Kilpailullaan ohjelmisto- ja palveluyritys Digia pyrkii herättämään keskustelua Suomen digitaalisesta tulevaisuudesta.

Kilpailuun osallistujia kehotetaan lähestymään aihetta kolmen teeman kautta, jotka ovat digitaaliset alustat ja ekosysteemit, datan hyödyntäminen sekä innostavat asiakaskokemukset.

Digia tukee kilpailun voittanutta ideaa, konseptia tai hanketta 100 000 euron arvoisesti. Kilpailu käynnistyi toukokuun lopulla ja hakemuksia voi lähettää aina 8. elokuuta saakka. Voittaja julkaistaan 24. syyskuuta.

Ensimmäiset kilpailuun lähetetyt ideat ja hankkeet on nyt julkaistu Digian kilpailusivustolla. Ratkaisuissa on hyödynnetty laaja-alaisesti digitalisaation luomia mahdollisuuksia, aiheina esimerkiksi suomalaisen osaamisen lisääminen, kierrättäminen sekä tänä vuonna voimaan tullut GDPR-asetus.

Lopullisen voittajan valitsee asiantuntijaraati. Raatiin kuuluvat St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen, Alma Median CDO Santtu Elsinen, hallitusammattilainen Leena Niemistö sekä Digian teknologiajohtaja Juhana Juppo ja toimitusjohtaja Timo Levoranta.

Lue lisää ja osallistu täällä.

Teksti Ida Rantala Kuva Riccardo Annandale