Huippumuoti on vakiinnuttanut paikkansa Suomen markkinoilla. Pohjoisesplanadin muotimekka Luxbag kokee, että muutokset luksusmuodin omaksumisessa tapahtuvat vahvasti uusien sukupolvien myötä.

Pohjoisesplanadi tunnetaan kauppapaikkana laatuliikkeistään ja asemastaan Helsingin keskeisimpänä turistivetonaulana. Myös suomalaiset kuluttajat ovat löytäneet kadun varrella sijaitsevat luksusliikkeet ja omaksuneet ylellisyystuotteet osaksi garderobiaan.

– Suurin osa asiakkaistamme on sekä naisten että miesten puolella suomalaisia. Turistien osuus kävijöistä on arviolta 40 prosenttia. Asiakasvirta vaihtelee sesongeittain, mutta paikallisten asiakkaiden tuki on ollut suurin syy menestyksemme takana, kertoo Luxbagin toimitusjohtaja ja osaomistaja Jarmo Pouttu.

Vuonna 2008 perustettu multibrand -liike Luxbag myy kansainvälisiä huippumerkkejä, valikoimissaan muun muassa Bottega Veneta, Gucci, Celine, Fendi, Givenchy, Balenciaga ja Saint Laurent. Naisten muotiin keskittyvän liikkeen viereen avattiin tämän vuoden helmikuussa oma myymälä miehille.

Miesten huippumuodin kysynnän on nähty olevan voimakkaassa kasvussa myös Suomessa. Kansainvälisen luksusmuodin tienraivaajana ja tunnettuuden nostattajana on toiminut niin ikään Pohjoisesplanadilla sijaitseva Louis Vuitton, joka tekee hyvää tulosta Suomessa.

– Huippumuotiin suhtautumisessa näkyy muutosta meidän 11 vuoden perspektiivistä katsottuna. Aloitimme samana vuonna, kun Louis Vuitton tuli kaupunkiin. Se muutti ihmisten asennetta ja oli positiivinen iso muutos, joka avasi tietä meille muille.

– Nyt suurimmat muutokset tulevat uusien sukupolvien myötä. Naisten puolella käy paljon aikuisia ja muotitietoisia bisnesleidejä, jotka ostavat sitä mitä tahtovat. Uusi sukupolvi on erilainen ja nuorten keskuudessa miehet ovat edelläkävijöitä. He tulevat varmasti muuttamaan käsitystä muodista – siitä tehdään hyväksytty investointikohde, joka on osa jokapäiväistä elämää.

Luxbagin liikevaihto oli viime vuonna 2,2 miljoonaa euroa. Laukuista aloittanut yritys on suosionsa myötä kasvattanut valikoimaansa vaatteisiin, kenkiin ja pienasusteisiin. Yrittäjäpariskunta Eija ja Jarmo Poutun lisäksi tukijoukoista löytyvät Umo Capital sekä sijoittajiksi ja osaomistajiksi lähteneet Emilia ja Valtteri Bottas.

Luksusmuodin saralla sisäänosto ja myyntiympäristö näyttäytyvät muotitaloille usein imagollisena ja viestinnällisenä kysymyksenä. Brändit eivät halua rinnalleen mitä tahansa tuotteita, vaan valikoiman täytyy olla linjassa keskenään.

– Meillä on tuotteissa todella tarkka fokus. Jokaisella brändillä on liikkeessä oma tärkeä tehtävänsä. Kun toimme Guccin valikoimaamme pari vuotta sitten, se tasasi isompien merkkien brändijakaumaa. Tietysti jokaisella merkillä on omat juttunsa, jotka myyvät kovempaa kuin muut. Naisten puolella iso osa myynnistä tulee edelleen laukuista, mutta vaatteiden ja kenkien mukaantulo on kasvattanut kokonaisbisnestä.

Huippumuoti on tuotteistunut selvästi viime vuosina. It-tuotteiden vetovoima näkyy myös Suomessa.

– Tiedämme aina vähän etukäteen, mikä tulee lyömään läpi. Kun teemme ostot kahdeksan kuukautta eteenpäin, kuulemme mihin brändit kohdistavat oman markkinointinsa. Esimerkkinä voi mainita Guccin vyön, jonka kysyntää pidetään tarkoituksella tarjontaa suurempana. Koskaan ei kuitenkaan voi olla varma tuotteiden suosiosta. Kun Balenciagan ”ugly sneakersit” nousivat pinnalle kaksi vuotta sitten, kukaan tuskin uskoi niiden saavuttavan niin valtavaa suosiota.

Vaikka luksusmuoti on kulutuskohteena arkipäiväistynyt, huippumuotitalojen perintö, laatustandardit ja tarina erottavat ne edelleen vahvasti massamuotipäädyn toimijoista.

– Myös me näemme itsemme valistajina ja muotitietoisuuden lisääjinä. Merkkimme ovat muodin luojia, joita alemman hintatason toimijat seuraavat. Olisi tärkeää, että journalismi kertoisi, kuinka hienoja tarinoita näiden brändien taustalla on. Emme myy vain tuotetta, vaan myös tarinaa. Suomalaiset ovat hyvin rationaalisia ja tuotekeskeisiä, joten olisi hienoa nähdä ihmisten vapautuvan, panostavan itseensä ja räväyttävän silloin tällöin.

Teksti Ida Rantala, Jenni Janatuinen Kuva Luxbag

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.