Yrittäjä Anette Ahokas tietää, että muotialalla on vaikeaa pärjätä, jos pitää vastuullisista arvoista kiinni.
Viime viikkoina suomalaisella muotialalla on kohissut ja kuluttajien luottamusta koeteltu.
Vaatesuunnittelija, yrittäjä ja Suomikki-yhteisön varapuheenjohtaja Anette Ahokas on seurannut uutisointia huolestuneena.
”Kun kuluttajille annetaan harhaanjohtavaa tietoa, se vaarantaa meidän kaikkien maineen.”
Samaan aikaan on surtu ja ihmetelty usean suomalaisbrändin konkursseja. Ahokkaan silmissä syy ja seuraus ovat ilmiselviä.
”Useat lopettaneista ovat olleet melko vastuullisia toimijoita. Alalla on vaikea pärjätä, jos pitää omista vastuullisista arvoistaan kiinni.”
Viidentoista vuoden ajan vaatteita Suomessa valmistaneelle Ahokkaalle tuotannon siirtäminen muualle ei ole ollut vaihtoehto – siitäkään huolimatta, että tuotantokustannukset kotimaassa ovat kovat ja sekä konekannasta että osaavista tekijöistä on pulaa.
”Realiteetit rajoittavat tekemistä. Brändini tuotteet tehdään pääosin tilauksesta, ja varastoa ei juurikaan ole. Onneksi pystyn myös itse ompelemaan, mikä tekee tuotannosta tarvittaessa joustavaa.”
Hikipajojen ja ultrapikamuodin myötä vinksahtanut kilpailuasetelma vaikuttaa paitsi tuotannollisiin määriin myös katteisiin.
”Liiketoiminta olisi helpompaa ja kasvumahdollisuudet paremmat, jos siirtäisin tuotannon maihin, joissa olisi edullisemmat kustannukset ja enemmän kapasiteettia”, Ahokas toteaa.
”Pienyrittäjänä minulle on toistaiseksi riittänyt, että pystyn elättämään itseni. En hae maksimaalista tulosta.”
Ahokas käyttää mallistoissaan kankaita, jotka tulevat suomalaisten agentuurien tai maahantuojien kautta Euroopasta. Neuloksista osa kudotaan niinkin lähellä kuin Orivedellä. Ahokkaan suunnittelemat iltapuvut tunnetaan hapsuistaan ja paljeteistaan ja ovat tuttu näky muun muassa Linnan juhlissa. Erikoiskankaita ei kuitenkaan ole mahdollista saada Suomessa valmistettuina, ja osa niistä saapuu Euroopan kangastukkuihin Aasian maista.
”Pienyrittäjänä koko ketjua on välillä vaikeaa selvittää itse. Olen pitkälti agenttien ja tukkujen tietojen varassa, ja kerron sen suoraan myös asiakkailleni. Viestinnän lähtökohdan tulee kaikissa tapauksissa olla avoimuus, ei epämääräisyys.”
Jos kuluttaja haluaa selvittää, mistä vaate on peräisin, asian voi tarkistaa pesulapusta, Ahokas vinkkaa.
”Omissani lukee Valmistettu Suomessa, mutta jos joku haluaa tietää ompelimon osoitteen ja puhelinnumeron, sekin onnistuu. Ompelimon tietojen pitäisi kyllä olla jokaisen toimijan tiedossa.”
Materiaalista ja ompelutyön jäljestäkin voi päätellä paljon – mutta ovatko kuluttajat jo niin turtuneita ultrapikamuodin heikkoon laatuun, etteivät kiinnitä huomiota eroihin, Ahokas pohtii.
Yritys voi viestiä vastuullisuudestaan myös hakemalla tuotteilleen Avainlippu- tai Design from Finland -merkin. Merkeistä kumpikaan ei kuitenkaan tarkoita, että tuote olisi sataprosenttisesti Suomessa tehty ja suunniteltu. Avainlippu-merkin saaminen edellyttää tuotteelta, palvelulta tai verkkokaupalta vähintään yli 50 prosentin kotimaisuusastetta, Design from Finland -merkki sen sijaan kertoo suomalaisesta suunnittelusta mutta ei kotimaisesta tuotannosta.
”Merkkien käyttö myös maksaa yrittäjälle”, Ahokas huomauttaa.
Muun muassa kuluttajien ostopäätösten tueksi Ahokas ja viisi muuta yrittäjää perustivat neljä vuotta sitten suomalaisen muodin yhteisön Suomikin. Kriteeri yhteisöön pääsylle on, että brändi valmistaa tuotteensa Suomessa. Toisin kuin AnetteA ja Suomikin nelisenkymmentä muuta jäsentä, harva kotimainen brändi kuitenkaan tekee enää niin.
Onkin iso juttu, että vaate edes ommellaan Suomessa, Ahokas ajattelee.
”Mielestäni Suomessa muutaman kymmenen erässä valmistettu paljettimekko on parempi vaihtoehto kuin että ei tehtäisi ollenkaan. Aina on ihmisiä, jotka haluavat pukeutua kauniisti vastuullisesti, joten meillä täytyy olla vaihtoehtoja ultrapikamuodille jatkossakin.”
Teksti Johanna Rämö
Kuva Leena Aro
Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä: fafi@fafi.fi
