Vaatealan opettaja Jane Palmu sai idean omaan vaatebisnekseen yhdestä ystävänsä kommentista. Nyt hän suunnittelee ja valmistaa treenivaatteita Nummelassa kuluttajille ja urheiluseuroille.


Vaatealan opettaja Jane Palmu treenaa nyt itse vaatekaupan tekemistä. Hän perusti muutama vuosi sitten oman vaatemerkin, LOVENT Designin, joka valmistaa treenivaatteita. Idean vaatebisnekseensä hän sai yhdestä ystävänsä kommentista.

Noin viisi vuotta sitten Palmu istui ystävänsä kanssa kahvilla. Syksyn urheilukausi oli alkamassa, kun Palmun ystävä kertoi, kuinka turhauttavaa oli kierrellä kaupoissa etsimässä sopivia harjoitteluvaatteita voimistelijoille. Palmu opettaa vaatteiden valmistusta ja kaavoitusta Aalto-yliopistossa ja on tehnyt vaatteiden kaavoituksia muiden muassa vaatesuunnittelija Ilona Pellille, muotitaiteilija Irja Leimulle sekä vaatemerkki Formal Fridaylle ja työvaatteita tarjoavalle Telakalle.

– Siinä hetkessä sain ajatuksen: haluan tarjota voimistelijoille treenikassin, jossa on valmiina kaikki valmentajan pyytämät asiat.

Palmu alkoi opettajan työnsä ohella suunnitella ja valmistaa treenivaatteita yksityisille kuluttajille ja urheiluseuroille. Nyt mallisto on laajentunut, ja verkkokaupassa on seuroille oma sivu, josta urheiluseuralaiset pystyvät suoraan tilaamaan tarvitsemansa treenivaatteet. LOVENT Designin mallistoa voi ostaa lapsille koissa 120–160cm ja naisille koissa XS–5XL. Myös miehille on tänä syksynä saatu tarjolle pieni mallisto.

– On hienoa tehdä töitä urheiluseurojen ryhmien kanssa, sillä voin tehdä heille sekä treeni- että edustusvaatteita räätälöityinä tuotteina.

Viimeiset puolitoista vuotta Palmu on ollut opettajan työstä opintovapaalla opiskelemassa markkinointiviestintää, ja hän palaa töihinsä Otaniemeen tammikuussa. 


– Halusin uudistaa itseäni ja oppia lisää brändin rakentamisesta. Alussa en tiennyt, kuinka tärkeää esimerkiksi strategian miettiminen on. Olen oppinut valtavasti ja haluan viedä oppimani asiat takaisin työhöni.

Opettajan töitä Palmu on tehnyt jo parikymmentä vuotta. Luovan alan opettajan työ toimi myös inspiraation lähteenä oman vaatebrändin perustamiselle. Kun Palmu katseli toisten tekemistä, tuli hänelle pakottava tarve luoda myös itse.

– Luovien ihmisten kanssa syntyy koko ajan uusia ideoita ja halusin päästä purkamaan luovuuttani johonkin kanavaan.

LOVENT Designin isoimpia asiakkaita ovat urheiluseurat. Vaikka vaatteiden hinta ei ole markkinoiden halvin, niiden jälleenmyyntiarvo säilyy ja seuralaiset voivat myydä vaatteitaan esimerkiksi seurojen omilla kirpputoreilla. Vaatebrändinsä eduiksi Palmu nimeää ketteryyden ja henkilökohtaisen palvelun. Joskus on käynyt niinkin, että voimistelija on soittanut Palmulle kisamatkaa edeltävänä päivänä ja kysellyt uutta toppia hävinneen tilalle. Palmu on hetkessä ommellut topin ja painanut samalla seuran logonkin paitaan.

LOVENT Designin isoimpia asiakkaita ovat urheiluseurat.


LOVENT Designin vaatteet suunnitellaan ja ommellaan Nummelassa. Naapurista löytyy myös Globe Hopen brändiliike, jonka tiloissa LOVENT Design myy vaatteitaan. Tällä hetkellä yrityksellä ei ole omaa kivijalkakauppaa, ja verkkokauppa on ensisijainen myyntikanava.

Palmun mukaan markkinointi on hidasta työtä, kun sitä tekee kaiken muun lisäksi ja yksin. Koska omaa kivijalkaa ei ole, asiakkaat eivät aina tiedä yrityksen olemassaolosta. Siksi Palmu kiertää messuilla ja kisoissa myymässä tuotteitaan ja tapaamassa asiakkaitaan.

Vaatetuotannon eettisyys ja ekologisuus ovat Palmulle tärkeitä. Hän haluaa tarjota vaihtoehdon pikamuodille ja suurten ketjujen tarjoamille urheiluvaatteille.

– Jotkut haluavat ostaa Adidasta ja se on ok. Hinnoilla minun on turha kilpailla, mutta brändin täytyy olla puhutteleva ja houkutteleva, jos haluaa pysyä mukana kilpailussa.

Lisäksi tuotteen hintarakenteen täytyy olla kohdillaan, jotta tuote on kilpailukykyinen ja yritystoiminta kannattavaa. Palmu pyrkii minimoimaan leikkuujätteen ja tekemään suunnittelutyön kaavaohjelmalla. Sen avulla kangashävikin voi pitää pienenä. Jos kangasta jää, Palmu ompelee siitä hiusdonitseja tai kasseja. Palmun etuna on monen vuoden kokemus kaavojen tekemisestä, suunnittelemisesta ja ompelemisesta.

– Kun tietää lainalaisuudet, istuvuuteen liittyvät kikat ja olemassa olevat mahdollisuudet, osaa suunnitella järkevän hintaisia vaatteita. Ymmärrys vaatteen rakenteesta pienentää hintaa.

Palmu suunnittelee vaatteet ja tekee kaavat sekä mallikappaleet itse. Sen jälkeen tuote hiotaan yhdessä Palmun kanssa samoissa tiloissa työskentelevän ompelijan kanssa. Ompelija tekee töitä oman yrityksensä kautta, mutta aiemmin Palmulla oli myös oma ompelija.

– Oman ompelijan poisjättäminen oli hyvä päätös, sillä nyt vaatteita tehdään vain tilauksesta eikä turhaa tavaraa kerry varastoon. Täsmätuotannon tekeminen on ekologisempaa.

Palmu haluaa säilyttää LOVENT Designin tuotannon Suomessa tai lähialueilla myös tulevaisuudessa.

– Mikäli volyymi kasvaa paljon, saattaa taitavan ompelijan löytäminen olla haastavaa. Tuolloin pienemmät erät voitaisiin tehdä Suomessa ja isommat esimerkiksi Virossa.

Oman kivijalan perustaminen ei vielä ole ajankohtaista, ja verkkokauppa tulee todennäköisesti myös tulevaisuudessa olemaan pääasiallinen myyntialusta. Palmun mukaan kilpailu verkkokaupoissa on kuitenkin niin kovaa, että kuvien on oltava laadukkaita ja pysäyttäviä. Palmu päivittää verkkosivunsa ja sosiaalisen median kanaviaan tällä hetkellä itse.

– Liiketoiminta kehittyy hitaasti, kun sitä pyörittää yksin. Tulevaisuudessa voisin tehdä tätä jonkun kanssa kimpassa tai ainakin delegoida ja ulkoistaa tiettyjä toimintoja. Silloin voisin keskittyä itse niihin asioihin, jotka osaan parhaiten.

Palmu on juuri avannut Nummelan keskustaan pop up -joulukaupan yhdessä yrittäjäystävänsä Raija Koiviston kanssa.

– Halusimme elävöittää Nummelan keskustaa ja tuoda paikallisten käsityöihmisten töitä näkyviin. Mukana on yhteensä yhdeksän naisyrittäjää, Palmu kertoo.

Joulukaupassa on myynnissä paikallisesti tehtyjä tuotteita kuten huopakoruja, lahjatavaraa ja torkkupeittoja. Joulukauppa on auki koko joulukuun ajan.


Teksti Petra Eskola Kuvat Maija-Liisa Nyman, LOVENT Design

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.