Pienistä koruista aloittanut suomalainen Lumoan laajensi ensin mekkoihin. Sitten se avasi kivijalkamyymälän Helsingin keskustaan. Nyt yritys on palkannut pääsuunnittelijan ja alkanut valmistaa myös farkkuja – kierrätyskuiduista ja luomupuuvillasta.


Suvi Valkeiskangas oli aina tiennyt haluavansa perustaa yrityksen. Se syntyi, kun Valkeiskangas oli äitiyslomalla. Ideoita hänellä oli ollut jo aiemmin, mutta vuonna 2011 esikoisen saatuaan hän alkoi valmistaa hopeakoruja, joihin asiakkaat saivat toivoa omia tekstejään. Pieni bisnes kasvoi nopeasti.

Syntyi Lumoan. Yritys, jossa Valkeiskangas pääsi yhdistämään kaikki neljä intohimoaan: käsillä tekemisen, luovan ajattelun, kaupalliset opinnot sekä valokuvauksen.

Hopeakorujen myynti kasvoi ja yritys laajeni. Valkeiskangasta kiinnosti myös vaatteiden suunnittelu, ja niin Lumoan lisäsi tuotevalikoimaansa mekot. Kauppaa käytiin aluksi ainoastaan verkossa.

– Kasvupotentiaali on netissä, mutta uskon, että ihmiset haluavat yhä edelleen niitä konkreettisia kohtaamisia. Alusta alkaen oli selvää, että tuotteitamme on päästävä myös hypistelemään omin käsin, Valkeiskangas kertoo.

Lumoan avasi lippulaivamyymälän Helsingin ydinkeskustaan reilut kolme vuotta sitten. Helsingissä varttunut Valkeiskangas oli iskenyt silmänsä tuttuun Torikorttelin alueeseen jo vuosia aiemmin – itseasiassa juuri siihen samaiseen liiketilaan, mikä tunnetaan Lumoan Storena tänä päivänä.

– Etsin tuolloin pienempää työtilaa samasta korttelista ja näin ikkunasta vilauksen tuosta meidän tunnelmallisesta sisäpihatalosta. Vuosia myöhemmin Lumoan muutti juuri tähän tilaan. Meillä oli jo olemassa olevaa asiakaskuntaa, joka otti liikkeen innolla vastaan.

Lumoanin syysmallistossa on käytetty laadukkaita luonnonmateriaaleja.


Verkkokaupan ja myymälän ohella Lumoan on avannut shop-in-shop -liikkeitä ja kasvattanut jälleenmyyjäverkostoaan eri puolilla Suomea. Eri myyntikanavien synergia on tukenut kasvua. Myös sosiaalisen median kautta Lumoan ovat löytänyt asiakkaita – tai asiakkaat Lumoanin.

Aina ei ole silti ollut helppoa.

– Muotiala ei ehkä ole se kaikista helpoin yrittämisen ala, kilpailua on todella paljon. Välillä tuntuu jopa hieman absurdilta ajatella täältä pienen yrityksen näkökulmasta, että minkä kokoisia maailmanjättejä alalta löytyy.

Haasteessa piilee kuitenkin mahdollisuus. Kuluttajien kasvava valveutuneisuus ja kiinnostus ekologisempaa tuotantoa ja kotimaista muotia kohtaan avaavat uutta markkinaa Lumoanin kaltaisille muotimerkeille.

– Ihmiset osaavat vaatia vastuullisempaa toimintaa. Tämä asettaa erikokoiset yritykset lähemmäs samaa viivaa, koska yrityksen arvot ja käytännön toiminta ovat ne, jotka merkitsevät yhä enemmän asiakkaille. Pienet yritykset ovat ketteriä ja voivat reagoida nopeasti muutoksiin, uusiin kulutuskäytäntöihin ja innovaatioihin. Tällöin ne voivat oikeasti toimia jopa suunnannäyttäjinä.

Suvi Valkeiskangas perusti yrityksensä olohuoneessaan.


Ekologisuus ja eettisyys ovat Lumoanin tärkeimmät arvot. Vaatteet valmistetaan Suomessa, Virossa ja Liettuassa. Mallistot ja tuotesarjat pyritään pitämään ajattomina ja pieninä, ettei niiden valmistuksesta jäisi ylijäämää tai syntyisi liikatuotantoa.

– Valmistuksen pitäminen Suomessa syö varmasti katettamme, mutta tämä on arvokysymys. Meillä on edelleen huikeaa vaatealan osaamista Suomen sisällä.

Valkeiskangas on juuri palannut työmatkalta Liettuasta, jossa on osa Lumoanin tuotannosta. Paikan päällä hän on tutustunut valmistusprosesseihin ja henkilökuntaan. Tuotannosta raportoidaan eteenpäin asiakkaille – mikä on helppoa, kun toimintaa on ollut todistamassa omin silmin.

Lumoan lanseerasi tänä syksynä lähituotantona valmistetut farkut.


Tänä syksynä Lumoan on tuonut valikoimiinsa myös farkut, jotka valmistetaan kierrätyskuidusta ja luomupuuvillasta. Farkkujen valmistus tapahtuu suomalaisen yhteistyökumppani M.A.S.I. Companyn omalla tehtaalla Virossa.

Valikoimaa aiotaan kasvattaa entisestään, jotta tulevaisuudessa Lumoan voisi tarjota kaikenkattavan naistenmuodin malliston. Tavoitteen saavuttaakseen Lumoan palkkasi itselleen pääsuunnittelijaksi Tuuli Suoniemen, joka on aiemmin toiminut suunnittelijana muun muassa L-Fashion Groupilla. Suoniemen ensimmäinen Lumoan-mallisto julkaistaan tänä syksynä.

Merkittäviä askelia kahdeksan vuotta toimineelle pienelle muodin kasvuyritykselle.

– Uskon, että olemme päässeet siihen missä nyt olemme aitouden vuoksi. Lumoan ei esitä mitään mitä se ei ole. Yritys sai alkunsa kirjaimellisesti meidän olohuoneen nurkasta. Haluaisin, että ihmiset sanoisivat useammin itsellensä, että minä lumoan, sillä nöyrä itsevarmuus vie eteenpäin.


Teksti Petra Eskola, Ida Rantala Kuvat Lumoan

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.