Glasshouse Helsinki muuttaa entiseen Aleksi13 -tavarataloon 

Helsingin Aleksanterinkatu on Helsingin tärkeimpiä ostoskatuja, mutta sen kohtalo on näyttänyt ankealta: yksi toisensa jälkeen liiketilat ovat tyhjentyneet. Nyt yksi kauppakadun tärkeimmistä liiketiloista on saanut uuden vuokralaisen.

Ovensa sulkeneen Aleksi13 -tavaratalon näyttävässä myymälätilassa aukeaa toukokuussa Glasshouse Helsinki. Yritys vuokraa käyttöönsä kaksi ensimmäistä kerrosta.

Glasshouse Helsinki on muun muassa Artekin toimitusjohtajana ja Kämp Groupin markkinointijohtajana työskennelleen Mirkku Kullbergin tuore yritys. Kullberg kuvailee bisnestään konsultoivaksi luovaksi toimistoksi, joka tuo vastuullisia design-toimijoita ja yrityksiä yhteen.

Glasshouse Helsinki omistaa muun muassa muotoilua ja taidetta myyvän ja esittelevän Lokalin, jonka joulumarkkina Pohjola-talon Kansallissalissa sai suuren suosion. Aleksille avautuva Glasshouse Helsinki ei ole kuitenkaan Kansallissalin kopio.

– Lokal on yksi osa kokonaisuutta. Lokalin joulumyymälä tehtiin Kansallissalin hengessä ja siinä näkyi esimerkiksi käsityöläisyys. Glasshouse on urbaanimpi, sanoo Kullberg.

Myyntiin on tulossa muun muassa muotia, designia, keramiikkaa ja kodintuotteita.

Uusi liiketila on kooltaan noin 3000 neliötä. Mitä muuta siellä tullaan näkemään?

– Kahvila, ravintola, taide- ja kulttuuritiloja, kirjakauppa…, luettelee Kullberg.

Neuvotteluja käydään parhaillaan, ja yhteistyötä aiotaan tehdä esimerkiksi Aalto-yliopiston ja nuorten taiteilijoiden kanssa. Muodin merkkejä Kullberg ei vielä paljasta, mutta niiden koordinoimisesta vastaa stylisti Kirsikka Simberg.

Elämykselliset ja monenkirjavat konseptikaupat ovat olleet pinnalla jo vuosia. Mikä tekee Glasshouse Helsingistä erityisen?

– Todella tarkka kuratointi. Tehdään kansainvälisellä tasolla, eikä myydä vain tuotteita, vaan tehdään sisällöntuotantoa ja tavoitetaan isoa yleisöä.

Glasshouse Helsinki avautuu toukokuussa osoitteessa Aleksanterinkatu 13. Lokalin tila Aleksilla on jo valmis ja se tullaan avaamaan mahdollisesti jo huhtikuussa.



Maailman pohjoisin muotoilutapahtuma ja luminen näytösspektaakkeli järjestettiin Rovaniemellä

Lappi on suomimatkailun aarre, mutta harva tietää, että siellä järjestetään vuosittain myös maailman pohjoisin muotoilutapahtuma.

Viime viikolla 13. kerran järjestetty Arctic Design Week on Rovaniemen kaupungin jättihanke ja viikon mittainen suurtapahtuma, jonka tehtävänä on edistää pohjoisen muotoiluosaamista, kaupunkikulttuuria ja elinkeinoelämää sekä inspiroida ja tuoda yhteen muotoilijoita, yrittäjiä, opiskelijoita sekä tieteen ja taiteen tekijöitä.

Arctic Design Week on ehtinyt kasvaa varsin suureksi: ennen koronaa se toi yhteen 25 000 vierailijaa, 350 yritystä, 180 muotoilijaa ja 35 puhujaa.

Tänä vuonna muotoiluviikko järjestettiin ajan henkeen kuuluvasti osittain verkossa. Viikko huipentui suureen muotinäytökseen, joka välitettiin yleisölle suorana livelähetyksenä muun muassa YouTuben, Arctic Design Weekin ja Kaleva Median kautta.

