Venäjän presidentti Putinin vierailu Helsingissä tällä viikolla aiheutti kivijalkakaupoille taloudellisia menetyksiä. Putinin vierailua edeltävänä iltapäivänä poliisi oli käynyt Pohjoisesplanadin myymälöissä ilmoittamassa, että muotimyymälät ja muut kivijalkakaupat sekä kahvilat ja ravintolat pitää sulkea kolmeksi tunniksi iltapäivällä.


Helsinkiläisen Fere-muotikaupan omistaja Mervi Kärkkäinen oli poliisin vaatimuksesta vihainen. Tieto tuli niin viime tipassa, ettei kauppiaalla ollut aikaa reagoida muutokseen esimerkiksi henkilökuntaa vähentämällä. Lisäksi poliisin Pohjoisesplanadille laittamat aidat estivät turistien ja asiakaskunnan pääsyn myymälään – ja myös kaikkiin naapuriliikkeisiin. Lisäksi Helsingin Kauppatori oli suljettu, eikä siellä voinut tehdä kauppaa.

Kärkkäinen arvioi, että yksin hänen myymälässään tuntien kauppakatko aiheutti tuhansien eurojen menetykset.

Asiasta kuultuaan Fashion Finlandin edustaja oli yhteydessä Helsingin Sanomiin, joka kirjoitti aiheesta saman tien. Lue artikkeli täältä.

Yleisradiokin uutisoi kivijalkakaupoille ja kahviloille tärkeästä aiheesta. Artikkeliin pääset tästä.

Lisäksi Putinin vierailun aiheuttamista menetyksistä puhuttiin eilen aamulla Yle Puhe -radiokanavalla, jossa Fashion Finlandin liiketoimintajohtaja ja päätoimittaja Sami Sykkö oli vieraana. Lähetyksessä keskusteltiin laajasti muotibisneksestä ja kivijalkakauppojen mahdollisuuksista. Sykkö muistutti, että jos me ostamme myös vaatteemme ja kenkämme vain marketeista, kaupunkien keskustojen kaupat autioituvat. Ja mitä kaupunkeihin muuttavat ja niissä asuvat ihmiset sitten kaupungeissaan tekevät?

Sykön mukaan kivijalkakauppojen etuna marketteihin nähden on myös esimerkiksi ympäristöystävällisyys: ostoksille ei tarvitse ajaa autolla. Ja kun tuote ostetaan kivijalkakaupasta ja kauppias palvelee, siihen syntyy suhde ja siitä jää muistijälki, mitä ei saa marketista palvellessaan itse itseään. Kuuntele lähetys kokonaisuudessaan täältä.


Teksti toimitus Kuva Fere

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *