Kovaa liikevaihtoa kerivä kotimainen lankakauppa keskittää toimintojaan Vantaalle avautuvaan varastomyymälään.
Lankamaailman myyntipäällikkö Katariina Tiainen jos kuka tietää, millaisia neulojia suomalaiset ovat.
”Ennen koronaa olisin sanonut, että suomalaiset ovat villasukkakansaa. Sukkia tehdään edelleen, mutta paino on siirtynyt neuleisiin”, alalla yli neljäkymmentä vuotta työskennellyt Tiainen kertoo.
Tämän hetken hitti ovat erilaiset pintakuvioidut neuleet, esimerkiksi palmikkoneuleet. Trendikkäitä ovat myös pienet, kaulan ympäri solmittavat pienet neulehuivit ja pään yli vedettävät huppuhuivit.
Langoissa trendaavat värit menevät yhteen sisustamisen trendien kanssa, Tiainen on huomannut.
”Nyt myydään paljon beigeä ja ruskeaa. Harmaata myydään aina mutta nykyään aiempaa vähemmän.”
Myös suomalaisten suosima musta tekee kauppansa, mutta moni neuleen tai huivin tekijä valitsee käsityöhönsä mieluummin pimeässä vuodenajassa erottuvia värejä.
Lankoja saa nykyään lähes mistä vain, niin marketeista kuin huoltoasemilta. Lankamaailman lähes 5 miljoonan liikevaihto kuitenkin kertoo, että moni hakee materiaalinsa edelleen perinteisistä paikoista.
Lankamaailmalla on liikkeet Helsingin Oulunkylässä, Tampereen Lielahdessa sekä Turun ja Oulun keskustassa. Ja pian Vantaalla.
Uusi varastomyymälä eroaa Lankamaailman muista liikkeistä ”aika lailla”. Neliöitä on 1 500 – Tiaisen mukaan lankakaupalle valtavan paljon. Saman katon alla on verkkokauppa, tukkumyynti, varasto, hallinto ja myymälä.
Tilan tarve olikin suurin syy uudelle avaukselle: lankaa varastoidaan omia myymälöitä, verkkokauppaa sekä tukkuostajia varten. Lankamaailma toimittaa lankoja yli 40 käsityöliikkeelle ja lankakaupalle eri puolella Suomea.

Vantaan varastomyymälässä langat ovat hyllyissä kilon ja puolen kilon pusseihin pakattuina.
”Lankaa voi ostaa myös kerittäin, mutta asiakas saa alennusta, jos ostaa kerralla enemmän”, Tiainen vinkkaa.
Lankamaailman myydyin tuote on talon omien Maija ja Janne -sarjojen yleislanka, joka on kuulunut valikoimaan alusta asti, vuodesta 2008 saakka. 85 prosenttia villaa sisältävä lanka sopii muun muassa sukkien tekemiseen.
”Emme ole lopettaneet sarjasta yhdenkään värin valmistusta, mutta lisänneet niitä kyllä”, Tiainen kertoo.
Toinen asiakkaiden suosikki on edullinen sormivirkattava samettilanka, johon ei tarvitse koukkuja lainkaan.
”Moni lapsi on innostunut käsitöistä niiden avulla. Sormivirkkauksessa on helppo loistaa.”
Lankamaailman asiakkaissa on paljon kokeilijoita, ensikertalaisia, jotka haluavat oppia uuden harrastuksen.
”Nykyään uskalletaan ryhtyä tekemään heti isompaa juttua. Youtube on nykyajan käsityönopettaja. Videolta tekniikka on helppo oppia, kun saman kohdan voi katsoa vaikka sata kertaa.”
Paitsi kunnianhimoisempia neulojista on Tiaisen havaintojen mukaan tullut myös aiempaa laatutietoisempia. Kauppansa tekevät ylelliset materiaalit, jotka tuntuvat miellyttävältä ihoa vasten. Suosittuja ovat kevyet mutta lämmittävät alpakkavillalangat sekä pörröinen mohair, josta tehdään juuri nyt erityisesti neuleita.
Mikä neulomisessa sitten viehättää niin, että harrastuksen suosion kuvaamiseksi on olemassa sanakin, neuloosi?
Hitaus, veikkaa Tiainen.
”Aina kun huomaan, että käyn ylikierroksilla tai jokin asia painaa, otan neuleen käteen. Se vie hetkessä ajatukset muualle.”
Pitkän uran lankojen parissa tehnyt Tiainen ei haikaile muihin hommiin.
”Tämä on hyvin positiivinen ala olla töissä. Asiakkaat ovat innostuneita siitä, mitä tekevät. On ollut mukava huomata, miten muustakin kuin valmisvaatteesta on muodostunut muotijuttu.”
Teksti Johanna Rämö
Kuvat Leena Aro ja Lankamaailma
Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä: fafi@fafi.fi