– Näytöspaikkana oli Arctic Snow -hotellin piha-aukio. Paikallinen kotaravintola toimi pukuhuoneena, ja Lapin yliopiston taideopiskelijat ohjaajineen rakensivat lavalle lumiveistoksia. Näytös ohjelmanumeroineen kesti kaiken kaikkiaan puolitoista tuntia, kertoo Merja Kupiainen-Grunström.

Hän on tapahtuman yhteistyökumppanina toimineen Fashion Model Agencyn toimitusjohtaja. Kupiainen-Grunströmin firma vastasi näytöksen ilmeestä, ja lennätti Helsingistä Lappiin muun muassa maskeeraajia ja kampaajia.

Lavalla nähtiin pääasiassa pohjoisen pieniä muoti- ja designyrityksiä, kuten Arctic Queen, Kinos Design, Luonima ja Pause, mutta myös S-ryhmän muotilanseeraus, laulaja Antti Tuiskun Antti Tapani -vaatemallisto.

– Lappilainen muoti ja muotoilu on omintakeista ja erottuu aidosti joukosta. Siinä käytetään paljon kierrätys- ja luonnonmateriaaleja, ja tuotteita tehdään käsityönä. Näytöksessä malleilla nähtiin esimerkiksi poronsarvikruunut ja koivuvanerista tehtyjä koruja, sanoo Kupiainen-Grunström.

Näytöksen vierailevana tähtenä oli paikallinen shamaani, ja musiikkia kuultiin lappilaiselta joikaajalta Hilda Länsmanilta.

Arctic Design Weekin aikana järjestettiin myös taidejoogaa, näyttelyitä, webinaareja ja workshoppeja. Tapahtuma – ja varsinkin muotinäytös – on herättänyt kiinnostusta myös maailmalla.

– Maailman muotoiluviikkojen kesken jaamme sisältöjä, ja meidän näytöstallennettamme on tarkoitus jakaa maailmalle, jolloin se voi olla osana heidän ohjelmistojaan ja saada näkyvyyttä, kertoo tapahtuman tuottaja Taina Torvela.

Torvela uskoo, että Arctic Design Week on jatkossa fyysisen tapahtuman ja virtuaalisen lähetyksen yhdistelmä.

– Ihmiset ovat kuluneen vuoden aikana tottuneet kuluttamaan kulttuuripalveluita verkossa. Digitaalisuus tuo meille lisää näkyvyyttä ja saavutettavuutta, mutta kyllä kulttuuria ja muotoilua halutaan päästä kokemaan ja aistimaan myös livenä.



Balmuir teki liikkeestään taidegallerian

Muoti on taidetta, ja taide on nyt muotia.

Muotibrändit miettivät jatkuvasti uusia tapoja ilahduttaa ja yllättää asiakkaitaan. Näin tekee myös Balmuir, joka on lanseerannut Balmuir Gallery -konseptin Helsingin Esplanadin liikkeessään.

Ensimmäinen vieraileva taiteilija on taidemaalari Tiina Kivinen, jonka teoksia löytyy muun muassa Moderna Museetista Ruotsista ja The British Museumista Englannista.

– Balmuirin liikkeessä on esillä kahdeksan Kivisen isompaa teosta ja myymälän hyllytasoilla muutama pienempi. Gallerylla halutaan tuoda uutta kiinnostavaa nähtävää asiakkaalle, ja siinä samassa hän näkee meidän kevään uutuuksiamme, kertoo Balmuirin liikkeen apulaismyymäläpäällikkö Tarja Papinaho.

Balmuir suunnittelee seuraavaa näyttelyä ensi syksyksi. Tavoitteena on nostaa esille etenkin suomalaista taidetta ja sen tekijöitä.


Kuvat Glasshouse Helsinki, Arctic Design Week, Balmuir


Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


1 kommentti

  • Hei, olen jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi onnitella. Fashion Finland -julkaisu on erinomaisen mielenkiintoinen, virkeästi ajassa kiinni ja hyvin toimitettu! Onnea, Sami, Ida ja Rebekka!

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.