Pitkän linjan alusasuyrittäjä Talvikki Karttunen sai ensimmäistä kertaa jaetun Lingerie & Swim Awards -tunnustuksen ainoana Suomessa.

Alusasujen erikoisliike Liivi Rusini palkittiin kansainvälisillä alusvaatteiden Unique by Mode City -erikoismessuilla Pariisissa. Messut lukeutuvat alan tärkeimpien joukkoon, kooten yhteen valmistajat ja ostajat eri puolilta maailmaa.

Kuopiolainen Liivi Rusini sai huomionosoituksena Lingerie & Swim Awards -palkinnon, joka jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Palkinto myönnettiin 200 liikkeelle Euroopassa, valintakriteereinään hyvä asiakaspalvelu ja erinomainen ostokokemus liikkeessä. Liivi Rusini sai tunnustuksen ainoana Suomessa.

– Kyllähän tämä suuresti lämmittää mieltä, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yksityisiä alusasukauppoja palkittiin. Asiakkaat ovat tämän työn suola, kertoo Liivi Rusinin omistaja ja perustaja Talvikki Karttunen.

– Näemme itsemme asiakkaan edunvalvojana ja lasken tämän yhteispalkinnoksi. Olemme samaa joukkuetta asiakkaiden ja tavarantoimittajien kanssa. Mitään ei saada aikaan ilman tiimipeliä.

Valintakriteereissä korostettiin asiakasymmärrystä, yksilöllistä tuotevalintaa ja palvelua. Palkitut liikkeet ovat onnistuneet rakentamaan pitkäikäisiä ja luottamuksellisia asiakassuhteita.

Vuodesta 1973 saakka toiminut Liivi Rusini avasi verkkokaupan kivijalkamyymälänsä rinnalle tämän vuoden kesäkuussa. Yritys on saanut myös Vuoden Yrittäjä -palkinnon vuonna 2016.

– Uskon edelleen vahvasti henkilökohtaiseen palveluun. Nettikauppa antaa kuitenkin mahdollisuuden palvella myös muunpaikkakuntalaisia ja näen sen hyvänä lisäinformaatiokanavana asiakkaille. Samalla tavalla Facebook toimii meille tietokanavana, jossa kerromme uusista tuotteista asiakkaille. Jos jokin malli on hyväksi todettu, se on helppo tilata kotiin. Uuden tuotteen kohdalla painotan kuitenkin aina sovittamisen tärkeyttä.

Verkkokaupan kansainvälistyminen ja digitalisoituva kaupankäynti näyttäytyvät Karttuselle jokseenkin ristiriitaisina kehityskulkuina.

– Minullekin tulee joskus hyväksikäytetty olo, kun tuotteita käydään sovittamassa vain ulkomaista nettitilausta varten. Ihmiset ovat ajattelemattomia, vaikka eivät välttämättä tarkoita pahaa. Suomalaisena yrittäjänä maksan oikein mielelläni verot Suomeen ja toivon kuluttajienkin tukevan paikallista yrittäjyyttä.

– Erikoiskaupasta löytyy tuotteet jokaiselle kukkarolle. Kestävä kuluttaminen on myös oikean tuotteen ostamista. Tämä vaikeutuu verkkokaupassa ja onnistuu usein parhaiten konkreettisen sovituksen kautta.

Teksti Ida Rantala Kuva Liivi Rusini

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.