Sadoille yrityksille brändituotteita valmistanut Q-VIO Branding on aloittanut uusimpien tuotteidensa valmistuksen Puolassa. Brändivaatteiden ja -tuotteiden markkinasta on kasvanut miljoonien eurojen vuotuinen bisnes.

Helsingissä pääkonttoriaan pitävä Q-VIO Branding on yksi voimakkaimmin kasvavista brändivaatteita ja -tuotteita valmistavista suomalaisyrityksistä. Vastuullisemman tuotannon nimissä Q-VIO on siirtänyt lähes 70 prosenttia kaikesta tuotannostaan ja 95 prosenttia vaatetuotannostaan Kaukoidästä Eurooppaan.

– Haluamme, että vaatteemme tehdään kestävän kehityksen mukaisesti lähempänä Suomea, jotta myös hiilijalanjälki jää pienemmäksi. Ennen kaikkea haluamme antaa kasvot henkilöille, jotka vaatteitamme valmistavat ja tuoda tämän myötä lisää vastuullisuutta tuotantoomme. Myös materiaalit ja tarvikkeet löytyvät nyt samalta alueelta, kertoo Q-VION perustaja ja toimitusjohtaja Eira Hovi.

Q-VIO on tuottanut kymmenvuotisen toimintansa aikana brändivaatteita ja -tuotteita sadoille tunnetuille yrityksille: muun muassa operaattoripalvelu DNA:n myyjien vaatetus, Stemma-ketjun työvaatteet, Lähitaksin kuljettajien asut sekä Muuttopalvelu Niemen fleecet ovat Q-VION käsialaa. Yritysvaatteiden lisäksi yhtiö tuottaa giveaway -tuotteita, liikelahjoja ja muita brändituotteita.

Yritysten ja yhteisöjen brändivaatteiden ja -tuotteiden markkina on Suomessa miljoonien eurojen vuotuinen bisnes. Q-VIO Branding Oy:n liikevaihto on kahden viime vuoden aikana tuplaantunut 2,5 miljoonaan euroon.

Uusi tuoteperhe mahdollistaa pienet ja harkitut toimituserät

Puolassa valmistukseen otettu Pala -niminen tuoteperhe mahdollistaa yritysvaatteiden teon jatkossa erittäin pienilläkin toimituserillä.

– Yritykset ja yhteisöt ovat joutuneet aiemmin tilaamaan vaatteita suurina erinä, jolloin eri kokoja on jäänyt turhaan varastoihin lojumaan. Pala-tuoteperhe mahdollistaa sen, että kaikenkokoiset työntekijät ovat yhdenvertaisia. Asuja voidaan tilata juuri sen kokoisina ja juuri se määrä kuin asiakas haluaa, juuri sellaisin värityksin mallistosta kuin asiakas toivoo, Eira Hovi kertoo.

Pala -tuoteperheen myötä myös sellaiset yritykset ja yhteisöt pääsevät teettämään itselleen oman brändi-ilmeensä värisiä vaatteita ja asusteita, joille se ei aiemmin ole ollut mahdollista.

– Mallistoon kuuluu tuotteita T-paidoista toppatakkiin ja niihin sopivia asusteita. Joustavuutensa lisäksi Palan valmistuksessa ja tuotannossa kiinnitetään erityisen paljon huomiota ekologisuuteen, eli laatuun, kestävyyteen ja hiilijalanjälkeen.

Teksti Ida Rantala Kuva Jarmo Katila

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.