin. Se on äidilläni käytössä edelleen.”

Teksti Johanna Rämö
Kuvat Gauhar Helsinki

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä: fafi@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.