Lastenvaatedesignista tunnettu Vimma on asemoitunut uudelleen. Nyt suurin osa brändin kokonaismyynnistä tulee naistenvaatteista. Tulevaisuudessa yritys tarttuu myös bisnes- ja edustuspukeutumiseen.

Vimman lettiprintti ja -legginsit loivat muutama vuosi sitten maanlaajuisen ilmiön ja kasvattivat lastenvaatteiden kiinnostavuutta muiden suunnittelijoiden silmissä.

– Tulimme markkinoille otolliseen aikaan ja teimme nopean kasvun lastenvaatepuolella. Vuosi sitten Lapsimessujen kamalan ruuhkan seurauksena päätin, etten halua olla siellä missä kaikki muutkin, kertoo Vimman perustaja ja suunnittelujohtaja Marjut Rahkola.

– Päätimme aloittaa naisten vaatteiden tekemisen. Lapsille teemme jatkossa jotain spesiaalimpaa. Olemme palanneet hallitumpaan toimintaan ja aloittaneet monessa mielessä nollasta.

Vimman tavoitteena on tuoda kotimainen muoti tavallisen kuluttajan saataville.

– Kotimaisen designin hintataso on karannut varsinkin naisten puolella. Me halusimme vastata tähän ja tehdä designia, johon mahdollisimman monella kuluttajalla olisi varaa. Tällä hetkellä tuotteiden haluttavuus on tosi hyvällä tasolla.

Vimman vaatteet ovat monikäyttöisiä sekä arjessa että juhlassa. Tulevaisuuden suunnitelmikseen yritys listaa kauppakeskuskonseptin, kansainvälistymisen sekä univormumallistojen mukaantulon.

– Olemme työstäneet bisnespukeutumisen konseptia, jonka tarkoituksena on ratkaista joka-aamuinen työvaateproblematiikka. Lisäksi haluamme luoda edustusasuja. Luovutimme juuri yhden malliston valtioneuvoston kanslialle huippukokouksia varten.

vimma company mainoskuva


Tällä hetkellä Vimman tuotteita ostetaan pääosin merkin omasta verkkokaupasta. Helsingin Albertinkadulla sijaitsevalla liikkeellä on kuitenkin tärkeä rooli brändityössä. Uusia asiakkaita on tavoiteltu myös vaikuttajayhteistöillä.

– Olemme tehneet brändityötä ihan hulluna. Tarvitsemme hyviä kasvoja, jotka pystyvät kertomaan arvoistamme ja tuotteistamme. Kun näymme blogeissa ja katukuvassa, alkaa brändimielikuvakin muuttua.

– Ihmiset eivät enää kuluta tarpeeseen. Siksi haluamme, että asiakas ostaa meidän arvomme ja tukee sitä kautta kotimaista designia. 

Vaikka Vimma tahtoo tehdä taloudellisesti saavutettavia tuotteita, merkki pitää kiinni vastuullisuudesta.

– Me emme tingi suunnittelusta, laadusta tai ekologisuudesta. Vastuullisuus on laaja käsite, jonka otamme huomioon päivittäisessä päätöksenteossa.

– Etsin aktiivisesti ylijäämäkankaita, jotka saavat uuden elämän limited edition -mallistoissamme. Teimme myös Prismalle malliston Nanson ylijäämäneuloksista. Nyt kerromme somessa siitä, että emme ota yhtään tuotetta tehtaalta muoviin pakattuna. Uskon, että tällä tavalla on säästetty rekkalasteittain turhaa muovia.

Teksti Jenni Janatuinen Kuvat Vimma

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.