Vuoden nuori suunnittelija 2025 -kilpailun voittajaksi on valittu Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut Enni Lähderinne.
Neulontaa, ryijykudontaa ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja koruja.
Vuoden nuori suunnittelija Enni Lähderinne lähestyi kilpailun fantasiateemaa henkilökohtaisten muistojensa kautta. Voittajatyössä näkyy suunnittelijan isoäidin elämäntarina: oopperaunelmat, karjalainen kulttuuri ja itse tehdyt vaatteet.
”Usein fantasia nähdään elokuvamaisena ja kaukaisena, mutta minulle se on läsnä arjessa – siinä, miten isoäitini loi taikaa perheelleen vaatteiden kautta, vaikka elämä ei vienyt häntä unelmien mukaisesti laulajaksi oopperalavoille”, Lähderinne sanoo tiedotteessa.
Kilpailutyön asukokonaisuus rakentuu käsin neulotusta yläosasta ja ryijykudonnalla toteutetusta alaosasta, joiden hapsut viittaavat sekä karjalaiseen käsityöperinteeseen että Diorin ikoniseen New Look -siluettiin. Siluetti on kunnianosoitus isoäidille, joka jäljensi sen omaan häämekkoonsa.
Käytetyt materiaalit, kuten Kierrätyskeskuksesta hankittu puuvillasekoitelanka ja monofilamentti eli siima, tuovat asuun herkkyyttä ja rakennetta. Ne korostavat ajatusta siitä, että fantasia voi syntyä myös arkisiksi miellettyjen materiaalien uudelleentulkinnasta.
”Kilpailutyöni tuo esiin myös sen, miten arkisista komponenteista voi tehdä jotain kohottavaa: sellaista, mikä näyttää huippumuotimaiselta estetiikalta. Materiaalivalintani ovat pohjautuneet tähän ajatukseen. Kun lähdin tekemään valintoja, mietin mitä on jo olemassa”, Lähderinne kertoo.

Enni Lähderinteen suunnittelemissa asuissa korut eivät ole vain koristeita, vaan puettavia, kehollisia elementtejä, kuten voittajatyön hartiakoru, joka nivoutuu saumattomasti osaksi asua. Maisterityössään Lähderinne tutki kehonkokoisia koruja ja halusi jatkaa nyt samaa linjaa mutta käyttää arkisempia materiaaleja.
”Suomessa on pitkä perinne siinä, että käyttämättä jääneistä esineistä tehdään koruja. Halusin jatkaa tätä ajatusta ja miettiä, mitä kaikkea koru voi olla.”
Lähderinteen sairastama harvinainen Scheuermannin tauti, selkärangan kehityshäiriö, ja siihen liittyvä liivihoito rajoittivat tämän pukeutumista aina yläasteen loppuun saakka. Sivutuotteena heräsi luovuus ja kiinnostus muotiin.
“En voinut käyttää samoja vaatteita kuin muut, joten oli pakko keksiä itse, miten pukeutua. Se oli alku sille, että aloin ajatella vaatteita eri tavalla”, Lähderinne kertoo.
Lukiossa hän kiinnostui japanilaisista alakulttuureista ja ymmärsi, että muoti voi olla myös ammatti. Stylistin opinnot aloitettuaan Lähderinne oivalsi pian, että vaatteiden suunnittelu on se, mitä hän haluaa tehdä. Niinpä hän jatkoi muoti- ja vaatesuunnittelun opintoihin Lahden LAB Muotoiluinstituuttiin ja sen jälkeen Aalto-yliopistoon, jossa hän viimeisteli maisteriopintonsa.
”Olen saanut nähdä muodin opiskelua kolmesta eri näkökulmasta, ja se on vahvuus. Se on opettanut sen, miten muoti nähdään eri paikoissa.”
Vaihto-opinnot Etelä-Koreassa syvensivät nuoren muodin opiskelijan suhdetta käsin tekemiseen ja tuotantoon.
”Siellä pääsin näkemään tehtaita ja työskentelemään koneilla. Se vahvisti ajatusta, että olen hands-on-suunnittelija. Haluan tuntea materiaalin ja tehdä itse.”

Vuoden nuori suunnittelija 2025 -kilpailun voiton myötä Lähderinne toivoo pääsevänsä kansainvälisiin muotitaloihin harjoitteluun ja erityisesti neulemuodin pariin.
”Neuleet ovat niche-alue, ja usein couture-neuleet tehdään alihankintana artesaaneilla. Haluaisin päästä suunnittelemaan niitä muotitalossa – se on unelmani.”
Hänen pitkän aikavälin tavoitteensa on rakentaa omaa brändiä tai vaikuttaa vahvasti jonkun toisen brändin suunnittelijana.
”Koulu kouluttaa koulumaisesti, mutta tosielämässä näkee käytännön. Oma brändi olisi ultimaattinen unelma, mutta se vaatii kokemusta ja verkostoja.”
Suunnittelijana Lähderinne haluaa tuoda muodin kentälle uusia ääniä: erilaisia taustoja, kehollisia tarinoita ja näkökulmia.
”Muoti on media, jota kaikki käyttävät, vaikka eivät tiedosta sitä. Jos alalle pääsee monenlaisia ihmisiä, se vaikuttaa siihen, miten kohtaamme toisemme arjessa. Se on viesti, jota haluan viedä eteenpäin”, hän pohtii.
Lähderinteen maisterimalliston neuleet ja korut on huomattu myös maailmalla. Niitä on pyydetty Lady Gagan albumikuvauksiin ja lainattu Noah Cyrusille käyttöön.
”Vaikka vaatteet eivät päätyneet lopullisiin kuviin, yhteydenotot osoittavat, että suomalainen käsityö ja muotoilu kiinnostavat myös globaalisti.”

Kuvat Aava Eronen
Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä: fafi@fafi.fi