TRE on Suomen suurin alusta pohjoismaiselle designille ja lifestylelle yli 500 brändiä kattavalla portfoliollaan. Monikanavaista kauppaa toteutetaan luovasti verkossa, Helsingissä ja Japanissa.

Kauppabrändi TRE:n tavoitteena on tehdä suomalaisesta elämäntavasta kansainvälinen menestyskonsepti ja luoda monikanavainen vähittäiskauppa, joka ymmärtää nykykuluttajan tarpeita. TRE uskoo pohjoismaisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden vientiarvoon. Suomessa sijaitsevien myymälöiden ja kausittaisten pop-uppien sekä verkkokaupan lisäksi TRE:llä on liike Japanissa.

– Halusimme lähteä tekemään kansainvälistä alustaa suomalaiselle ja pohjoismaiselle muodille ja lifestylelle. Toimintaa on lähdetty heti kasvattamaan mahdollisimman orgaanisesti, TRE:n toimitusjohtaja Tanja Sipilä kertoo.

TRE sai alkunsa, kun yli 20 vuotta suomalaista muotoilua laajalti tarjonnut Design Forum Shop sulki ovensa Helsingin Erottajankadulla syksyllä 2014. Design Forum Shopin taustalla vaikuttaneet Tanja Sipilä ja Teemu Suviala kuitenkin näkivät, että suomalainen elämäntapa ja muotoilu vastaavat nouseviin trendeihin vähittäiskaupassa ja fiksussa kuluttamisessa. Konseptin hioutuessa perustajatiimiin tuli mukaan myös Made by Choice -kalusteyrityksen perustaja Lasse Laine.

Elokuussa 2016 World of TRE avasi muotiin, sisustustuotteisiin, kosmetiikkaan ja kalusteisiin keskittyvän konseptimyymälänsä ovet Helsingin Mikonkadulla. Kirjoihin ja lehtiin painottuva TRE x Nide toimii Kämp Gardenissa ja TRE Salon showroomina, yksityistapahtuma- ja myyntitilana Helsingin Aleksanterinkadulla.

TRE Design Outletin löytää pop up-muotoisena kauppapaikkana Helsingin Forumista. TRE Wheels kauppapyörään voi törmätä kaupungilla ja tapahtumissa. TRE julkaisi myös Live Like a Finn -nimisen kirjan toukokuussa yhdessä Liisa Jokisen kanssa.

– TRE on löydetty todella hyvin. Tätä on varmasti edesauttanut se, että olemme keskeisillä paikoilla aina kun jotain tapahtuu. Matkailijat ovat meille yksi kohderyhmä ja he haluavat toki nähdä mitä skandinaavisessa designissa tapahtuu. Paikalliset ihmiset ovat kuitenkin se tärkein yleisö. Tuotevalikoimaa ei siis luoda turisteille, vaan peruskuluttaminen arjessa on kaikkein tärkeintä.


Monikanavaista kauppaa luovasti toteuttavalla TRE:llä on myymälä myös Japanissa, Moomin Valley -teemapuiston yhteydessä. Mittava, yli 500 yhteistyöyrityksen brändiportfolio mahdollistaa sen, että TRE voi kuratoida valikoimaansa erilaisiin lokaatioihin sopivaksi yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

– Japanissa meillä on ollut todella hyvä ja hallittu alku. Liike on ollut oiva tapa lähteä tutkimaan japanilaista markkinatilaa ja asiakasta. Ulkomailla täytyy kuitenkin edetä hallitusti ja etenemiseen tarvitaan lisää pääomaa. Kasvun rahoittaminen yksi merkittävä tekijä.

– Etelä-Koreassa tehty pilotti sen sijaan ei oikein onnistunut tavoitteiden mukaisesti, joten nyt keskitymme Japaniin. Koreaan suuntaamme mahdollisesti myöhemmin uudelleen valmiimmalla brändillä. Onnistuessamme haluamme rakentaa globaalia brändiä, mutta nyt vielä opettelemme kansainvälistymistä. Olemme saaneet valtavasti yhteydenottoja pitkin maailmaa ja välillä on aika vaikeaakin sanoa ei.

TREn slogan New Luxury, Nordic Happiness & Really Good Stuff kiteyttää kauppabrändin arvot ja ydinajatuksen myös valikoiman osalta. Huolellisesti kuratoidun malliston kriteereinä ovat hyvä suunnittelu, laatu, pitkäikäisyys, tuotannon läpinäkyvyys ja kauneus. TRE näkee aikamme luksuksen nousevana ja globaalina kuluttamisen suuntauksena, joka viittaa hyvään elämään ja inhimillisyyteen.

– Suomessa ja Pohjoismaissa ollaan toki oltu aika tietoisia kuluttajia ennenkin. Emme ole miettineet TREn konseptia tietoisesti trendimielessä, vaan olemme oikeasti halunneet edistää parempia ratkaisuja arjessa. Kun on tehnyt töitä pohjoismaisen muotoilun ja lifestylen kanssa, suomalaisessa elämäntavassa vain näkee potentiaalin, joka on vietävä maailmalle.

Teksti Ida Rantala Kuvat World of TRE

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.